2. Rakastan saunomista.
3. Meillä on oma sauna.
4. Ollaan nyt asuttu tässä reilut kolme kuukautta, mutta en ole käyttänyt kertaakaan saunaa.
5. En ole koskaan edes maistanut tupakkaa. Moni ei usko sitä.
(Kuvat ovat kevätkuvia viime vuosilta.)
6. Minulla ei ole yhtäkään tatuointia eikä lävistystä. Minulla oli kerran yksi rustokoru korvassa, mutta se meni umpeen. Joku päivä otan sen uudelleen.
7. Haaveilen kääpiöhamsterista.
8. Omistan vaaleanpunaisen mekon, jossa on vihreitä kukkia.
9. En ole käyttänyt kyseistä mekkoa kuin kerran.
10. Tykkään kaktuksista.
11. Ollaan asuttu tässä edelleenkin se reilut kolme kuukautta, enkä ole käyttänyt meidän vessaa.
12. Käytän yläkerran tyhjän asunnon vessaa.
13. Muistan talvisodan alkamispäivän, -vuoden ja keston.
14. Olen osannut koota rynnäkkökiväärin ollessani noin 14-vuotias.
15. Olen pelännyt kissoja lähes koko elämäni siihen saakka, kunnes tutustuin Tommin kissaan.
16. Syön mieluummin sipsejä kuin karkkeja.
17. Vuosituhannen vaihtuessa katsoin kotona televisiota, koska odotin näkeväni siellä itseni.
18. Pienenä halusin laulajaksi.
19. Muutama vuosi sitten halusin näyttelijäksi.
20. Nyt haluan vain ammatin.
21. Olen huono kielissä, vaikka haluaisin osata niitä.
22. Minulla on vihreä vyö taekwon-dossa.
23. Kengännumeroni on 29.
24. Olen maailman ehkä itsekriittisin ihminen.
25. Olen syönyt karhun sydäntä.
26. Juon maitoa janojuomana.
27. Hulluinta mitä olen koskaan tehnyt on se, kun nukuin romanialaisen kioskin takapihalla makuupussissa.
28. Käytän aamuisin 5 minuuttia laittautumiseen, koska en yksinkertaisesti viitsi herätä aikaisemmin kauneuteni eteen.
29. Paras paikka maailmassa on lapsuudenaikainen kotikuntani.
30. Jos saisin valita aikakoneen ja maailmanrauhan välillä, niin voisi olla, että päätyisin aikakoneeseen. Yläasteella vihasin historiantunteja, mutta nyt minua harmittaa, että sellaisia ei enää ole.
31. Olen soittanut pianoa ja klarinettia. Pianoa soittelen edelleenkin jos sille päälle satun.
32. Rakastan kesää ja alkusyksyä.
33. En raaski heittää mitään roskiin. Olen perinyt sen äidiltä.
34. Silmissäni on oranssia. Se näkyy, kun pupillit ovat oikein pienet.
35. Ässä mixit ovat lempikarkkejani.
36. Kun oli pieni, mummolassa oli Mokki-kissa, josta jouduttiin luopumaan serkkuni astman takia. Minulla on edelleenkin sellainen mielikuva, että päästän Mokin ulos ja sen jälkeen Mokki ei enää tullut takaisin. Hassua, kuinka olen yhdistänyt kaksi tarinaa yhdeksi.
37. Kaikista kamalin kotityö on tiskaaminen.
38. Inhoan astua muurahaisten päälle. En tiedä miksi. En pelkää ötököitä.
39. Pelkään pimeää. Minulla on liian vilkas mielikuvitus.
40. Olen huono häviäjä.
41. Olen ollut partiossa yli puolet elämästäni. Nykyisin en enää kuulu järjestöön taloudellisista syistä.
42. Minulla ei ole koskaan ollut omaa televisiota. Olen elänyt viimeisimmät 3,5 vuotta lähes täysin ilman sitä.
43. Enkä todellakaan ole mukana Salattujen Elämien juonikuvioissa enää.
44. Kaikkien aikojen paras tv-sarja on Hovimäki.
45. Rakastin myös Kun taivas repeää sekä Taivas sinivalkoinen -sarjoja. Nauhoitin ne vhs-kasetille ja katsoin molemmat tuotantokaudet yhteen putkeen.
46. Minulla on melko herkät ranteet. Se haittasi lentopalloharrastustani. Toisen ranteen harjotinkin kerran teatteritreeneissä ja uudestaan lumilautaillessa.
47. Lähellä mummolaani on paikka nimeltään Pöppötörmä. En ole keksinyt sitä itse, vaikka kaikki minua siitä aikoinaan kiusasivatkin. Olen saanut selville, että "pöppö" on vanhan kansan käyttämä kiertoilmaus karhulle.
48. Kun olin lapsi, minulla oli yksi kaveri. En saanut mennä Essin luo, koska Essi asui järven rannalla. Äiti pelkäsi, että voisin hukkua. Essi tuli aina meille.
49. En pidä käsialastani, vaikka muut kehuvat sitä.
50. Haluaisin asua maatilalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!