Kannatti vähän valittaa säästä. Minähän sanoin, että kun toivon oikein kovasti, niin lakkaa satamasta sitä räntää! Tänä aamuna herättiin ihanaan auringonpaisteeseen ja minun ensimmäinen ajatukseni oli luonnollisesti, että nyt on päästävä kevään ensimmäiselle piknikille. Kun oltiin todettu, ettei meiltä löydy yhtään retkievästä ja käyty sen seurauksena kaupassa oltiin valmiita. (Okei, Tommi yritti alkaa katsoa jotain leffaa, mutta kampesin se tuolista ylös yhtä nopeeta kun se oli siihen istunutkin.) Paikka oli sama kuin edelliselläkin kerralla.
Tällä kertaa pärjättiin ilman toppatakkia, vaikka tuuli olikin ihan järkyttävän kylmä. Oltiin siis joen rannassa, kun yritettiin bongata koirille sallittua uimapaikkaa kesää silmällä pitäen. Ei löydetty. Tai ainakaan sitä ei ole merkattu yhtään mitenkään... Olisin kuvannut kevättä enemmänkin, mutta se tuuli kohmetti sormet niin, että en meinannut saada keksiä ulos paketista. Meinasi siis mennä koko retki pilalle.
Jatkettiin päivää tämmösellä leppoisalla sunnuntaioleilulla. Tai siis no, minähän tein rapottia suomalaista matkailijoista Pietarissa ja Venäjällä ja kun minun pää alkoi lopulta antaa merkkejä leviämisestä, niin Tommi teki tortilloja. (Hei nyt ette arvaa, meillä on astianpesukone! Tosin se on mökkikone ja täällä vain talvihoidossa, joten ei passaa oppia liikaa sen tavoille. Joo, siis saatiin asennettua se vasta nyt, kun putkimies kävi kertomassa kuinka se tapahtuu. Ja se putkimies kävi koska meidän lämminvesivaraaja on sekä liian pieni että rikki ja tänne asennetaan uusi. Suunnittelin tänään myös eteiseen uutta sisustusta, mutta sekin taitaa olla jo ihan uus juttu... Ups.)
Oli meillä jälkiruokaakin, mutta en meinannu jaksaa syödä, koska söin neljä tortillaa. Tuli vähän huono olo...
Ai niin, vielä yks juttu! Ostettiin tänään ilmapalloja ja serpentiiniä. Alan olla jo varma siitä, että se vappu on todellakin tulossa!
25. huhtikuuta 2010
24. huhtikuuta 2010
Takatalvi
Yritän tässä kovasti vakuutella itselleni, että sää voi ihan hyvin muuttua viikossa! Seuraan epätoivoisesti seurata Forecan sääennustetta, mutta ei kovin lämpimältä vaikuta. Yritän olla ajattelematta viime vuotta, jolloin vappua saattoi juhlia t-paidassa. Tänä vuonna ajattelin kerrankin kiskaista haalarit jalkaan ja yo-lakin päähän ja lähteä vappupiknikille. Aiemmin olen vain ohittanut vapun huomaamattomasti. Viime vuonna vappupäivä meni työharjoittelussa. Että voisko tänä vappuna olla +20 astetta (Eka laitoin vanhasta tottumuksesta -20.) lämmintä ja auringonpaiste, kiitos!
Selailin tuossa epätoivoissani jo vanhoja kuvia vapun tienoilta tehdäkseni jotain havaintoja vuosittaisesta kevään tulosta.
Hepoköngäskuvat on vuodelta 2008, juurikin vapunpäivältä. Vuonna 2008 oli ainakin lunta vielä vapun aikaan, joten ei mitään paniikkia tässä vaiheessa. Paitsi jos tuo lumentulo jatkuu ja jatkuu. Saadaan kohta kaivaa pulkat uudestaan esille. Saako sitten itkeä?
Tämä taas on viime vuodelta, viikkoa ennen vappua (eli kutatuinkin näihin aikoihin), joten ei siis mitään hätää vielä! Ainakin reilu viikko sitten, kun kävin kiertelemässä joen rantoja, niin kevät oli jos silloin pitemmällä, mitä tässä kuvassa! Toivon kovasti, että tämä takatalvi häipyy yhtä nopeaa, kuin se on tullutkin. Ja uskon, että kun toivon oikein kovasti, niin pakkohan sen kevään on tulla takaisin..? Haloo, sitä paitsi minun talvitakit on jo varastossa odottamassa ensi talvea.
Selailin tuossa epätoivoissani jo vanhoja kuvia vapun tienoilta tehdäkseni jotain havaintoja vuosittaisesta kevään tulosta.
Hepoköngäskuvat on vuodelta 2008, juurikin vapunpäivältä. Vuonna 2008 oli ainakin lunta vielä vapun aikaan, joten ei mitään paniikkia tässä vaiheessa. Paitsi jos tuo lumentulo jatkuu ja jatkuu. Saadaan kohta kaivaa pulkat uudestaan esille. Saako sitten itkeä?
Tämä taas on viime vuodelta, viikkoa ennen vappua (eli kutatuinkin näihin aikoihin), joten ei siis mitään hätää vielä! Ainakin reilu viikko sitten, kun kävin kiertelemässä joen rantoja, niin kevät oli jos silloin pitemmällä, mitä tässä kuvassa! Toivon kovasti, että tämä takatalvi häipyy yhtä nopeaa, kuin se on tullutkin. Ja uskon, että kun toivon oikein kovasti, niin pakkohan sen kevään on tulla takaisin..? Haloo, sitä paitsi minun talvitakit on jo varastossa odottamassa ensi talvea.
22. huhtikuuta 2010
Ystäväni
Lapsena oli aina parasta, kun joku oli hankkinut ystäväni-kirjan. Sitä täytettiin sitten kilpaa ja pian kaikilla muillakin oli samanlaiset. Meidän kylällä ei semmosia hienouksia siihen aikaan myyty, joten äidin sisko toi semmoisen naapurikunnasta. Minun eka ystäväni-kirja oli Barbie-teemalla. Ainoa huono puoli siinä oli, että poijat piti lähes pakottaa kiristämällä kirjoittamaan siihen, koska se oli vaaleanpunainen ja siinä oli sydämiä.
Tykkään kaikista näistä hauskoista kyselyistä, tosin ne alkaa toistaa itseään melko pian. Oon kuitenkin loppujen lopuksi kertonut itsestäni melko vähän tämmöisiä pikkujuttuja, joten tässä on minun blogin ystäväni-kirjan sivu minusta. (Kysymykset löytyivät täältä.)
Tykkään kaikista näistä hauskoista kyselyistä, tosin ne alkaa toistaa itseään melko pian. Oon kuitenkin loppujen lopuksi kertonut itsestäni melko vähän tämmöisiä pikkujuttuja, joten tässä on minun blogin ystäväni-kirjan sivu minusta. (Kysymykset löytyivät täältä.)
- Paljonko kello on? 18:06
- Lempinimet? Subbari, Subaru, Supukka... Mitä näitä nyt on yhtä ihastuttavia.
- Kynttilöiden lukumäärä viimeisimmässä juhlakakussasi? Minulla ei tainnut olla edes kakkua, mutta jos olisi ollut, niin olisi ollut 20 kynttilää.
- Päivämäärä jonka alituiseen sekotat? Isän synttärit menee toisinaan sekaisin. Nykyään onneksi harvemmin.
- Eläimiä? Batman. Aiemmin oli pari gerbiiliä.
- Pituutesi? Villisti veikkaisin, että 164 cm vois osua lähelle.
- Silmiesi väri? Tätä ei tiedä kukaan... Väri vaihtelee eikä sitä voi määritellä. Siniharmaat ja vihertävät, välillä myös oranssilla koristeella.
- Hiuksiesi väri? Väripaketissa luki "tuhka".
- Lävistyksiä? Eipä, kerran oli yksi, mutta se meni umpeen. Samanlainen haaveissa...
- Tatuointeja? Eipä niitäkään.
- Pidätkö työstäsi? En käy töissä, opiskelen. Opiskelu ei oo niin kivaa aina.
- Asuinkaupunki? Kajaani
- Oletko ollut rakastunut? Olen.
- Oletko nyt rakastunut? Olen.
- Mieluisin asia sähköpostissa? Nopeus ja liitetiedostojen lähetysmahdollisuus.
- Oletko rakastanut jotakuta niin paljon että olisit sen takia itkenyt? Tunnustan, olen.
- Oletko ollut auto-onnettomuudessa? En vakavassa, jossain peräänajossa.
- Leivänkannikat vai pekonipalat? Pekonista en pidä, joten leipä.
- 2 vai 4 ovea (autossa)? 2-oviset on söpöjä, mutta valitsen 4-ovisen. Käytännöllisempää.
- Kahvi vai tee? Koulussa kahvia, kotona mieluummin teetä.
- Mieluisin unilelusi? Tommi. Eh... Tai sitten jättinalle.
- Lempivärisi? Vaikee sanoa yhtä, tykkään musta-punainen-valkoinen -yhdistelmästä.
- Etikkaa? Riippuu tilanteesta, punaviinietikkaa salaattiin.
- Alushoususi väri? Yleensä mustat.
- Kirja jota luet tai haluaisit lukea? Nyt en lue mitään, mutta haluaisin lukea Laila Hietamiehen Sonja-sarjan loppuun.
- Lempielokuva? Tähän en ole oikeastaan osaa sanoa yhtä. Mutta sanon silti Poika & Ilves, koska se oli minun ylivoimainen suosikki kun olin pieni. (Saatoin olla ihastunut Konstaan.)
- Lempiruoka? Broileria ja pastaa, tortillat etc. Ruoka on hyvää!
- Päässäsi soiva laulu? Ei soinut mikään, mutta kun näin kysymyksen, ekana tuli mieleen SMG:n Hölmö rakkaus. Se varmaan alkaa soida.
- Hammastahnasi? Perinteinen Elmex
- Ravintolasi? Suosikki täällä olevista on Ranch. Mutta siellä tulee käytyä harvoin, näin opiskelijana.
- Lempikukkasi? Vanamo. Tai kielo. Tai metsätähti. Joku metsäkukka kuitenkin.
- Vihaamasi ruoka? Oikeastaan en vihaa mitään. Munuaismuhennostakin oon oppinu syömään pari lusikallista.
- Mieluiten seuraamasi urheilulaji? Jääkiekko, siis lähinnä noi maajoukkuetason pelit.
- Pikaruokala? Hese tai aXu. Eiku oho, unohin. Subway!
- Edellinen vierailusi sairaalaan? Vuosi sitten talvella, jotain verikoetta tai kontrollia.
- Lempijuomasi? Maito.
- Makuuhuoneesi maton väri? Valko-harmaa. Ja sitten se pieni punainen sydänmatto.
- Monta kertaa epäonnistuit "inssissä"? Ekalla läpi meni se.
- Edellinen henkilö jolta olet saanut postia? Jaa'a, paha sanoa henkilöä. Tommi laittoin viime kesän lopulla kortin. Oonko saanu sen jälkeen muuta kuin mainoksia tai laskuja?!
- Oletko ollut syytettynä rikoksesta? En nyt sentään.
- Missä kaupassa luottokorttisi luotto täyttyy? Eipä ole luottokorttia, mutta tuskin se missään täyttyisi. Ainakaan Suomessa.
- Mitä teet kun olet rättiväsynyt? Pyrin nukkumaan.
- Mitä sanoja tai fraaseja käytät liian usein? "Uskomatonta." Opin sen Tommilta ja Heli jaksaa aina muistuttaa, kun käytän sitä vahingossa. Oon huomannu myös, että sanon puhelun lopuksi "tehhäänpä niin".
- Ystäväsi, jotka asuvat kauimpana? Phuu, aika vaikee. Mut jos tehään helpoksi ja sanotaan että Meg, koska se asuu Ohiossa.
- Paras "asia" maailmassa? Ruoka, kesä, Batman, Tommi... En osaa päättää.
- Nukkumaanmenoaika? On lipsunut viime aikoina siitä viimeistään klo 23.00.
- Paljonko kello on? 18:31
20. huhtikuuta 2010
Ei taas menny ihan niiku piti
Olipa ihana huomata koululla, että pyörän avaimet ovat kotona. Ja pyörä oli siis lukossa koulun pihalla. Just kun mainostin niitä löytyneitä avaimia. Ne olisi toki voinut nakata laukkuun, eikä jättää niitä pöydälle lojumaan.
Just kun olin sanut verenpaineen tasaantumaan tuon edellisen onnettomuuden jäljiltä, niin huomasin, että kameran muistikortti oli tietokoneessa. Ja kamera siis oli minulla mukana puistossa.
Ja siitä viimesimmästä en edes jaksa kertoa, kun nolottaa ja harmittaa niin paljon... Tämä päivä ei selkeestikään ollu minua varten. Onneks se loppuu vajaan tunnin päästä, joten huomenna vähän paremmalla onnella.
Just kun olin sanut verenpaineen tasaantumaan tuon edellisen onnettomuuden jäljiltä, niin huomasin, että kameran muistikortti oli tietokoneessa. Ja kamera siis oli minulla mukana puistossa.
Ja siitä viimesimmästä en edes jaksa kertoa, kun nolottaa ja harmittaa niin paljon... Tämä päivä ei selkeestikään ollu minua varten. Onneks se loppuu vajaan tunnin päästä, joten huomenna vähän paremmalla onnella.
19. huhtikuuta 2010
Kivat jutut
Löysin pihalta Batmanin talvella lumeen kadonneen laatan. Harmitti jo niin vietävästi, kun luulin, että en löytäisi tätä koskaan, kun ei sitä löytynyt siitä, mihin sen oletettiin kadonneen. Tällä kertaa laitan siihen niin vahvan renkaan, että sitä ei saa auki ikinä.
Tultiin toiseksi koulun opiskelijakunnan järjestämän ulkoilupäivän kisassa. Otettiin homma ihan läpällä, ei tehty kun pari suoritusta vaikka kuinka monesta, mutta se kannatti! Saatiin vaikka mitä kivaa sälää palkinnoksi!
Löysin hukuksissa olleen avainnipun, joten voin taas pyöräillä kouluun. Otti niin paljon päähän, kun keli oli mitä mainioin pyöräilyä ajatellen, mutta minä jouduin kävelemään!
Suloinen maatuska. Olisi pitänyt ostaa noita kokonainen armeija! Tuo kun ei veloittanut kun vaan 100 ruplaa, elikkäs pikaisella laskutoimituksella ja pyöristettynä 2,5 euroa.
Mummopinnejä. Edellinen satsi on hukkautunut niin hyvin, että jäljellä oli enää kaksi kappaletta. Onneks reissusta sai edullisesti. Ja nyt näitä riittää taas hetkeksi.
+Ekstra
Heli, joka halus kokeilla minun järkkäriä. "Vois sitten laittaa näitä kuvia sinun blogiin." Kauniisti ajateltu, välillä vähän muutakin matskua kuin kaikkee sälää. (Heli, luet kuitenkin, joten kiitti.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



.jpg)
