Pilpasuon uusi mahdollisuus

Joku pitempiaikainen lukija saattaa muistaa reilun vuoden takaisen, hieman surullisenkuuluisan retken Pilpasuolle. Olin kirjoittanut kovin nätisti siihen nähden, millaiset fiilikset tuosta reissusta jäi. Muistelen todenneeni tuolloin, etten lähde kyseiselle suolle enää koskaan. Enkä voi varsinaisesti sanoa ajan kullanneen muistoja, mutta ilmeisesti elämä oli käynyt liian tylsäksi, joten eräs kaunis syysaamu suuntasin corollan keulan kohti suota.

Mutta mitäs ihmettä! Jo heti lähtöpaikalle oli tuotu selkeä kartta alueesta ja reiteistä. Myös viimeksi tuskailua aiheuttaneet lahot reittimerkit oli kerätty pois ja seitsemän kilometrin mittainen luontopolku oli merkattu uudestaan hyvinkin selkeästi. Reitin loppupäässä oli edelleen huonokuntoista pitkosta, mutta pääosin polku oli hyvä kulkea. Lisäksi reitin varrelle oli tuotu luonnosta ja eläimistä kertovia leikkimielisiä tietoiskuja, joita en kyllä jaksanut pysähdellä lukemaan... Mutta lapsille ja vasta luontoharrastusta aloitteleville ehkä hauskoja yksityiskohtia.

Alkumatkasta mietin, että oonko edes oikealla reitillä, kun kaikki näytti niin kummalliselta ja vieraalta. Joskus puolessa välissä hoksasin sitten, että kiersin luontopolkua eri suuntaan kuin edellisellä kerralla. Nyt kiersin suosituksen mukaan, viimeksi mitään kiertosuuntaa ei oltu mainittu missään. (Ei tainnut olla siis edes sitä alueen karttaa lähtöpaikalla.) Itse asiassa tämä kiertosuunta olikin ehkä mukavampi. Reitillä oleva laavu tulee tällöin vasta polun loppupuoliskolle eikä heti alkuun. Myös aivan parkkipaikan vierestä löytyy laavu, mutta tämä laavu sopii ehkä pienten lasten kanssa liikkuville, joille tuo pitkä reitti on liian pitkä. Molemmilta laavuilta näytti löytyvän puuta. Parkkipaikan viereisellä laavulla puut tosin taisivat olla vasta kuivumassa. Toisella laavulla taas pöllit olivat melko isoja, joten jonkinmoinen retkikirves kannattaa varata mukaan mikäli sellainen kotoa löytyy.

Minä lähdin reitille perjantaiaamuna, ja ajattelin, että olen ainoa kulkija. Mutta niin vain oli jo joku aamuvirkku jo mennyt polkua edellä. Ohitin pariskunnan just ennen laavua ja ehdin sytyttelemään tulet valmiiksi. Rupateltiin hetki vaeltamisesta siinä makkaranpaiston ohessa, kunnes alkoi sataa lunta ja minua alkoi jo paleltaa. Aamuaurinko oli vetäytynyt pilven taa ja loppumatkan kävelinkin sitten kauniissa, harmaassa hämärässä. Kun pääsin takaisin autolle, oli koko parkkipaikka täyttynyt aamupäivän aikana. Onkohan kunnostettua reittiä alettu mainostaa jossain?

Olen parjannut myös Oulun kaupungin tapaa kertoa näistä luontokohteista. Ihan niin kuin nämä olisivat jotain salaisuuksia. Netistä tietoa on lähes mahdotonta kaivaa! Mutta nyt Pilpasuolle löytyi jopa ajo-ohjeet, siitä pisteet!

Eräs syysaamu Kainuussa

En kestä, oon taas jossain syysflunssassa! Ja tietenkin juuri viikonloppuvapaan alla. Tarkoitus olisi lähteä Kainuuseen lintujahtiin taas parin viikon tauon jälkeen ja viimeistä kertaa tälle vuotta. En just nyt siis haluaisi olla kipeänä. Lauantaille luvattiin jopa hiukan aurinkoa näitten harmaitten päivien jälkeen. Ei auta kuin yrittää kiskoa mahdollisimman paljon auringonhattu-uutetta, teetä ja monivitamiinijuomaa. Valkosipulin olen kokenut erinomaiseksi flunssantappajaksi, mutta ajattelin kuitenkin huomenna selvitä töihin enkä halua tyrmätä asiakkaita.

Vaan se siitä flunssasta, palaan vielä hetkeksi edellisen Kainuu-visiitin kuviin parin viikon taa. Yksi kauneimpia aamuja pitkään aikaan. Tai ainakin niin, että minä olin sitä todistamassa. Ja vieläpä kameran kanssa. Kaupungissa nämä aamut menevät kokonaan ohi ja usein myös tuolla kotona, ellen satu olemaan skarppina ja ajoissa ylös sängystä. Ainaista taistelua mukavuudenhalun ja upeiden kuvien välillä.

Muistattehan, että instagram (@suvipy) päivittyy hieman enemmän reaaliajassa. Olen todennut, etten tällä hetkellä pysy lähellekään samassa vauhdissa tämän blogin suhteen, mutta olen päättänyt olla stressaamatta siitä enää. Enkä halua tehdä tätä vasemmalla kädellä hutasemalla, tiedän, että ymmärrätte varmasti! Mukavaa viikonloppua!!

Kivijärven viimeinen kierros

Kuulin kesällä, että Metsähallitus on rahapulassaan lakkauttamassa Ristijärven ja Kuhmon rajalla sijaitsevan Kivijärven retkeilyreitin. Olin käynyt kiertämässä tuon noin yhdeksän kilometrin mittaisen polun joskus junnuna, joten muistinvirkistys oli paikallaan. Inspiraatio iski viikko sitten sunnuntaina iltapäivästä, kun olin jo aikeissa lähteä ajelemaan Oulua kohti. Pieni muutos suunnitelmiin ja suunnaksi tuli sittenkin päinvastainen Kivijärvi. 

Reitin varrella on Kivijärven autiotupa ja kaksi hyväkuntoista laavua. Pitkospuut ja sillat sen sijaan ovat jo lahot, mutta polku kulkee pääsääntöisesti mäntykankaalla ja kovin pahoja suokohtia reitillä ei onneksi ole. Ainostaan nuo pari siltaa kaipaisivat uusimista ja reitin voisi aivan hyvin kiertää jatkossa kumisaapas jalassa. Laavut ovat erittäin hyväkuntoisia ja kämppäkin on siisti ja hyväkuntoinen, ainoastaan katto kaipaisi pientä fiksausta, joten on todella sääli, mikäli kaikki rakennuksetkin kerätään pois.

Todellista stressinpoistoa niin ihmismielelle kuin koirallekin. Tällaisia sunnuntairetkiä lisää, niin kyllä ihmisten mielenterveys ja jaksaminen kohentuisivat huomattavasti...

Kämppä on aikaa nähnyt, mutta siisti sisältä ja ulkoa, ja vieraskirja kertoo kävijöitä olleen kesän aikaan useita, osa jopa yön yli.

 

Pitkospuut olivat enemmän lahot kuin kunnossa, mutta maasto oli onneksi helppokulkuista.

Normaalisti käytän retkivinkki -tunnistetta, mutta koska reitti meinataan lakkauttaa ilmeisen pian, en uskalla suositella kohdetta kenellekään. Todella harmi, että näitä paikkoja joudutaan purkamaan korjaamisen sijasta. Toivottavasti kämppä pidettäisiin kuitenkin siinä määrin kunnossa, että se pysyisi yöpymiskelpoisena, samoin laavut. Lisäksi Kivijärven viereinen Vuosangan ampuma-alue tulee laajentumaan reitin päälle, mikä meinaa sitä, ettei reittiä voi kiertää ampumaharjoitusten aikaan. 

Me ehdittiin kiertää Kivijärvi virallista reittiä pitkin todennäköisesti viimeisen kerran, mikä on suunnaton harmi. Ymmärrän, että täytyy säästää, mutta uskon, että tällaiset kohteet ja luonto ylipäätään nousee tässä hektisessä maailmassa entistä suurempaan rooliin ihmisten jaksamista ajatellen. Kun nämä kerran lakkautetaan ei näitä tulla rakentamaan uudelleen ja paljon jo käytettyä rahaa valuu aivan hukkaan. Nyt täytyy vain muistuttaa itseään siitä, että onneksi minä pääsen ja osaan mennä luontoon ilman valmiita reittejäkin. Kaikille se ei ole yhtä itsestäänselvää.

P.s. Halusin suurentaa blogin kuvia ja onnistuin taas sähläämään taas bloipohjan ja kuvakokojen kanssa. Huh, jospa tämä nyt näyttäytyisi edes jokseenkin fiksuna myös teille...

Mehtäläisen hommia

Kun yöllisistä revontulista oltiin selvitty, herätyskello soitti takaisin metsään. Ensin lauantaina ja sitten sunnuntaina. Lauantaina jätin kameran naulaan ja keskityin metsästyshommiin, mutta sunnuntaiaamuna oltiin minulle luvattomilla mailla, joten kannoin kameraa kaulassa koko parituntisen. Ja kyllä oikeasti kannattikin, oli nimittäin mielettömän upea usvainen aamu. Meinaan olla usein liian mukavuudenhaluinen ja jäädä mieluummin lämpimän peiton alle kuorsaamaan, kuin lähteä katsomaan, että josko siellä sattuisi olemaan mahtava kuvaussää... Voisin oikeastaan tulostaa reissun kuvat paperille ja laittaa yöpöydälle herätyskellon viereen.

Olisipa näitä aamuja vielä. Nyt en hetkeen jouda Kainuuseen käymään, mutta nouseehan se aurinko Oulussakin...

Kauden ensimmäiset revontulet

Ajoin viikonlopuksi Kainuuseen ja pyyhkäisin pölykerroksen kameran päältä. En olekaan ollut aikoihin näin reipas valokuvaamisen suhteen, mutta oli pakko hieman kerrata laukaisimen ja muiden oleellisten nappien paikkoja tulevan viikonlopun hääkuvauskeikkaa varten. Mutta aloitetaan jo menneen viikonlopun kuvien purkaminen perjantai-illan revontulista. Vahtasin vuoroin taivasta ja vuoroin auroras now! -ennustetta. Vilkuilin kelloa ja työnsin sivuun ajatuksen aamukuuden herätyksestä ja auringon hiipuessa horisonttiin lähdin kameran kanssa rantaan. Ja kylläpä kannatti! Olen pitkään haaveillut nappaavani näitä sulan veden kuvia, jossa revontulet heijastuisivat järvenpinnassa.

 

 

Olisin saanut vaikuttavampia kuvia, jos olisin ottanut auton alle ja ajanut kauemmas kylän valoista, mutta koska kello alkoi olla jo niin paljon ja potentiaalinen nukkumiseen käytettävissä oleva aika alkoi olla laskettavissa yhden käden sormilla, totesin, että tämä menee hyvästä harjoittelusta ensi kertaa varten...