Toteutettiin Miikan kanssa jo pitkään suunnitelmissa ollut teemakuvaus. Päädyttiin sitten Miikan löytämien vaatteiden ja varusteiden perusteella rehtiin, suomalaiseen ja savottahenkiseen kuvaukseen, joka sitten kääntyikin yllättäen löytyneen (tyhjän) jallupullon myötä enemmän teemaan Tuhansien murheellisten laulujen maa.
6. maaliskuuta 2012
5. maaliskuuta 2012
Qma snoukkapoju
Ja nyt kun kätevästi saatu otsikon avulla kaikki teinitytöt tänne, niin joudun tuottaa pettymyksen ja toteamaan, että poikia meillä päin ei näy. Tää alustus liittyy kuitenkin melko hyvin päivän aiheeseen. Päivän asunakin oli pitkälti tämä:
Kävin aamulla heittää Kajaanissa keikan työhaastattelussa ja ilmeisesti nyt sain kesätöitä. Jej! Mutta heti kotiin tultuani säntäsin serkkuni Ainon houkuttelemana paikallisen laskettelukeskuksen Saukkovaaran rinteille. (Tai rinteelle, miten sen nyt laskee, heh...) Täytyy nyt kyllä myöntää, että en näytä normaalisti rinteeseen mennessäni noin hehkeältä. (Ja minulla oli tuossa päällä vielä takki..) Satuin vaan olemaan laittanut itseäni sitä työhaastattelua varten. Ja voin kertoa, että reilun kolmen tunnin snoukkailun jälkeen hehkeysaste tuntuu jotenkin jännästi laskeneen lähtötilanteesta... Mikä siinä on, että telkkarissa ja lehdissä lumilautailijat on niin hot, mutta todellisessa elämässä päässä on pipon jäljiltä yksi iso rasta, nenä on punainen ja vuotaa, silmät valuvat vettä...
Hoksasin muuten äsken, että oon tehny jo melkein kaiken, mitä hiihtolomalla kuuluukin tehdä! Oon käyny hiihtämässä, makkaranpaistoretkellä, tapaamassa kavereitani (okei, kaveria), shoppailemassa (okei, vahingossa...) ja tänään rinteessä! Ja nyt on vasta maanantai-ilta...

4. maaliskuuta 2012
Hellurei hulinaa!
Yritin just googlettaa verbiä "olla tiirakkana". Minulle tuo on ihan tuttu, mutta kävi tuossa ilmi, että esim. Heli ei ole sitä kuullutkaan. Ilmeisesti se on melko vähän käytetty, koska googlekaan ei oikein osaa antaa minulle mitään selkeetä asiaan liittyen. Jossain luki, että ois Karjalan murretta, mutta en tiedä. Nyt jos joku muukin tuntee kyseisen verbin ja sen merkityksen, niin heittäkää kommentilla kotipaikkakuntaanne! Ilmeisesti voisin harkita murretutkijan uraa tällä kiinnostuksen tasolla taas... Heh.
Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen!
Tänään oli taas aivan upea päivä, noin niin kun sään kannalta. Suunnittelin jo eilen lähteväni retkelle ja tänään sain Helin ja Helin poikaystävän houkuteltua mukaan. Batman oli siinä vaiheessa jo puolessa matkaa menossa. Ei jäänyt epäselväksi, kuka oli innokkain retkeilijä.
Meillä on pihalla grillikatos, mutta koska oltiin päätetty lähteä ihan oikealle retkelle, niin pakattiin halot pulkkaan ja makkarat reppuun ja käveltiin neljäsadan metrin matka rantaan.
Vanhoina Entisinä partiolaisina saatiin nuotio syttymään vaikka operaation haastavuudesta päätellen otin halot juuri siitä väärästä pinosta. (Itse asiassa miksailin kahden eri pinon halkoja, kun en ollu varma kummat on kuivempia.) Hiillosta ei luonnollisestikaan jaksettu odottaa, vaan paistettiin makkaroiden pinta mustaksi liekillä. Lisäksi eväänä oli tietenkin kotimehua ja muutama fanipala.
Otin aurinkolasit käyttöön ekaa kertaa tälle vuodelle. Ja ihan hyvä, että otin. Sain nimittäin pienen päänsäryn tuosta kirkkaudesta, vaikka pidinkin niitä laseja päässä. Paitsi välillä otin aurinkoa ja en halunnut pandoja. (Jep, oon vakaasti siinä uskossa, että päivetyin tuon lyhyen retken aikana huimasti.) Aurinko muuten lämmittää jo ihan mielettömästi! Meillä oli aamulla vielä -17 astetta pakkasta, mutta auringonpaisteessa tuli kuuma. Ja kun sitten lähdettiin nuotiolta kotia kohti ja aurinko meni pilveen, huomasi heti, että viileni.
Huomenna tää "lomailu" keskeytyy hetkeksi, kun lähden pyörähtämään Kajaanissa. Jospa tällä kertaa saisin tapaamiset hoidettua. Lisäksi ajattelin hakea kengät kämpiltä ja pyörähtää matkalaukkuostoksilla... Ajattelin ottaa spesiaalikengät mukaan, koska oon kuitenkin lähdössä ihan kaupunkilomalle. (Jep, minulle Helsinki on melko iso paikka tämän 1 600 asukkaan kylän jälkeen...) Ja sitä paitsi, torstaiksi on aika mehukkaita suunnitelmia, mutta niistä sitten jälkeenpäin, mikäli kaikki menee nappiin! Uuden matkalaukun ajattelin hankkia, koska äidin matkalaukku on liian iso ja minun matkalaukku on ehkä liian pieni. Alkuperäinen suunnitelma rinkasta on lopullisesti hylätty... Hehe.
Heh, otsikko tulee muuten tuosta parhaillaan käynnissä olevasta naisten ampumahiihdon mm-kisojen takaa-ajosta, kun selostaja heitti kyseisen huuhdahduksen ilmoille onnistuneen suomalaissuorituksen jälkeen. Saatettiin pikkuisen hymyillä ääneen.
Mutta sitten varsinaiseen aiheeseen!
Tänään oli taas aivan upea päivä, noin niin kun sään kannalta. Suunnittelin jo eilen lähteväni retkelle ja tänään sain Helin ja Helin poikaystävän houkuteltua mukaan. Batman oli siinä vaiheessa jo puolessa matkaa menossa. Ei jäänyt epäselväksi, kuka oli innokkain retkeilijä.
Meillä on pihalla grillikatos, mutta koska oltiin päätetty lähteä ihan oikealle retkelle, niin pakattiin halot pulkkaan ja makkarat reppuun ja käveltiin neljäsadan metrin matka rantaan.
Otin aurinkolasit käyttöön ekaa kertaa tälle vuodelle. Ja ihan hyvä, että otin. Sain nimittäin pienen päänsäryn tuosta kirkkaudesta, vaikka pidinkin niitä laseja päässä. Paitsi välillä otin aurinkoa ja en halunnut pandoja. (Jep, oon vakaasti siinä uskossa, että päivetyin tuon lyhyen retken aikana huimasti.) Aurinko muuten lämmittää jo ihan mielettömästi! Meillä oli aamulla vielä -17 astetta pakkasta, mutta auringonpaisteessa tuli kuuma. Ja kun sitten lähdettiin nuotiolta kotia kohti ja aurinko meni pilveen, huomasi heti, että viileni.
Huomenna tää "lomailu" keskeytyy hetkeksi, kun lähden pyörähtämään Kajaanissa. Jospa tällä kertaa saisin tapaamiset hoidettua. Lisäksi ajattelin hakea kengät kämpiltä ja pyörähtää matkalaukkuostoksilla... Ajattelin ottaa spesiaalikengät mukaan, koska oon kuitenkin lähdössä ihan kaupunkilomalle. (Jep, minulle Helsinki on melko iso paikka tämän 1 600 asukkaan kylän jälkeen...) Ja sitä paitsi, torstaiksi on aika mehukkaita suunnitelmia, mutta niistä sitten jälkeenpäin, mikäli kaikki menee nappiin! Uuden matkalaukun ajattelin hankkia, koska äidin matkalaukku on liian iso ja minun matkalaukku on ehkä liian pieni. Alkuperäinen suunnitelma rinkasta on lopullisesti hylätty... Hehe.
Heh, otsikko tulee muuten tuosta parhaillaan käynnissä olevasta naisten ampumahiihdon mm-kisojen takaa-ajosta, kun selostaja heitti kyseisen huuhdahduksen ilmoille onnistuneen suomalaissuorituksen jälkeen. Saatettiin pikkuisen hymyillä ääneen.
3. maaliskuuta 2012
Puolen vuoden hameprojekti
Tässä on taas hyvä esimerkki siitä, miten yksinkertaisen asian toteuttaminen voi kestää puoli vuotta. Itse asiassa luulen, että jossain nettisanakirjassa kohdassa "saamattomuus" on linkki tähän postaukseen. Hain puolisen vuotta sitten mummun varastoista kasan vanhoja vaatteita. Sellaisia, joista ajattelin saavani aikaan jotain käyttökelpoista.
Lähtötilanne oli tämä. Tai itse asiassa ei edes näin imarteleva. Jotenkin sain näihin kuviin vangittua jotain sellaista, mitä ei todellisuudessa ole olemassakaan. Peilistä minua katsoi yksi iso pötkylä (kiristettävästä vyöstä huolimatta) liian isossa mekossa. Olin jo alunperin suunnitellut tekeväni tuosta hameen, mutta kuten jo esille tuli, niin projekti on kestänyt sen puoli vuotta. Ensimmäiset kolme kuukautta siis siirtelin tuota mekkoa paikasta toiseen, jonka jälkeen se hautautui jonnekin vaatekasan pohjalle toiseksi kolmeksi kuukaudeksi. Nyt kun sitten yritin tuskissani saada ajan kulumaan ja muistin tuon kyseisen vaatekappaleen. Suorittamieni arkeologisten kaivausten jälkeen jälkeen mekko oli taas käsissäni ja siirryin suunnitteluvaiheesta toteutukseen.
Pätkäisin mekon yläosan pois kiristysnauhan yläpuolelta ja päärmäsin hameen yläreunan. Lyhensin myös helman pituutta about kymmenen senttiä. Ja aikaahan tuohon meni kokonaisuudessaan yhteensä varmaan vajaa tunti. Ois varmaan menny monta kertaa kauemmin, jos en ois suunnitellu tuota sitä puolta vuotta.
Tällainen hame tosin olisi superhelppo tehdä myös ihan kaupasta ostetusta (tai kaapista löytyneestä) kankaasta. Mallihan on ehkä maailman yksinkertaisin. Kyseessä on siis kaksi lähes neliön muotoista kangaspalaa, jotka on ommeltu sivusta yhteen. Tässä hameessa oli valmiina nauhakuja, mutta oon tehny aiemmin ns. paperbag-hameen ompelemalla kankaaseen vyölenkkejä, mitkä on minun mielestäni ihan hyvä olla olemassa, ettei vaan satu mitään luiskahtamisvahinkoja. Etenkin jos kangas ja vyö ovat liukkaampaa materiaalia.
Jospa hameelle tulisi enemmän käyttöä kuin alkuperäiselle mekolle, jota en koskaan ees kuvitellu käyttäväni. Nyt vaan toivomaan lauhoja ilmoja, jotta koen tarkenevani kahden kilometrin työmatkan sukkahousuissa. (Joo, senkin kaksi kilometriä kuljen autolla.)
Oon käyttäny viime aikoina säälittävän vähän hameita. Tai siis en ollenkaan. Housuista hameeseen vaihtaminen saa minut edelleenkin mukavuusaluen reunalle. En vieläkään osaa laittaa hametta päälleni pohtimatta sen järkevyyttä. Ja sitä miltä näytän. Ja mitä muut ajattelevat. Miksi? En tiedä, housujen kanssa ei ole samaa ongelmaa! Ja kuitenkin huokailen söpöille hame- ja mekkotytöille ja kuvittelen, miten kivalta minä näyttäisin juuri tuossa mekossa ja miten kivalta tuo hame näyttäisi minun päälläni... Onneksi kohta on kesä ja virallinen hamekausi!

1. maaliskuuta 2012
Helminauhaa
Hip hei tuo tyvikasvu... Onneksi se ei näy ihan noin typerästi luonnossa!
Huomasin aamulla, että noin 57,1 prosenttia kaikista minun omistamistani helminauhoista on ruskeasävyisiä. Pistin sitten kerralla överiksi ja otin ne kaikki kerrallaan käyttöön. Ja sain taas huomiota lapsilta. Kaulassa oli siis neljä helminauhaa, joilla kaikilla on eri tarina. Yksi on isän Venäjäntuliaisia vuosien takaa, toinen äidin nuoruudesta tai ainakin äidin kaapista peräisin, kolmannen oon tehny itse pari vuotta sitten ja neljännen oon ostanu kesätorilta ja sen on tehneet naiset Afrikassa. Ihan kiva piristys tuohon muuten niin perusasuun, mutta ei ilmeisesti riittävä, koska räiskäytin ruokatunnilla banaanijugurtit paidanrintaa koristamaan. Onneks tuolla töissä tuommoset tahrat vaan tuntuu kuuluvan asiaan.
Tulin töistä nälkäisenä ja päänsärkyisenä. Minulla on jostain syystä hartiat taas jumissa. En tiijä miks, en oo soitellu ees kitaraa viime päivinä. (Viime aikoina mahollinen hartiajumi on ollu yhteydessä kitaransoittoon.) Johtuu varmaan siitä, että kävin eilen lenkillä, pitkästä aikaa... Mutta joo, siis töistä tullessani haistoin jo heti ovella, että nyt ei oo kaikki ihan kunnossa. Koirakin meni heti ulos, eikä jääny jalkoihin pyörimään niin kuin normaalisti. Ressukalla on ollu maha vähän kipeenä ja siinä pitkällä matolla odottikin sitten kiva ylläri. Kävin kippaa sen maton hankeen ja jätin sinne. Sitte hain kameran, otin kuvia, heittelin Batmanin vinkulelun lumipalloilla puusta alas, söin välipalan ja istuin koneelle. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Ei kellään ois hyviä matonpesuvinkkejä näin talvikeleille..? Minua ei nyt kauheesti houkuttais tuo matonpesu. Ois kesä, niin voisin hoitaa asian nopeesti ja helposti painepesurilla.
No, kesää en tähän hätään saa, mutta huomenna on viimeinen päivä töitä ennen viikon lomaa. (Mikä aasinsiltojen aasinsilta!) Tähän saakka olen kammonnut sitä ja hymyillyt nättiä tekohymyä, kun kaikki hehkuttavat työpaikalla, että miten mahtavaa. Loma nimittäin tarkoittaa vapaa-aikaa ja laiskottelua ja sitä minulla on ollut ihan liikaa. Oon kuitenkin pohtinu jo jonkin aikaa, että lähtisin lomalla etelänmatkalle. Helsinkiin siis. No, eilen myös äiti ilmeisesti havahtui tähän minun sosiaalisen elämän puutteeseen ja suorastaan käski minun lähteä lomalla reissuun. Lupautui jopa maksamaan junamatkat.
Yhtäkkiä ajatus lomasta kuulostaakin jopa astetta paremmalta. Ensi viikonlopulle ja mahdollisesti alkuviikollekin on kuvausjuttuja ja loppuviikosta oon toivottavasti muilla mailla. Loma alkaa siis olla mukavan buukattu. Tuo seitsemän tunnin yksinäinen junamatka tosin aiheuttaa pientä puistatusta, junat tuli nimittäin tässä syksyn mittaan vähän liian tutuiksi. Eikä aina niin positiivisessa mielessä. Oikeastaan juna on aiheuttanut minulle aina enemmän lähtemisen kuin jälleennäkemisen tuntemuksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)