Harmaan päivän valoa

Minä en sitten koskaan opi. 

Pyörittelin ennen lenkille lähtöä kameraa käsissäni, mutta jätin sen kuitenkin kotiin. Ikkunasta näkyi harmaa taivas, joka näytti siltä, että heittää kylmää räntää niskaan hetkellä millä hyvänsä. Kävelin kuitenkin pitkästä aikaa Ainolaan. Yleensä puisto on syksyllä ja keväällä niin rapainen, että en mielelläni vie Batmania sinne, mutta ajattelin maan olevan jo sen verran roudassa, että pahin kurakeli on takana. No, siitä en tiedä, mutta voi hitsi, että kirosin taas tyhmyyttäni kameran suhteen. Vai uskoisitteko tätä kuvaa katsoessanne, että taivas oli täysin sävytön ja keskipäivästä huolimatta Ainolan yllä leijui harmaa hämärä:

Kuva on otettu Samsungillani. Onneksi oli edes puhelin. Mutta kyllä kirosin itseni taas maanrakoon typerien ajatusteni ja laiskuuteni vuoksi. Ehkä tämä motivaationpuute on mennyt jo totaalisen yli, kun en edes usko löytäväni mitään kuvaamisen arvoista. (Okei, myönnän, että olen odotellut tähtitaivasta hiukan liian innokkaasti ja kokenut ehkä pienen masentuneisuuden sen puutteessa. Kävin nimittäin lopultakin ostamassa edellistä pätevämmän langattoman laukaisimen. Tähän pitäisi saada ajastettu kuvaus ja ties mitä, kun vain opettelisi käyttämään...)

Säätiedotus ei taida luvata aurinkoa aivan hetkeen, joten täytynee yrittää löytää lisää tällaisia harmaan päivän piristyksiä. Näitten kuvien ottamisen jälkeen nimittäin astuin koirankakkaan, mutta ihmeekseni sekään ei jaksanut harmittaa. Sen verran piristystä nämä kuvat (ja kohde) toivat, pitkästä aikaa.