Onnea

Onnea on löytää täydellisen makuisia satsumoita. Ottaa päiväunet sohvalla. Kietoutua lämpimään shaaliin. Astua vesirapakkoon kumisaappaat jalassa. Nukkua tunti ylimääräistä talviaikaan siirtymisen vuoksi. piirtää seinään luvan kanssa. Tuntea kostea kuono poskea vasten. Seisoa kuumassa suihkussa iltalenkin jälkeen. Päättää, minkä värisellä langalla neuloa seuraava kerros. Tietää, että huomenna ei tarvitse enää herätä herätyskelloon, vaan saa nukkua pitkään. Ja tietää, että kääntyneen unirytmin vuoksi tulee herättyä kuitenkin ajoissa, joten aamulla on aikaa tehdä vaikka mitä ennen iltavuoroa.

Meinasin toivottaa hyvää viikonloppua, mutta tajusin, että nythän taitaa olla jo sunnuntai-ilta. Onnea taitaa olla myös se, että on hieman huolettoman sekaisin viikonpäivistä. Mukavaa alkavaa viikkoa, siis!

Syväjäässä

Minusta tuntuu, että tämä kylmenevä ilma on kohmettanut minun aivoni. En saa muodostettua järkeviä lauseita. Tällä hetkellä kykenen vain yksinkertaisten ristikoiden ratkomiseen. Ja niistäkin jää muutama sana harmittavasti uupumaan. Enkä nyt oikein osaa inspiroitua tästä harmaudesta. (Ylläoleva kuva on just joltain reissulta, kun pakotin itseni ottamaan kameran mukaan. Lenkin lopussa mietin, että tyhmää kantaa kameraa ottamatta yhtäkään kuvaa ja nappasin nopeasti yhen.) Selasin aamulla sängyssä Instagramia. Helsingissä oli tullut lunta. Pomppasin salamana ylös ja ikkunaan. Eipä näy Oulussa. Teki mieli kaivautua takaisin. Tsemppasin sen verran, että ajattelin kameraa lenkille lähtiessäni, mutta sisälle jäi.

Eilen ei huvittanut istua koneella, tuli sitten siivottua ja pyykättyä. Tämänkään jälkeen ei vielä huvittanut. Mittasin kuumeen, turhaan, en ole vieläkään löytänyt syytä tuolle yhtäkkiselle siivousvimmalle. Päätin sitten piristää elämääni tekemällä jotain jännittävää. Sellaista, mitä en ollut tehnyt koskaan ennen. Menin elokuviin yksin. (Tässä vaiheessa on todettava, että minun facebookin etusivu on täynnä kuvia romanttiselta hotellilomalta, romanttiselta shamppanjaillalta, romanttiselta illalliselta...) Menin vielä johonkin päivänäytökseen. Aula oli täynnä lapsia ja mummoja. Tsemppasin kuitenkin ja ostin lipun Vadelmavenepakolaiseen. Valitsin paikan mahdollisimman syrjästä. (Kävelin lippuluukulle yksin, sanoin haluavani lipun Vadelmavenepakolaiseen ja myyjä kysyi, että montako lippua laitetaan. Teki mieli sanoa, että viisi, kaverit tulee sitten myöhemmin.) Menin sitten saliin ja hiukan ennen ovien sulkeutumista viereiselle paikalle haahuili yksinäinen nuori mies. Pieni kuumotus. Että pitäisikö tässä nyt tervehtiä. Miksi ihmeessä se tuli yksinään toisen yksinäisen viereen. Apua. Onneksi en ehtinyt tehdä muuta kuin panikoitua sisäisesti, kun viimeisten joukossa saliin kiirehti tämän nuoren miehen kaveri. Huh.

Niin, piti vain tulla kertomaan, että olen hengissä, mutta en välttämättä ehdi nyt blogata, koska minun elämä on niiiiiin jännittävää atm.

Reikä seinässä

Jotta elämässä olisi vähän haastetta. Sain tosiaan vuokranantajalta luvan tehä täällä pientä pintaremonttia ja aloitin repimällä tapettia pieneltä seinänpätkältä. Ja jo tuttuun tapaan kaikki ei tosiaankaan mennyt kuten eräässä tunnetussa suomenruotsalaisessa idyllissä. Muutaman neliön seinä ja taperin repimiseen meni useampi viikko. Viimeisestä nurkasta paljastui reikä seinässä. Reikä oli sen verran massiivinen, että se tuotti lieviäongelmia tällaiselle amatööriremppaajalle. Parin kittikerroksen jälkeen sain kuitenkin lopputuloksesta ihan siedettävän,, kiitos mustan seinän. Jos jossain vaiheessa päädyn valkoiseen seinään, joudun varmaan tekemään jotain siistimistyötä, mutta se on sen ajan murhe. Koska kittasin seinää, piti minun vielä käydä hankkimassa pohjamaali. Lopultakin pääsin maalaamaan varsinaisella maalilla. 

Nyt täytyy ootella viikko, että seinään saa alkaa piirtää. Mutta se on kyllä tosi kiva ihan puhtaanakin. Pöydän eteen olen suunnitellut ruokapöytää, kun sellainen tulee vastaan. Toistaiseksi on kuitenkin näyttänyt melko heikolta, joten voi olla, että joudun tekemään jotain kompromisseja vaatimusteni suhteen... Toisaalta ruokapöydän löydyttyä joudun pyöräyttämään olohuoneen kalustuksen taas ympäri. Mutta täällä onkin kaikki aika paljon kesken. Olen mm etsinyt uutta tv-tasoa, johon saisi dvd:t ja pleikkarin ovien taa piiloon katseelta ja pölyltä.

 

Kaveri uhkasi nakata neljä pinnatuolia roskikseen, ellei joku veisi niitä pian pois. Hullua. Otin sitten nuo tuolit parempaan kotiin. Minullahan on ennestään jo kaksi koristeellisempaa projektituolia, joitten siistimisen jälkeen vannoin, että yhtäkään pinnatuoli en enää hio ja maalaa. Vannomatta paras, sillä nyt olisi neljä uutta jonossa, joista kolme odottaa vielä häkkivarastossa sitä ihmettä, kun projektin pariin ehdin. En vain tiedä, mitä teen kuudella pinnatuolilla...

Pinnatuolien lisäksi olen löytänyt muutakin kivaa. Olen nykyään sopuli ja myös täällä on alettu hamstrata kuparia kunnon sisustusbloggaajien tyyliin. Kulho löytyi Kontista, kun käytiin etsimässä pöytää. Olen kyllä jo menettänyt toivoni kyseisen paikan suhteen, hinnoittelussa ei ole mitään logiikkaa, mutta näköjään poikkeus vahvistaa säännön. Kynttilänjalat hain Clas Ohlsonilta. Näin nämä hyllyssä, kun hain jotain oikeasti tarpeellista. Menin kotiin ja bongasin netistä jonkin sisustusartikkelin, jossa komeilivat nämä samat kynttilänjalat syksyn trendituotteena. Oli pakko palata hakemaan. Ei siksi, että nämä olisivat joku trendituote vaan siksi, että jos näistä tulee joku trendi, niin nämä ovat koko ajan mielessä ja harmittelen, että miksi en ostanut silloin kun hyllyt eivät vielä ammottaneet tyhjyyttään.

Sellainen keskeneräinen koti. Vaatii tosiaan vielä paljon tekemistä, mutta jotain olen sentään saanut aikaan. Luvassa olisi vielä parit pienemmän sisustusprojektit, kun vain taion jostain ajan ja inspiraation. Kävin nimittäin käsityömessuilla hakemassa hiukan ajatuksia...

Loppukevennyksenä vielä tilannekuva hieman yli-innokkaasta kuvausassarista:

Instagramajatus

Kaverini kysyi minulta erään Instagram-päivityksen jälkeen, että olenko taas käynyt jossain ulkoilemassa jossain, vai lataanko vanhoja kuvia. Vastasin, että minulla on koira, ulkoilen joka päivä. Ja että en lataa Instagramiin vanhoja kuvia.

Minun mielestäni Instagramin perusajatus on ollut mahtava. Puhelinkuva siitä hetkestä, missä olet nyt. En välttämättä lataa kuvaa kesken lenkin, mutta teen sen välittömästi kotiin tultuani. En myöskään lataa Instaan kameralla kuvattuja kuvia. Alussa "boikotoin" Instan kameraprofiileja, mutta nyttemmin olen joutunut joustamaan ja seuraan muutamaa, jossa kuvat ovat oletettavasti oikealla kameralla otettuja. Kaikista profiileista kun ei edes tiedä. Heh, jotkin asiat on vain otettava vakavasti!

Myönnän, että olen silti melko tarkka siitä, mitä tuohon sovellukseen itse lataan. Monta jo otettua kuvaa on lentänyt roskakoriin, koska ne eivät ole vain sopineet galleriani värimaailmaan tai jotain muuta yhtä naurettavaa. Toisaalta ilman Instagramia monta upeaa kuvaa olisi jäänyt ottamatta. 

Olen päässyt sen yli, etteivät puhelinkuvat ole muka tarpeeksi laadukkaita blogiin laitettaviksi. Ja toisinaan sisältö on laatua tärkeämpää. Tällä hetkellä minulla on aika kortilla tämän blogin suhteen, vaikka intoa riittäisi. Toivottavasti ette siis pahastu näistä silloin tällöin tänne ilmaantuvista Instakuvista. Nyt olen vihdoin muutaman päivän remonttivapaalla, ja ajatuksena olisi saada blogiinkin jotain uutta materiaalia muiden rästihommien ohessa.

Käytättekö Instagramia? Onko teille merkitystä sillä milloin tai millä kuvat on otettu?

P.s. Instagramista nämä kuvat löytyvät niinkin yllättävän nimimerkin kuin @suvipy takaa...

Tähtiä kuin roskia kennolla

Rakastan tähtitaivasta. On sanomattakin selvää, että rakastan myös tähtitaivasvalokuvia. Tässä on vain yksi ongelma. En osaa ottaa niitä itse ja se ärsyttää minua suunnattomasti. Olen lukenut kaikki internetin aihetta käsittelevät tutoriaalit, mutta saan aikaan vain keltaista taivasta satunnaisilla "roskilla kennossa". Hohhoi. Tosin parvekeella treenaillessani (Valosaasteeton ympäristö, jep.) tajusin, että valkotasapaino kannattaa säätää tarkoituksella päin honkia, jotta taivaasta tulisi sininen. 

Vielä minä ajan johonkin keskelle metsää ja otan täydellisen kuvan linnunradasta ja tähdistä ja mahdollisesti revontulista. Siihen mennessä haluan olla kuitenkin varma, ettei tuo reissu mene pilalle sen vuoksi, että säädän asetukset väärin. Jos jollain on pomminvarmoja (tai vähemmänkin varmat ovat erittäin tervetulleita) vinkkejä, otan ne ilolla vastaan. Ja nyt vain treenejä jatkamaan...

Synttärit Jättiläisenmaassa

Huomaa, että syksy on tullut. Entisen kahdeksan tunnin sijaan nukun lähemmäs kellon ympäri enkä meinaa siltikään päästä ylös sängystä. Eilen aloin napsia D-vitamiinia, joten toiveissa olisi saada tämä olotila jokseenkin virkeämmäksi. (Ja mikä lie ollut, kun en illalla meinannut saada unta ja aamulla pomppasin ylös ennen ysiä!) Minulla olisi nimittäin postauksia jonoksi saakka, kun vain nukkumiseltani ehtisin naputella.

Viime viikonloppuna ehdin kuitenkin sen verran että hurautin työpäivän jälkeen (takaisin) Kainuuseen mummun syntymäpäiville. Juhlat olivat ihan pienet, paikalla olivat vain lapset ja lapsenlapset perheineen. Ja huikeeta, että kaikki saivat aikataulunsa sovitettua niin, että pääsivät paikalle. En edes muista, milloin koko sakki olisi ollut samassa tilassa yhtä aikaa.

Juhlapaikaksi mummu oli valinnut Paltamon Kivesvaaran laella sijaitsevan Jättiläisenmaan näköalakahvilan.

Meillä oli hurjan hyvää ruokaa. Hirvenlihamureketta persiljaperunoilla, punajuuri-aurajuustohyvettä, rouskukastiketta ja juustoleipäsalaattia ja vaikka mitä. Oli tervaleipää ja puu-uunileipää. Ja jälkiruuaksi täytekakkua porkkanahillolla ja karamellikuorrutuksella. Tai jotain, en edes muista kaikkea. Mutta pääsääntöisesti ruoka oli lähiruokaa. Puolukatkin poimittu aivan juhlapaikan vierestä.

Ja koko juhlien ajan katseltiin ikkunasta seuraavaa maisemaa:

Iltapäivästä satoi vettä, mutta juhlien edetessä taivas alkoi kirkastua. Pilviverho alkoi repeillä ja vähitellen aurinko pilkisti taivaanrannasta. Juhlatalon katolle oli rakennettu tähtitorni eli näköalapaikka, josta saattoi ihailla maisemaa Kivesjärven yli aina horisontissa siintävälle Oulujärvelle saakka. Huipulla tuuli ja juhlatamiseissa tuli nopeasti vilu, mutta jatkoimme sitten auringonlaskun seuraamista näköalakahvilasta. Pääsimme pyörähtämään myös "linnunpöntössä" eli kahvilasta hieman syrjässä sijaitsevassa kahden hengen pienessä mökissä, jonka näköalan puoleinen seinä oli lähestulkoon kokonaan ikkunaa.

Kylläpä kelpasi.

Näköalakahvila on kesäaikaan avoinna ohikulkijoille, ja näin sesongin ulkopuolella vain tilauksesta ryhmille. Näköaloja tosin voi käydä ihailemassa, vaikka kahvila ei auki olisikaan. Omat kahvit termariin ja menoksi. Kivesvaaralle ollaan avaamassa uutta vaellusreittiä aivan näillä hetkillä, se on lähdettävä testaamaan kun työt ja säät vain sallivat. (Oulustahan tuonne ajelee noin puolessatoista tunnissa.) Lisää Kivesvaarasta on siis tulossa ehkä myöhemmin...

Mahtavia kuvia tuli niin paljon, että en osannut karsia vain parhaita päältä. Sitä aina helposti unohtaa, miten paljon upeita paikkoja läheltä kotiakin löytyy. Tästä esimerkiksi olen ajaa hurauttanut ohi monia, monia kertoja tajuamatta, millainen upea asia on kyseessä. Joskus pitäisi hidastaa tahtia ja antaa näille paikoille aikaa.