1. marraskuuta 2013

T

Jatkoin Vuoden Tyttöystävä -linjaa, kun hain Rezan kentältä ja kävin heittämässä sen viinibaariin. Poikkesin samalla moikkaamaan tyttöjä, minkä jälkeen jo soitin Villelle, että voisko se kävellä keskustaan hakee minua ja autoa, koska tilasin vahingossa lasin viiniä. Ja Viltsu tietty lupas, että se on ok. Koska olin kollareissa liikkeellä ja muutenki niin hehkeenä, sain pidettyä itseni siinä yhdessä lasissa ja olin ajoissa kotisohvalla mussuttamassa juustonaksuja. (Oikeesti koska Ville tuli hakee ja piti lähtä, muuten oisin varmaan bailannu pilkkuun Hevimestassa, koska muualle en ois päässy niillä housuilla sisään.)

Mutta muistanette edellisen postauksen Paras Poikaystävä -palkinnon, joten on minunsta kohtuullista, että Ville haki auton ja minut. Sitä paitsi ostin The Body Shopilta kalliin greipintuoksuisen body butterin ja Ville on ominut senkin puoliksi, joten eipä ois ollu vara kieltäytyä. 

Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen, joka on niinkin jännä kuin tee. (Huomaa nerokas otsikko.) Meijän keittiössä ei oo kauheesti kaappitilaa ja siitäkin vähästä kaksitoista prosenttia vie minun teet. Ja voin kertoo, että suhteutettuna siihen, että oon entinen teenvihaaja, sitä ei oo ihan vähän. 


(Kaikki ei mahtunu kuvaan.) Aloitin teenjuontini eka keisarin morsiamella niin, että isä teki aina metälle meille siitä teetä. Puolet oli sokeria. Vähitellen opin pitämään mustan teen mausta. Hiljalleen laajensin vihreään ja nyt jo ostin rooibosta, josta en vielä hetki sitten pitänyt. (Ostin heikolla hetkellä myös tuon laihduttajan ystävä -yrttiteen, jonka avulla pudotin painoa neljä kiloa kahdessa päivässä. Tosin en oo tästä ihan satavarma, mutta ainakin henkiellä tasolla. Ja parasta on, että tuo on tosi hyvää!)

Nykyään en oikeestaan osta mustaa teetä, koska huomasin, että en juo sitä. Nautin kofeiinini mieluiten kahvin muodossa, muutenkin pitäisi välttää sitä, koska yleensä kofeiinin jälkeen tulee vähän huono olo. 


Oon vielä niin teehifistelijä, että en osta pussiteetä. Vaikka oikeestihan en ees huomaa mitään makueroa pussiteen ja irtoteen välillä. (Paitsi tykkään tosi paljon lady greenistä pussista, mutta irtoteenä se oli kauhee pettymys!) Mut minun lemppari on tuo yllä oleva sitruuna-kamomilla, vaikkakin se laihdutustee yltää kanssa melko korkeelle. Oikeestaan oon nyt teelakossa, päätin just, taas kerran. 

Yleensä ostelen teetä kilpaa ystäväni Pasin kanssa ja välillä pidetään teekutsuja Pasin luona. (Uskon, että Pasin miehisyys ei kärsi tämän paljastuksen myötä, koska Pasi on niin cool... Ja sinkku muuten! Kaikki söpöt sinkkutytöt voi laittaa sähköpostia minulle, niin järkkään sokkotreffit. Tuli ehkä myyvin treffi-ilmoitus koskaan...) Viime kerralla Pasi osti detox-teetä, mutta ei oo uskaltanu korkata sitä, koska se voi nostaa verenpainetta, joten minä oon luvannu mennä testaamaan sen.


Juon teeni yleensä tuosta puolen litran motista. Oon tosi huono juomaan vettä, joten oikeestaan tää teen lipitys lähti alunperin liikkeelle tarpeesta saada vettä kurkusta alas. Siksi harrastankin näitä ns. terveysteitä.(Miten tuo taipuu?! Nyt se näyttää sanana ihan joltain muulta...)

Tänään ajattelin olla hyvä nainen ja tehdä nakkikeittoa. En oo koskaan tehny, niin en oo varma, että voinko ees sanoa itseäni naiseksi. Mutta huomenna toivottavasti voin!

Mukavaa viikonloppua! Itse vietän sen töitten merkeissä, mutta ehdin toivottavasti huutelemaan tänne taas pian! Sillä aikaa voitte kertoa kommenttiboksiin omat kuulumisenne, koska alan olla huolissani teistä, ootte ollu viime aikoina kovin hiljaisia.

P.s. Jarkolle terveisiä!

8 kommenttia:

  1. Huippu sokko treffit ois varmaan luvassa sikäli mikäli oon sitä pasia noissa kuvissa aina vähänkään nähny :) Lycka till! Ja sun blogia on aina niin mukava lukea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Pasi on huippu ja tekee kuulema Oulun parasta nakkikeittoa! Pasista saa joku niin hyvän miehen, että melkein harkitsen sen vangitsemista kotiorjaksi tähän talouteen... Mutta koska oon niin kiva, niin en tee sitä. Lupaan kuitenkin ottaa Pasista lisää (sala)kuvia ja julkaista täällä kaikkien iloksi. Ja sokkotreffejä lupaan edelleen järjestää! Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  2. Onko detoxilla sama vaikutus kuin botoxilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No täytyy nyt myöntää, että kumpaakaan en oo päässy kokeilee, mutta käsitykseni mukaan detoxin pitäs viedä turvotusta ja botoxin tuoda sitä, joten toivottavasti vaikutus on eri..?! Hyvä kysymys kyllä!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. T. Eräs huolestunut äiti

      Poista
    3. Arvasin, että olit sinä.

      Poista
  3. Miulla on teenostolakko päällä, ei mahu enää kaappiin (vähän säilytystilaa täälläkin..)! Täytyy juoda noita vanhoja pois. Itse käytän sekä pussi- että irtoteetä, tosin poikaystävän mielestä ois "hienompaa" juoda vaan irtoteetä ;)

    Hienoa, että järkkäät kaverille sokkotreffejä! :D Teidän teekutsut kuulostaa mukavilta.

    Tänään aion palauttaa mun opparin, se saakoon nyt kelvata. Siinä ehkä päällimmäiset kuulumiset tältä suunnalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän niitä hyviä juo, mutta minulla ongelma meinaa olla nimenomaan nuo "hutiostostokset", jotka eivät yllä suosikkien joukkoon. Ne kertyy kaapin perälle, mutta ei oikein kehtais poiskaan heittää, kun ne ihan juotavia kuitenkin on.

      Joo, minusta ois huikeeta saada oikeesti treffit järkättyä, ja parasta jos siellä ois joku täydellinen tyttö oottelemassa... ;)

      Hieno homma, nyt vaan sitten huokaisemaan. Ite juhlistin aikoinani oparin jättöä menemällä punaviinilasilliselle paikalliseen pubiin. Siellä ei kyllähään myyty viiniä vaan laseittain, niin meijän piti ottaa sitten kaverin kanssa koko pullo. :D Juhlihan sinäkin vähän!

      Poista

Kiitos kommentistasi!