Kotiuduttiin reissusta vasta tänään ja ihan hyvä niin, kärsin eilisen nimittäin jostain aivan käsittämättömästä olosta. En tiijä, lisätäänkö Kuusamossa oluen joukkoon jotain ekstraa (En ihmettelisi..), mutta minulla ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä huonoa ja outoa oloa kuin eilen. Ei päänsärkyä, ei nälkää eikä janoa. Vain jäätävä heikotus ja paha olo, yritinkin jo miettiä, että mitä oikein olen syönyt ja löytää syytä sieltä enkä siitä oluesta. Mutta oli miten oli, tänään olo on jo huomattavasti parempi, jos pientä turnausväsymystä ei oteta huomioon. Ja sitäkin ehdin jo hoitaa pienillä päiväunilla.
Otettiin siis pieni irtiotto kotioloista ja lähdettiin kohti itää. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli tosin jo Taivalkoskella, jonne jäätiin yöksi ja jätettiin sitten aamulla Batman hoitoon. Ennen lähtöä tehtiin kuitenkin aamulenkki Taivalvaaralle. Lunta!
Taivalkoskella pysähdyttiin vielä 130-vuotiaalle Jalavan Kaupalle. Aivan uskomaton paikka, uutta ja vanhaa tavara sekaisin keskenään. Ja koko iso, vanha talo aivan täynnä! Erityisen söpö oli tuo ylemmässä kuvassa oleva alerekki. Alemmassa kuvassa "sovituskoppi" eli sovitushuone. Uskomaton paikka.
Tällä kertaa matkaan ei kuitenkaan tarttunut mitään, juotiin ainoastaan erittäin makoisat kahvit itse paistettujen munkkien kera. Kauppaan täytyy varmaan päästä uudestaan, tällä kertaa kaikki aika meni vain ympäri pyöriessä ja vingahdellessa kaikelle ihanalle.
Päivä pyörittiin Kuusamossa moikkailemassa Villen tuttuja ja sukulaisia, ja illan päälle ajettiin vielä katsomaan Rukan avajaisia. Katsottiin Raappanan ilmaiskeikkaa ja ajatuksena oli nähdä vielä ilotulitukset ja soihtulasku, mutta koska oltiin liikkeessä kaupunkivaatteilla, niin alettiin olla jo niin jäässä, että katsottiin paremmaksi ajatukseksi suunnata autolle ja takaisin kohti Kuusamoa.
Illaksi mentiin sitten Villen veljelle pelaamaan Buzzia ja jatkettiin siitä sitten vielä niille muutamille surullisenkuuluisille oluille Vanhaan Mestariin. Sunnuntailta ei yllättäen ole yhtään kuvaa, koska yritin pysyä vain hengissä ja uloskin liikuttiin vasta hämärän tultua. Mentiin sitte takaisin Taivalkoskelle hakemaan Batman ja nukkumaan vielä yksi yö. Tänään kotimatkalla yritin kuvailla poroja, mutta seuraava lienee onnistunein ja kuvaa hyvin kotimatkan kuvien tasoa.
Kuvien sijaan keskityin ottamaan pieniä videonpätkiä. En ole katsonut niitä läpi vielä, mutta jos siellä on vähääkään kelvollista materiaalia, niin teen ehkä ihan pienen reissuvideon!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!