Iskin silmäni erääseen laukkuun pari viikkoa sitten. Jätin sen hyllyyn, koska en varsinaisesti ollut laukun tarpeessa. Olin järkevä. Laukku tosin jäi ajatuksiini pyörimään ja kun se tuli kuin vahingossa uudestaan vastaan, annoin periksi. Vetosin siihen, että olin kuitenkin miettinyt laukkua sen pari viikkoa. Ja onhan tuo nyt hyvänen aika aivan ylisuloinen! Kuvittelin jo itseni pyöräilemässä pinkillä pyörälläni, kukkamekossa ja laukku kainalossa kohti jäätelökioskia. Vai mitä sanotte?
Parastahan tuossa on (värin ja mallin lisäksi) irrottava olkahihna, joka on kätevä juuri pyörän kanssa tai kun kädet on varattu jollekin muulle kuin laukulle. Kaikista söpöinhän tuo on kyllä noilla lyhyillä kahvoilla. Ainoa miinus tulee laukun sulkevista neppareista, jotka eivät ole kaikista kätevimmästä päästä. Onneksi tuolta löytyy myös vetoketjullinen tasku, johon saa sitten arvotavarat, mikäli pelkää niiden puolesta tuollaisessa avonaisessa laukussa.
Täällä alkaa olla huhtikuun kelit. Tavallaan se on kivaa, mutta oikeasti vähän tympäsee, sillä pelkään, että tätä rapakautta jatkuu nyt sitten useamman kuukauden. Kaivoin kuitenkin jo kevätkengät esille, jotta sain ottaa laukun heti käyttöön. Se kun ei oikein mätsännyt talvisaappaisiini. Minulla on myös ne pinkit tennarit tuolla odottelemassa, täytyykin testata niitä yhdessä tuon mintunvihreän laukun kanssa...
Miltä laukku näyttää? Joko siellä on kevätkengät ja -takit kovassa käytössä?
Niin söpö laukku! Voisin huolia itselleni samanlaisen, mutta hieman pienempänä. Minä ja isot laukut ei vaan tulla toimeen. :>
VastaaPoistaMinäkin päädyin usein juuri pikkulaukkuihin, jotka sitten pursuavat yli äyräiden ja tavaroilla saa pelata tetristä... Uskoisin, että tullaan kuitenkin tämän kanssa toimeen nimenomaan tuon söpöyden vuoksi. Tää ei edes näytä kovin massiiviselta vetoisuuteensa nähden. :)
PoistaOnpa TÄYDELLINEN laukku! Milloinkohan viimeks oon nähny noin ihanaa laukkua?! Aivan liian söpö :D
VastaaPoistaSun blogi on muuten tosi kiva :)
www.varjattyavetta.blogspot.fi
No eikös, ihan oiketeuttu hankinta... ;)
PoistaVoi kiitos iitsku, mukava kuulla, että tykkäät!
Ihana laukku, mistäs tuollainen on löytynyt :)
VastaaPoistaEikös olekin! Tää oli ihan vaan Citymarketista, oon huomannu, että marketeista löytää parhaat laukut!
Poista