Arvatkaa missä oon just nyt?! (Siis mikäli onnistuin ajastamaan tämän oikein...)
Kuulumisia ja reissukuvia saatte sunnuntaina tai viimeistään alkuviikosta!
6. huhtikuuta 2010
4. huhtikuuta 2010
Glamouria elämään
Minulla on ompelukoneiden kanssa viha-rakkaus -suhde. En tietenkään omista ompelukonetta, mutta kotona käydessäni saatan lukea äidin käsityölehtiä tunteja, tutkia vanhoja kangasvarastoja toisen samanlaisen ajan ja sotkea äidin ompelunurkkauksen niin tehokkaasti, että ihmettelen, kuinka äiti yleensäkään päästää minut sinne uudestaan ja uudestaan...
Olen kuitenkin alkanut järkevöityä tämän asian kanssa. Päätin, että teen vain pieniä, yksinkertaisia juttuja. Väsäsin kotona ollessani kasan ruusukkeita. Ja näihin tarvitsin ompelukonetta vain reunojen huolitteluun.
(Edellisten kuvien pitäisi aueta klikkaamalla isompana.) Ongelma on, että mitä ihmettä teen kasalla ruusukkeita. Itse en osaa käyttää vastaavia härpäkkeitä koruina normaalissa pukeutumisessa, joten nämä jäävät todennäköisesti kaapin kätköihin pölyttymään. Niin, siis lukuunottamatta muutamaa hieman synkempää versiota...
Olen haaveillut uudesta penaalista jo pitkän aikaa. En vain ole uskaltanut ajatella mitään niinkin haastavaa, kuten vetoketjun ompeleminen tai vielä pahempaa: Vuoren ompeleminen vetoketjulliseen objektiin. Mutta tuskalla ja kyynelillä (ja äidin avustuksella!) sain aikaan tämmöisen.
Kerrankin voin sanoa olevani tyytyväinen johonkin mitä olen tehnyt. En tiedä, miten raskin edes ottaa tuon penaalin käyttöön! Tuo ruoste-musta kangas noissa ruusukkeissa on muuten jäännöspaloja minun wanhojen puvustani. Mitä pidätte penaalista? Mihin itse käyttäisitte noita ruusukkeita?
Kotiloma
Tämä on ehkä maailman turhin postaus.
Käytiin mummolassa ulkoilemassa ihanan keväisessä säässä. Ah! Kiitti näistä kuvista Helille, joka opetteli käyttää kameraa. Kerrankin minulla on kuvia itestäni, edustavuudesta viis!
Mukavaa ja munarikasta Pääsiäistä!

1. huhtikuuta 2010
Vihjejuttu
HOX! Lue edellinen postaus eka...
Tässä vielä minun viime vuonna Tommille maalaama mignon-muna. Tästä saattaa ehkä saada vähän vihjettä, kumpi noista edellisen postauksen munista on minun maalaama...
Jänikset vaan on kivoja.
Hyvää pääsiäislomaa kaikille, joilla on sellainen! Ja hyvää pääsiäistyötä kaikille niille, joilla taas on sellainen!

Silliä & suklaamunia
Eh, nyt ontuu..? Sillit tulee siitä, että tänään on aprillipäivä. Minua ei ole tietääkseni jekutettu enkä itsekään ole jekuttanut ketään. Enkä taida edes yrittää. Muistan sen kerran, kun jekutettiin isä ulkoa sisälle puhelimeen, koska naapurin Eikka soittaa. Isä tulee kiireellä sisälle ja vastaa puhelimeen. No mehän huudetaan toisesta puhelimesta (Ah, ihana lankapuhelinaika!) kurkku suorana "Aprillia!". Se oli kivaa kunnes isä sanoo, ettei meinaa antaa meille jekuttajille niitä karkkeja, jotka juuri sai naapurin Anterolta. Siinä naamat venähti. Pyydeltiin anteeksi varmaan kymmenen minuuttia, kunnes isä tokaisi vain, että aprillia. Mitään karkkeja ei koskaan ollutkaan. Jea, lapsia on helppo jekuttaa. (Ei, tämä ei tapahtanut viime vuonna.)
Tommin äiti soitti eilen illalla, että ehtisinkö piirtää Tommin veljelle synttärikortin. Ja minähän väkersin sormet liimassa onnittelukorttia niistä vähäisistä tarpeista, mitä löysin. Luojan kiitos, Tommi tilas meille pari numeroa Hesaria tuossa talvella...
Illalla tehtiin vähän pääsiäisjuttuja. Alunperin ostettiin mignon-munat palmusunnuntain jälkeisenä maanantaina sillä verukkeella, ettei tosiaan ollu syöty yhtään suklaamunaa vielä tänä vuonna, mutta jostain syystä ne jäi silloin syömättä. Vietettiin ilta mukavasti suklaamunia maalaillen. Minä maalasin Tommille ja Tommi minulle.
Arvatkaa kumpi on kumman maalaama?
Minä lähden nyt kotiin viettämään pääsiäislomaa. Katotaan, jos saisin sieltä suunnalta aikaan jonkinnäköistä postausta. Moro.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)