Pieniä vastoinkäymisiä

Kirjoitin juuri kahden tunnin ajan fiiliksiä ja vinkkejä meidän viikonlopun päivävaellukseemme liittyen. Kunnes sitten yritin julkaista tekstiä. Kaikki hävisi kuin tuhka tuuleen. Voin kertoa, että hiukan tympäsee. En ole nimittäin varma, että ehdinkö tehdä tuota vielä huomenna uudestaan.

Onneksi olen tankannut itseeni nyt sen verran paljon positiivista energiaa ja hukannut kaikki stressihormonini Kuusamon korpiin, että en oikeastaan jaksa edes kiroilla tämän vuoksi. Tiedotan vain, että en ole tahallani viivytellyt tämän luvatun postauksen kanssa. Kuvia ja tarinaa on tulossa kuitenkin heti kun vain ehdin istahtaa sen pari tuntia uudemman kerran!

Mukavaa viikon jatkoa! Ja kiitos tuhannesti ihanista kommenteistanne Juhannuskalliokuviin liittyen!

Hipsteripöllöt ja verho-ongelma

Ajaudun aina tähän samaan ongelmaan. Ostan yhden nätin kuviollisen verhon ajattelematta sitä, että koko huoneen levyiseen ikkunaan se on vähintään kaksi verhoa liian vähän. Tällä kertaa ajattelin jo sen verran pitemmälle, että muistin minulla olevan jemmassa muutama avaamaton paketti Ikean yksivärisiä verhoja. Ei muuta kuin verho kantoon ja kotiin. 

Kotona mätsäilin vielä paketista purkamatonta verhoa uuteen verhooni. Täydellinen yhteensopivuus! Kunnes ripustin verhot ikkunaan. Kaunis, hieman harmahtava turkoosi verho muuttuikin ikkunassa jadenvihreäksi väriloistoksi. Enkä nyt oikein tiedä, että haluanko tottua tuohon vai en. (Kuvassa väri vääristyy vaaleansiniseen, mutta todellisuudessa ovat melkein vihreät!) Mietin jo kesän ajan ikkunassa roikkuneiden sinisten verhojen yhdistämistä pöllöihin, mutta ne sopivat yhteen vielä vähemmän, vaikkakaan eivät pomppaa silmille tämän "turkoosin" verhon tavoin. Vai pitääkö minun nyt ostaa kokonaan uudet verhot pöllöille kaveriksi?

Sohvatyynyistä osa nimittäin menee uusiksi joka tapauksessa. Olin edeltä viisas (...) ja ostin ornamenttityynyjen tilalle jo uuden tyynykankaan. Ja mikä sopisikaan paremmin hipsteripöllöjen kanssa kuin viikset! Kangas tosin odottaa vielä ompelemista ja sisustyynytkin täytyisi ostaa. Noissa nykyisissä kun ei ollutkaan vetoketjusysteemiä, toisin kuten muistelin, enkä halua alkaa purkaa siistejä tehdassaumoja, kun päälliset eivät ole edes pesun tarpeessa.

Olen nyt sisustuksellisesti lukossa. Taidan antaa verhoasian hautua hetken aikaa, ennen kuin teen mitään spontaaneja ratkaisuja. Paitsi nuo tyynyt voisi jo ommella valmiiksi, jotta saisin tuon ompelukoneen takaisin kaappiin keskeltä olohuoneen lattiaa...

Viikonlopun roadtrip ja luontolöytö

Hetken hiljaiselo blogin puolella johtui ensin toimimattomasta tekniikasta ja sen jälkeen viikonlopun mittaisesta luontolomasta. Instagramia seuraavat ovatkin ehkä huomanneet, että pyörähdimme Pienen Karhunkierroksen Kuusamossa. Olen jo pitkään haaveillut siitä kahdeksastakymmenestä kilometristä, olkoot tämä nyt ensiapua ja alkulämmittelyä. Tuosta vaelluksesta on kuitenkin tulossa ihan oma kirjoituksensa, ensin muita reissun kuvia ja yksi aivan upea retkikohde!

Pysähdyttiin jälleen Taivalkoskella. Batman jäi hoitoon ja valitettavasti missasi vaelluksen, sillä meillä oli aikomuksena yöpyä poikkeuksellisesti kylpylähotellissa. Tehtiin sitten korvaava minivaellus Taivalvaaran huipulle, kiivettiin hyppyritornin portaita pitkin. Yön jälkeinen usva ja aamuaurinko - ei hullumpi kokemus tämäkään! Vaaran juurella törmättiin vielä porotokkaan, tosin Batman ei ollut yllättäen juurikaan kiinnostunut.

JUHANNUSKALLIO - RUKATUNTURI:

Lähes Pienen karhunkierroksen veroinen kokemus oli yllättäen Rukatunturin Juhannuskallio. Meillä oli sunnuntaiaamuna ylimääräistä aikaa, joten ajettiin Rukalle hengaamaan. Viimeksi etsittiin reittiä huipulle, laihoin tuloksin. Nyt selvittelin asiaa hieman etukäteen ja hain vielä infosta kartan. Katsoin, että Juhannuskalliolle menee tie lähes perille saakka, minkä jälkeen parisataa metriä kävelyä ja lähdin tietenkin tutkimaan asiaa. Ja mitkä näköalat paikalta olikaan! En tiedä, miksi tuota paikkaa ei oikein mainostettu missään, sillä juuri tuollaista helppopääsyistä sunnuntaiaktiviteettia olin kaivannutkin kahdentoista kilometrin vaelluksen jälkeen. Ja nyt paikka löytyi vahingossa.

Juhannuskallio on luonnonsuojelualuetta ja näköalapaikalle menee selkeästi merkitty polku. Meillä kävi vielä mieletön tuuri, sillä kalliolla meitä odotteli kolme poroa, jotka meinasivat käydä hiukan liiankin tuttavallisiksi niin, että katsoin parhaaksi lopettaa kameran kanssa heilumisen ja painella takaisin autolle.

Canon 7D, 15-85mm f/3.5-5.6 ja 70-300mm f/4-5.6

Hyppykuva: Ville

Pinnatuoliprojekti

Löysin keväällä kirpparilta kaksi pinnatuolia. Innostuin niin kovin, että myin vanhan pöytäryhmäni saman tien pois. Pinnatuolit jäivät kuitenkin odottamaan pientä liimaustoimenpidettä ja maalausta. Edellinen omistaja oli nimittäin sohinut oman liimauksensa kovin vähemmän hienovaraisesti. Ja eihän nuo olleet väriltäänkään mitään kovin raikkaita...

Hiontavaiheessa tuskailin tätä kerrostaloasujan elämää. Ei ole omaa pihaa. Ei ole askarteluhuonetta, ei. Hioin ahtaassa kylpyhuoneessa. Piti odottaa, että lattia ehtii kuivahtaa aamusuihkun jäljiltä. Ja totesin, että tämä on viimeinen kerta, kun hion tällaisia koristeelliseksi sorvattuja pinnoja. Eihän tuo hiontajälki mitään parasta mahdollista ollut. Luovutin siitä vaiheessa, kun hioin toisen etusormeni pinnan sijaan. Ja hiomapaperikin loppui kesken.

Väriksi valitsin valkoisen. Ajattelin, että siitä on helppo lähteä sitten vaihtamaan väriä, jos joskus siltä tuntuu. Hain kaupasta purkin Tikkurilan puolihimmeää Helmi-kalustemaalia ja aloin sutia. Kahden maalauskerran jälkeen totesin, että jälki on jäätävän rumaa. Hain kaupasta minitelan. Vetäsin sillä vielä kolmannen ja neljännen kerroksen. Tela oli huomattavasti pensseliä parempi vaihtoehto, mutta jossain vaiheessa halpa tela alkoi levitä käsiin (eli tuolin pintaan) ja maalipurkin pohja pilkistellä. Ja tuolien tumma väri kuulsi edelleen paikoin läpi. Totesin, että onpahan itse tehdyn näköistä ja annoin olla. Meillä ei ole onneksi valoja täällä ja kohta eletään kaamosta, ei kukaan näe tuoleja tarkasti.

Siinäpä ne somasti vierekkäin napottavat. Huomasin vasta kotona, että nuo eivät olekaan täysin samanlaisia, mutta se ei haittaa ollenkaan. Nyt vain tarvitsisi löytää se pöytä. Olen haaveillut 50- ja 60-luvun henkisestä, sirosta puunvärisestä pöydästä. Ja haluaisin maalata tuon pienen seinänpätkän mustalla liitaulumaalilla. (Olen ehkä hiukan so last season tämän liitutaulumaalini kanssa, mutta silti!) Kuinka hauskalta näyttäisikään valkoiset pinnatuolit puunvärisen pöydän molemmin puolin ja mustaa taustaa vasten. Ja seinälle ripustaisin vielä hirvensarvet!

Projekti-innostus

Elokuu oli minulle hyvin projektirikasta aikaa. Sain pitkästä aikaa tehtyä jotain. Meillä on nyt uudet tuolit ja verhot. Tosin verhojen vuoksi joudun laittamaan sohvatyynykavalkadimme uuteen uskoon, mutta sitäkin varten on jo kangas valmiina. Syksyn kunniaksi ajattelin tehdä omenahyvettä, mutta näyttää uhkaavasti siltä, että leipomukseen varatut omenat menevät parempiin suihin ennen kuin ehdin uunia lämmittää... Täytynee poiketa huomenna torille täydentämään tuota kulhoa!

Ainoa, mikä on vähän jäänyt, on näistä projekteista raportoiminen. Onnistuin nimittän nitkauttamaan niskani pestessäni hiuksiani. Seuraavana yönä "nukuin" siinä minulle kaikkein luonnottomimmassa asennossa, selälläni. En nimittäin pystynyt liikkuumaan. Aamulla ylös pääseminen vei vartin. Nyt olen hautonut niskaani ja hartiaani kuumalla hauteella ja buranalla, sekä ollut vähän niin kuin tietokonekiellossa. Sohvalla istuminen on ollut täysin mahdoton ajatus, mutta nyt alkaa helpottaa. Huomenna olen sitä paitsi vapaalla, joten ajattelin hoitaa alta pois kaikki nämä rästijutut tänne blogin puolelle muutenkin kuin pikkuruisina instakuvina.