Minivaellus Syötteen kansallispuistoon

Koska vaihdoin työpaikkaa juuri sopivasti kesän kynnyksellä, jäi haaveena ollut kesäloman Lapin vaellus suorittamatta. Korvaukseksi haaveilin minivaelluksesta Syötteen kansallispuistoon, jonne ajaa Oulusta alle kahteen tuntiin. Kesä sateineen meinasi mennä kokonaan ohi, mutta kun sitten hiukan lämpeni ja kaveri tarjoutui vielä hyvin innokkaaksi retkiseuraksi, pakattiin minirinkat ja jättiteltta mukaamme ja lähdettiin liikenteeseen hyvinkin extemporee-meiningillä. Ajettiin Syötteen luontokeskuksen pihaan, jossa sitten kävimme läpi ne tavarat, jotka molemmat olivat pakanneet ja ne, joita kumpikaan ei sitten ollut ottanut mukaan. 

Matkanteko kävi paikoin melko hitaaksi, en nimittäin malttanut jättää niitä kaikkia keltaisena ja sinisenä loistavia mättäitä koluamatta! Tällä kertaa suoraan kädestä suuhun, sillä marjaämpärien raahaaminen kilometritolkulla ei jostain syystä houkutellut. Eipä sillä, että olisi ollut ämpäreitä mukanakaan...

Myöhäisen starttaamisaikataulumme vuoksi valitsimme reitiksi inhimillisen kuuloisen 17 kilometrin mittaisen Ahmatuvan reitin, ja arvelimme hyväksi yöpaikaksi reitin puolessa välissä sijaitsevan Ahmatuvan. Koska mitään ei voi tehdä kohtuudella, minulla alkoi poltella astetta pidempi reitti jo ensimmäisen kilometrin jälkeen. Päätettiin kuitenkin mennä yöksi sinne Ahmatuvalle ja jatkaa siitä sitten aamuisen olotilan mukaan. Kierrettiin reitti Ylpiätuvan kautta eli myötäpäivään. Ylpiätuvalla paistelimme illallismakkarat, juuri sopiva taukopaikka niihin hommiin. Nukkuakin tuvalla olisi voinut, vaikka siihen tarkoitukseen tätä tupaa ei oltukaan suunniteltu.

Uskomaton hiljaisuus. Piti ihan pysähtyä kuuntelemaan, kun ei kuulunut kerrassaan mitään! Joku hyttynen vinkaisi silloin tällöin, mutta edes linnut eivät laulaneet. Eikä ketään muuta vaeltajaa missäään!

Ahmatuvalle saavuttuamme kello oli jo melko paljon, joten katsottiin parhaaksi pystyttää teltta saman tien ja ryhtyä iltapalan laittoon. Tuvassa olisi ollut runsaasti nukkumatilaa, mutta koska oltiin raahattu kymmenen kilon telttaa kymmenen kilometrin matka, päätettiin nukkua pihalla. Muuten puitteet Ahmatuvalla olivat kyllä huippuluokkaa. Rakennuksen toisessa päässä oli hulppea varaustupa ja vähän matkan päässä grillikota, omat huussiosastot miehille sekä naisille ja kaivo. Me tosin otettiin ruuanlaittovesi virtaavasta purosta, joka tuntui mukavammalta vaihtoehdolta kuin seissyt kaivovesi. Muutenkin reitin varrella oli näin kosteana kesänä runsaasti vedenottopaikkoja. Juomavedet kannettiin kylläkin kotoa, mutta keitettynä uskallettiin käyttää purovesiä aivan huoletta.

Pitkospuita riitti! Osa paikoin hyvin lahonneita, mutta tällaisella kunnon eräreissulla ei mielestäni ole niin justiinsa. Yhdessä vaiheessa tosin meinasin lentää rinkkoineni viereiseen kivikkoiseen puroon, kun lankku katosikin jalan alta. Selvittiin kuitenkin vain kiljahduksella, siirrettiin irtonainen lankku kokonaan sivuun, ettei seuraavalla kulkijalla kävisi huonompi tuuri, ja jatkettiin matkaa.

Olin ilmeisen väsynyt niin edellisen illan mölkkyturnauksesta kuin päivän vaelluksesta, että sammuin saman tien kun pääsin makuupussiin. Ja nukuin lähes tukinomaisesti aamuun saakka. Koska tiedossa oli lämmin päivä, oltiin ajateltu lähteä liikenteeseen hyvissä ajoin. Vaikka kello oli vasta seitsemän ja lämmin makuupussi olisi houkutellut, kampesin itseni ylös ja lähdin mustikkametsään. Toisin sanoen asuin teltan ovesta ulos. Keittelin siinä sitten samalla aamupuurot kaverin purkaessa telttaa. Syötiin aamupala, todettiin, että eihän se ole retkeilijä eikä mikään, jos ei kierrä vähän ylimääräistä ja lähdettiin liikenteeseen. 

Yksi merkittävä syy reittimuutokseen oli karttaan merkattu Ahmakallio ja näköalatorni, joka olisi jäänyt näkemättä, jos oltaisiin jatkettu Ahmatuvalta suoraan takaisin luontokeskukseen. Otettiin siis suunnaksi Toraslammen autiotupa ja nostettiin kokonaiskilometrimäärä yli 27 kilometrin. (Ahmatupa ei tule aivan Toraslammen reitin varrella, joten jouduimme palaamaan tulosuuntaamme reippaan puolikilometrisen, jotta pääsimme takaisin Toraslammenreitin ja Ahmatuvanreitin risteykseen.) Nousu Ahmakalliolle oli paikoin hyvinkin haastavaa, polku oli kivikkoa ja juurakkoa, ja tiukkaa ylämäkeä, mutta näkymä tornista oli kyllä kaiken sen vaivan väärti! Torni olisi mainio paikka pitää evästaukoa, mutta me vain kävimme ihailemassa maisemia ja nappaamassa pakolliset kuvat ja jatkoimme matkaa.

Laskeskelimme pitävämme lounastauon Toraslammen tuvalla, joten pidimme matkalla yhden pähkinä- ja juomatauon. Kävelimme melko reipasta tahtia ja olimme Toraslammella jo puolen päivän aikaan. Vieraskirjasta selvisi, että tällä tuvalla oli ollut yöpyjiä viime yönä, mutta me emme nähneet koko vaelluksen aikana ketään muita, jos ei lasketa ihan reitin alussa pyörineitä lenkkeilijöitä. Todella sääli, sillä keli oli kesän parhaita! Loppumatka menikin melko joutuin, sillä reitin itälaita ei ole enää kansallispuiston aluetta ja maisemat olivat lähinnä tylsää hakkuuaukeaa. Takaisin luontokeskuksen pihassa olimme jo ennen neljää. 

Oltiin ajateltu, että käydään ennen lähtöä luontokeskuksessa hakemassa karttoja, mutta se olikin mennyt juuri kiinni. Googletin jälkeenpäin, että tuon luontokeskuksen varaan ei kannata kauhesti laskea, sillä tuntuu olevan melko suppeat aukioloajat. Onneksi kuitenkin keskusksen pihalla oli selkeä kartta reiteistä, nykyikaisina retkeilijöinä napattiin puhelimella kuva reitistöstä. Pääsääntöisesti reitit oli merkitty maastoon hyvin värikoodein, opasviittojen kanssa meinattiin mennä pari kertaa harhaan, kun ei aluksi hoksattu, että oltiin katsottu latu- eikä vaellusreittiopaste. Vasta polun yhtäkkinen loppuminen paljasti, että nyt lähdettiin väärään, ei onneksi ehditty kävellä pitkästi.

Puita löytyi joka taukotuvalta runsaasti ja taukopaikat olivat erittäin siistejä! Varsinaisia vedenottopaikkoja ei ollut Ahmatuvan kaivoa lukuunottamatta, mutta puroja oli runsaasti ja vesi oli erittäin kirkasta. Ruuanlaittovesi otettiinkin aina luonnosta, juomavesi tosiaan kannettiin kotoa. Kahen yön vaellukselle tosin ottaisin mukaan vedenpuhdistustabletteja tai varautuisin keittämään lisää juomavettä, sillä kannettiin nyt melko maksimimäärä hanavettä. 

Kaiken kaikkiaan huippureissu, ja Syötteen kansallispuisto on kyllä todella mukava vaelluskohde. Ahmatuvan ja etenkin Toraslammen reitit olivat melko vaativia, joten en suosittele aivan aloittelijalle tai muuten vähän liikkuneelle. Iso-Syötteen tunturin kiertävä reitti näytti ainakin kartasta tulkittuna melko tasamaan reitiltä, ja paljon muitakin reittejä kyllä näyttäisi löytyvän monentasoiselle kulkijalle!

Kamerana reissuFuji x20

Kuvat joissa minä olen ovat lainassa kaverin kamerasta! :)

P.s. Saatoin tilata reissu jälkifiiliksissä oman teltan. Nyt vain uusia reittisuunnitelmia laatimaan!