Pupun näköinen

Minulla vähän työt meinaa häiritä harrastuksia, sain nimittäin eilen käsiini sen kauan odotetun 7D:n. Tyhmänä en tietenkään ajatellut, että siihen tulee ihan eri muistikortti, joten tämä päivä alkoi sitten sen metsästyksellä. Varsinaiseen kuvailuun jäi taas sitten aivan säälittävän pieni aika, koska iltapäiväksi piti mennä töihin. Raahasin kuitenkin Pasin mukaan Nallikariin, jossa pyörähettiin ihan pikaseen, sen verran, että sain tuntumaa tuohon runkoon. Löydettiin sitten leikkipuistosta yksi yksinäinen pupun näköinen.

Koska meitä kävi sääliksi, otettiin se sitten mukaan hiekkarannalle. Malliksi. Lopulta meidän tiet sitten kuitenkin erkani, koska pupun näköinen jäi odottelemaan leikkikentälle omistajaansa. Aliciaa. Että jos Alicia on kuulolla, niin hae se kotiin.

Puluilla kylässä

Meillä on jo pitkään ollut Pasin kanssa suunnitteilla yhden vanhan myllyn valloitus, mutta koska ollaan niin hyviä sovittamaan näitä aikataulujamme yhteen (Siis oikeesti mennään aina ristiin..), niin homma on aina vaan siirtynyt. Nyt kävi niin hyvä tuuri, että oltiin a) molemmat Oulussa ja b) molemmat vapaalla ja sääkin oli oikein hyvä. Pakattiin kamerat mukaan ja lähdettiin liikkeelle. 

Tuuria ei tosin ollut mukana siinä mielessä, että perille päästyämme totesimme, että täälläkin kohteessa oli lyöty ovet ja ikkunat täyteen vaneria tässä parin viikon sisään. Hieno ajoitus, jälleen kerran. Todettiin, että mitään ei pitäisi jättää huomiseen, tämä on nimittäin jo toinen viivyttelyn vuoksi menetetty kohde. No, onni onnettomuudessa, yksi ovi oli joko jäänyt sulkematta tai joku oli sen jo käynyt avaamassa. Päästiin sentään kurkkaamaan yhteen pieneen, pulujen valtaamaan osaan myllyä. (Tosin koko paikka taisi olla pulujen käytössä, yksi melkein lensi Pasin naamalle..) Kuumotti hiukan kiipeillä niitä puisia, narisevia ja pulunkakkaisia portaita ylös, mutta olisi harmittanut olla vellihousu, joten sinne mentiin.

(Ensimmäinen kuvapari on Pasin ottama.)

Skumppa-sunnuntait

Meille on vähitellen muodostumassa Retsan kanssa skumppa-sunnuntai -perinne. Voiko sunnuntaita paremmissa merkeissä viettää?

Toissaviikolla lähdettiin extemporee-brunssille iltapäivästä, jossa sitten päädyttiin extemporee-kuohuviineihin. Muistettiin, että meriterassi lopettaa kautensa, joten istuttiin sitten loppuilta siellä, auringonlaskuun saakka vilttien alla. Lepposta. Eilen Retsa soitteli, että on ohikulkumatkalla minun alaovella, että lähenkö samaa matkaa piknikille. Minä nappasin piknikviltin kainaloon ja juoksin alas. Siitä lähtikin käyntiin sitten taas yksi erittäin loistava sunnutaipäivä!

Juhlittiin synttäreitä (Tosin ei kummankaan meistä..), syötiin viinirypäleitä ja juustoja. Illan viiletessä päätettiin sitten jatkaa synttärijuhlia (synttärisankarin työpaikalla sankarin ollessa työvuorossa) sunnutaikuohuviinien merkeissä. Siinä sitten päädyttiin tilaamaan etanoita ja valkoviiniä sekä pohtimaan sitä, miten absurdi koko tilanne oli. Minä olin työpäivän ryydyttämä ja parin tunnin yöunilla liikenteessä, Retsa oli juuri ollut muuttoapuna ja sitä ennen myös töissä. Minulla oli jalassa tennarit ja kainalossa piknikviltti, Retsalla oli marketin muovikassi. Ympärillä miehet kulkivat puvuissaan ja naiset korot lattiaan kopisten.

Loppuillasta uni alkoi uhkaavasti hyökätä päälle, mutta yritin sinnitellä ja tilasin pienen kahvin. Sain sen tarjoiltuna shottilaseista. Pienin kahvi, jonka olen koskaan tilannut. (Täytyy nyt lisätä, mikäli joku paikan tunnistaa, että tuohan ei ole oikeasti talon tapa, oon vaan niin spesiaali, että saan spesiaalikahvitkin.) Jatkettiin skumppasunnutaita kahvin voimalla vielä suihkun ja vaatteiden vaihdon kautta Gloriaan ja vaatekaappijatkoille saakka, mutta se on jo ihan toinen tarina.

Yksi Oulun keskustan kaduista on suljettu ajoneuvoilta ja laitettu täyteen ruusuja. Ainoa kuva, jonka otin oikealla kameralla, vaikka raahasin sitä mukana koko päivän.

Kamerasta tuli mieleen semmoinen asia, että taisin juuri tilata Canon EOS 7D:n.

Linnut

Tuijotin illalla televisiota, kun havahduin yhtäkkiä ikkunan takana silloin tällöin lennähtäviin naakkoihin. Välillä ilmoille pääsi hirveä joukkoraakunta, joka otti kaiun kivitalojen seinistä. Piti ihan laittaa Game of Thrones tauolle, ja kävellä parvekkeelle katsomaan. Näky oli ihan uskomaton. Varmaan satoja naakkoja istui vastapäisen talon katolla ja pihan koivujen oksilla. Välillä joku päästi hirveän huudon ja koko parvi vastasi siihen lennähtäen samalla ilmaan.

Jos totta puhutaan, niin Hitchcockin Linnut on ehkä yksi huonoimmista elokuvista, jonka oon katsonut kokonaan. (Tosin katsoin sen melko pienenä, joten ehkä en vaan tajunnu. Vieläki huonompi on joku Godzilla, jonka joskus pakotin itseni katsomaan myöhemmin...) Silti tuntui vähän spookylta avata parvekelasit, kun nuo elukat syöksähtelivät aivan nenän edessä. En kuitenkaan malttanut olla hakematta kameraa.

No, kuvailujen jälkeen palasin katsomaan Game of Thronesin jakson loppuun. Ihan kiva yhteensattuma, että kyseisen jakson lopussa näkyi parvi raakkuvia korppeja hieman epämiellyttävässä valossa. Oli pakko surffata vähän aikaa kivoilla sivuilla ympäri nettiä, ennen kuin uskaltausin Batmanin kanssa pimentyvään yöhön iltalenkille.

P.s. Saanko antaa itselleni luvan ostaa huomenna Canon 7D:n?!

Ponnaria

Arvatkaa mitä ostin! Silläkin uhalla, että taannun taas pari vuotta nuoremmaksi, päätin armahtaa hiuksiani ja otin testiin näitä vähän joka puolella vilahtelevia kierreponnareita. Tai miksi näitä nyt ikinä kutsutaankaan.

Töitteni puolesta joudun pitämään hiuksiani jatkuvasti kiinni ja usein ratkaisu on perusponnari tai nuttura. Tiukalla. Koska mikään ei ole epämiellyttävämpää (Okei, keksin jo heti pari juttua, mutta kuitenkin...) kuin se, että nuttura alkaa valua kesken kiireisen työpäivän. Olin hieman epäuskoinen, koska ei tuo minusta nyt kovin vakuuttavan näköinen peli ole. Muistuttaa vähän jotain sellaista, joka tulee mukana siinä prinsessasetissä, jonka voittaa tivolin narunvedosta säälipalkintona.

Testasin kuitenkin sekä nutturaa että ponnaria, molempia tositoimissa ja ilman ylimääräisiä pinnejä tai muuta. Nutturan kanssa oli vähän kikkailua, kun tällä ei pystynyt aivan samanlaisiin solmuihin, kuin kumilenkillä. Ja ensimmäiset minuutit heiluttelin päätäni epäuskoisena puolelta toiselle, mutta ei se sieltä alas tullut. Niskahiukset ottivat vähän löysäilyn kannalta, mutta pistän sen nyt ekan kerran ja harjoituksen puutteen piikkiin.

Ponnaria testasin juostessa. Uskaltauduin tämän kolme viikkoa kestäneen flunssan päätteeksi lenkille. Voi apua, mutta selvisin hengissä, samoin selvisi ponnari. Ei edes tarvinnut kiristellä missään vaiheessa matkaa!

No, vastaaviin suorituksiin pystyisin perusponnareillakin, jos keskityn, oon melko hyvä käyttämään niitä, heh. Mutta toivon, että tämä pelastaa niskahiukseni, jotka tekevät jatkuvasti pientä kuolemaa kumilenkkien vuoksi. Tämän pitäisi käsittääkseni olla erittäin hiusystävällinen vehe, joten ehkä voin jonkin ajan kuluttua unohtaa takkuuntuvat niskavillat.

Täytyy käydä hamstraamassa näitä pian lisää. Ei siksi, että nämä kolme eivät riittäisi, vaan siksi, että haluan eri värejä!

Ehkä tämä lievittää vähän hiuskriisiäni. Oon juuri saanut omaa väriä kasvateltua niin, että se ei näytä juurikasvulta ja etuhiuksten jämätkin sulautuvat mukavasti noihin pitempiin latvoihin. Samaan aikaan olen alkanut haaveilla sekä punaisesta väristä että lyhyistä etuhiuksista. Great. No, jos selviän syksyn yli, niin tilanne on taas hallinnassa. Syksy saa minut aina haluamaan jotain muutosta.

Joko te ootte testanneet näitä? Toimiiko?

Loppukesän konttauskuvat

Vastapainoksi vähän rosoisemmille pyöräkuville palasin taas tähän vanhaan tuttuun "makaan vesilätäkössä ja kuvaan rehuja" -tyyliini. Minua alkaa toisaalta vähän kyllästyttää nämä kuvat, mutta toisaalta tykkään siitä, miten kameralla näkee maailman pienet yksityiskohdat totaalisen eri tavalla.

Ristijärvellä ollessani lähdin käymään mummulassa ja otin kerrankin kameran mukaan ja vieläpä kannoin sitä kädessä, jotta varmasti tulisi kuvattua. Ensimmäisessä kuvassa on kivi Suvitien varrelta. Meijän mummulla on melko lähellä lapsuudenkotia, mutta koska reitti sinne kulki ison ja vilkkaan valtatien kautta, tehtiin mummolaan oikotie metsän läpi, mikä nimettiin Suvitieksi. Joku vuosi sitten osa Suvitiestä jäi kevyenliikenteen väylän alle, niin meinasi käydä myös tuolle polun varren isolle kivelle, mutta työmiehet jättivät sen onneksi paikoilleen, kun nätisti pyydettiin. Pysähdyin pitkästä aikaa katsomaan kiveä tarkemmin ja kivenkoloissa on vieläkin meidän sinne lapsuusvuosina tunkemat kuusenkävyt!

Täällä on ollut koko kesän kovin hiljaista, mikä on ihan ymmärrettävää, koska kesällähän ei saa istua sisällä tietokoneella... Mutta vaikka kuinka vastustelin, niin faktahan on, että ensimmäiset keltaiset lehdet ovat ilmestyneet puiden oksiin ja syksy tulee vähitellen, kaikesta huolimatta! En oo kuitenkaan vielä uskaltanut polttaa kynttilöitä, koska se jos mikä olisi jo niin selkeä merkki siitä, että kesä on lopuillaan. Joko siellä on valmistauduttu syksyyn tai ehkä jo jopa henkisesti siirrytty siihen? (Joudun kyllä myöntämään, että olen aloittanut kaulahuivien käytön, mutta pistän sen tämän ankaran flunssan piikkiin..)

Poikia ja pyöriä

Ihan harmittaa, miten vähän oon ottanut kuvia. Yhden illan räpsin puhelimella kuvia blogia ajatellen, mutta jotenkin ajatus puhelinkuvista jäi sitten takaraivoon kaivelemaan ja siirtäessäni postausta eteenpäin, se unohtui vähitellen.

Tulin tänne Kainuuseen käymään ja odotukset mahdollisesti yllättäen iskevää kuvausinpiraatiota kohtaan olivat tietenkin korkealla. Lähdinkin yllättäen Jussin ja Miikan kanssa Kajaanin Vimpeliin kuvaamaan pyörähommia. Tarkoitus oli jatkaa siitä napsimaan kuvia MilJazz-puistokonsertista, joka oli alkuperäinen kohde. Tosin pääasiassahan olisin mennyt sinne kuuntelemaan musiikkia ja se kamera olisi kerrankin ollut mukana. No, toisin kävi. Muutaman tunnin pyöräsessarien tuloksena kamera ilmoitti akun olevan loppu. Ja minä olen viivytellyt vara-akun hankintaa mahdollisen tulevan kamerapäivityksen vuoksi.

No, eipä siinä. Pojista ja pyöristä tuli kuvia, laitetaan nyt muutama tähän rikkomaan tämän hiljaisuuden.

Voishan sitä päivitellä vähän useammin, kun piti oikein etsimällä etsiä, että miten postaukseen lisättiinkään kuvia. Apua.

Galaksien välisiä juttuja

Kerroin tuossa jokin aika sitten pikaisesti puhelimenhakureissusta. Tai kahdesta. Olin päättänyt päivittää vanhan Samsung Galaxy Minin uudempaan, koska puhelin oli jatkuvasti tukossa, mikä on toki aivan ymmärrettävää puhelimen ikään, laatuun ja käyttömääriin nähden. Ja koska oon välillä niin kärsimätön, en ehtinyt siinä yhtäkkisessä innostuksenpuuskassani alkaa vertailla muita merkkejä, vaan päätin pysyä Samsungissa. Ainoa, jota edes vilkaisin, oli Lumia, mutta homma kaatui Instagramiin. Meinasin ensin ostaa S3:n, mutta pidettyäni kaupassa kyseistä mallipuhelinta kädessäni totesin sen liian isoksi minun makuuni. Niinpä otin askeleen pienempää kohti ja alkoi hillitön Samsung Galaxy S2 Plussan metsästäminen.

Edellistä puhelinta hankiessani tein hätäratkaisun ja valitsen sen toiseksi kivoimman värin, koska en jaksanut jäädä jonottamaan sitä ykköstä. Tällä kertaa en halunnut kompromisseja ja niinpä kiersin sitten kaikki tämän kaupungin kaupat tuon omani perässä. Koska valkoinen piti saada. Ja en tosiaan tiennyt, että puhelin on noin suosittu! Ei löytynyt. Kunnes pari päivää myöhemmin satuin bongaamaan netistä, että Verkkokauppaan oli tullut muutama kappale.

Menin sitten myös lupaamaan, että kirjoitan tuosta puhelimesta jotain arvioo, jahka saan käyttökokemusta. No, mikään puhelinasiantuntija en tosiaankaan ole, Google tietää paremmin, mutta kirjoitan vähän siitä, miten puhelin toimii minulla ja mitä ylipäätään puhelimella teen.

Instagram tosiaan innoitti uuden puhelimen ostoon. En tiedä miten muilla, mutta minulla tuo Instagram on alkanut kaatuilla jatkuvalla syötöllä. Vaikka kaatuilu alkoi (tai ainakin kuvittelen näin) uuden puhelimen hankinnan kanssa samoihin aikoihin, niin uskoisin, että vika on sovelluksessa. Odottelen tässä uutta päivitystä, jospa alkaisi toimia paremmin. Mutta käytän tuota Instagramia silti. Vähän saatan kiukutella, mutta yksikään päivitys ei kyllä lagaamisen takia jää tekemättä. Haha!

Tuohon Instagrammailuun liittyy myös tuo kamera! Aivan mieletön ero vanhan Minin kameraan, toki muihin puhelinkameroihin ei oo vertailupohjaa. Mutta saa kulkaa kameran etupuolellekin, niin oman naaman kuvaaminen on monin verroin helpompaa! Kamerassa on vaikka mitä tehosteitakin, joita tosin en oo kauheesti käyttänyt, koska muokkaan kuvat kuitenkin joko ihan vain sillä Installa tai esim. Pixrl-o-maticilla. Kiitos tämän kameran, minun pokkarikuume on haihtunut oikeastaan kokonaan. Käypi kakkoskamerasta myös tällaiselle kuvaperfektionistille.

Oon myös yrittänyt opetella kuuntelemaan musiikkia puhelimella. Torstaisin kuuntelen autossa töistä palatessa YleX:n (eli siihen aikaan Yle Puheen) Alia ja Husua ja kun hyvät jutut jäis muuten kesken, niin nappaan napit korviin ja lähden vielä iltalenkille. Latasin tuohon YleX:n radiosovelluksen, mutta se tuntuu tökkivän melko pahasti. Höh. Spotifynkin päivitin Premiumiin, jotta tuo puhelinkuuntelu ois mahdollista. Tosin homma on vielä vähän hakusessa, koska en osaa kuunnella musiikkia esim. lenkillä.

Ja sitten tietysti käytetyin sovellus on WhatsApp Messenger, jota käytän lähinnä yllä olevan kaltaisten järkevien keskustelujen käymiseen. Ja lähetän ympäriinsä kuvia Batmanista ja ruuastani. Siinäpä ne. Hehe.

Bloggerinkin tuohon laittoin, mutta aika onnettomalta vaikutti ja on siis toistaiseksi jäänyt käyttämättä. Blogi siis päivittyy edelleen tietokoneella, samoin blogien lukemiset. Uutisia saatan lukea puhelimella, katsoa säätietoja jne.

Jos tuosta nyt jotain arvioo heittäis, niin ihan riittävä vehe minun käyttöön, kun tuo hintakaan ei ole paha. Välillä vähän saattaa lagailla koko homma, mutta toisaalta niin lagailee tietokonekin, jos sitä ei käynnistä toisinaan uudestaan. Tämän kanssa on kuitenkin paljon lepposampaa kuin sen vanhan, joka sammutti itsensä joka toinen minuutti. Ja en tosiaan tiijä, että miten esim. muilla Android-puhelimilla tuo jumittelu on yleistä sitten. Raskaampaan käyttöön kannattaa jo ehkä miettiä sitten vaikka sitä S3:a.

Vinkkejä kivoista, erityisesti kuvanmuokkausohjelmista otetaan vastaan!!


Nyt minua oottaa pussi karkkia ja joku toistaiseksi tuntematon leffa! Sain nimittäin iltapäivän piristykseksi muistitikun ja yllärikasan herkkuja, eiköhän niillä saa loppuillan kulumaan mukavasti...

Prinsessaleikki

Lähdin ostamaan perushelmiä, koska no, sellaiset vaan pitää omistaa. (Minun mielestä ne mätsää niin hyvin yhteen uuden lempparini, eli mummolaukun kanssa...) Ja koska alennuksesta sai halpaan hintaan helmikorvakorut, niin piti ostaa nekin mätsäämään. Sitten muistin, että oon jo pitemmän aikaa haaveillut nutturanpiristäjästä, eli jostain kivasta hiusklipsistä, koska perusnuttura alkaa käydä jo vähän tylsäksi. Sinkoilin silmät kiiluen ympäri Glitteriä.

Kotona levitin ostokseni sängylle ja totesin, että tulipa sitten hamstrattua prinsessa ja puoli valtakuntaa. Näytän kohta reippuineni ja rusetteineni eskarilaiselta, joka on ekan koulupäivän kunniaksi laittanut kaikki ne kesän aikana tivolista voitetut härpäkkeet päälle. Mutta kai se tämä prinsessavaihe tulee joka tytölle jossain vaiheessa elämää, minulla sen aika on nyt.

Korvanapit on tosiaan klipsit, koska en pienenä saanut äitiltä lupaa reikiin ja sitten vanhempana ei enää kiinnostanut. Tosin helixin laitoin korvaan sitten jossain vaiheessa, ja siihenkin on tulossa postissa uusia koruja parasta aikaa. Unohdin, että oon korulakossa niin kauan, että oikeesti alan käyttää noita. Mutta luotan siihen, että syksy tulee ja innostaa taas penkomaan koruvarastoja.

Ostin korujen vastapainoksi myös pari tuubihuivia, jotka nyt on oikeastaan enemmän koruja, kuin mitään lämmittäviä asusteita, mutta oliivinvihreästä ja sinapinkeltaisesta väristä päätellen syksy on tulossa vähitellen myös minun vaatehyllyyni. Taistelin tässä yksi ilta kynttiläfiilistä vastaan. En osaa polttaa kynttilöitä kesällä, vaan ne kuuluvat minun mielikuvissa selkeästi syksyyn. En ehkä ole vielä valmis luopumaan kesästä. Elokuu on kesäkuu, sitä paitsi!

Pojat Ainolassa

Uhmasin eilen flunssaa, koska tympäsi sairastaa sisällä, kun ulkona on niin lämmin. Otin sitten puhelua puiston toiselle laidalle ja Pasi oli heti mukana suunnitelmassa. Poikkesin matkalla apteekkiin ostamaan Finrexit aamuksi, mutta jatkettiin siitä sitten Ainolaan. Tällä kertaa tosin yhdistin iltalenkin ja Batmankin pääsi mukaan. Sorsajahtiin.

Valittiin tällä kertaa reitiksi joku pikkupolku, jota ainakaan minä en ollut ennen kulkenut. Hyvä idea, koska löydettiin tosi nätti ja satumainen lampi. Tai oikeastaan oltiin kuvailtu tuossa vastarannalla aiemminkin, mutta toisesta suunnasta katsottuna maisema oli täysin erilainen! Lisäksi satuttiin sopivasti auringonlaskun aikaan, saattiin kiva valokin. Tosin kuvaaminen ois voinut olla astetta hauskempaa, jos en ois aivastellut sarjatulella ja jos minun silmät ei ois vuotaneet vettä Niagaran lailla.

Batman yritti mennä joka välissä joko uimaan tai jahtaamaan sorsia. Oishan se ollut lystiä päästää se tuonne lampeen porkkaamaan, mutta en halunnut yöksi märkää ja haisevaa, sorsia oksentelevaa koiraa makuuhuoneeseeni. Niinpä Batman alkoi kostoksi hidastella. Suostui kävelemään kolme metriä kerrallaan ja heittäytyi sitten maihin nuuskimaan multaa.

Pyysin Pasia ottamaan asukuvia blogiin, pitkästä aikaa jotain muutakin kuin parveketta. Asu itsessään ei ole kovinkaan erikoinen, mutta reppu! Minulla on reppu! Olin jo pitempään miettinyt repun kätevyyttä esim. tällaisilla kevyillä iltalenkeillä, joille haluaisi ottaa kameran mukaan. H&M:lla pyörittelin käsissäni parinkympin reppua, mutta jätin sen hyllyyn ajatuksena tarkistaa vielä repputilanne kotona. Kainuussa pyörähtäessäni löysin sitten tuon dalmatialaisrepun, jota taisin käyttää 3-4 -luokilla.

Olen kai ylittänyt sen hetken, kun ikäkriisi alkaa tulla ajankohtaiseksi, ja vastaiskuna tälle on sitten taantumus pikkukoululaiseksi. (Onneksi ensimmäisestä koulurepustani oli vetoketju rikki...)

Oli miten oli, olen todennut repun erittäin käteväksi asusteeksi. Sinne mahtuu puoli elämää ilman, että näyttäisin siltä, että olisin muuttamassa mihinkään ja se kulkee selässä aivan huomaamatta. Mitä sitten, jos näyttää kymmenen vuotta ikäistään nuoremmalta. Näytän siltä joka tapauksessa. Tosin repun ja korkkareiden tai hameen yhdistelmää olen toistaiseksi vältellyt. Olen ratkaissut tilanteen olemalla käyttämättä hameita tai korkkareita. Hehe. Teini-ikäinen poikatyttö-Suvi is back.

Hankintoja, tärkeitä

Blogihiljaisuuden seurauksena (ja Ninnun kevyen painostuksen alaisena) tyhjensin kameran muistikortin, koska muistelin, että olin kuvannut sinne taannoin jotain julkaistavaksi. No, myönnän, että petyin hieman itsekin, mutta koska makaan tappoflunssassa kotona, ei parempaakaan materiaalia ole tällä kertaa tarjolla. (Minulla on kyllä parikin ideaa päässä, mutta aivot on tällä hetkellä offline-tilassa.)

Tässä siis esittelyssä minun Kärkkäisen tärkeimmät ostokset taannoiselta kovan onnen reissulta. Kyllä kannatti taas näitten vuoksi saada ne ylimääräiset sydämentykytykset.

Kello. Koska vanhasta on paristot loppu. Tosi asiassa ostin tuon vain värin takia ja koska se on niin söpö. Arvoin kylläkin pinkin (jonka joudun ehkä vielä hakemaan kotiin, jos saan oikeasti käytettyä tuota kelloa) ja turkoosin välillä, mutta päädyin turkoosiin, koska olin jo hamstrannut ostoskoriin pinkin jatkojohdon.

Ehkä maailman söpöin jatkojohto. (Moneskohan "söpö" tässä postauksessa...) Ja mikä parasta, sitä ei edes halua piilotella, vaan annan sen mielelläni olla tuossa olohuoneen lattialla. Ja nyt lopultakin minulla on jatkojohto, jotta saan olohuoneen nurkkaan jalkalampun. Tosin se jalkalamppu on vielä vähän hakusessa, täytyy varmaan lähteä Ikeaan...

Ja sitten bonushankintana jälkiruoka Limingantullin Prismasta.

Luulin ostavani hedelmän, mutta ilmeisesti ostin jonkinlaisen kurkun tahi melonin tms. Hyllyssä oli lappu "kiwano" ja googletin sitten, että tämä "kivakurkuksikin" kutsuttu möhkäle on hyvää syötävänä ihan sellaisenaan, mutta voin kertoa, että ei ole. (Jos hyllssä ois lukenu se kivakurkku, niin tuskin olisin tätä ostanut.) Ei maistunut muulta kuin siemeniltä. Vähän niiku ois syöny pahaa kurkkua, joka on täynnä vesimelonin siemeniä. Hyvin käytetyt kolme euroa.

Jos joku tietää, miten tuosta hedelmästä (?) saa jotain syötävää, niin otan informaatiota vastaan. En kyllä takaa, että ottaisin sitä riskiä, että maksaisin toiset kolme euroa ihan vain todetakseni, että ei maistu vieläkään.