Maailman suloisin laukku

Iskin silmäni erääseen laukkuun pari viikkoa sitten. Jätin sen hyllyyn, koska en varsinaisesti ollut laukun tarpeessa. Olin järkevä. Laukku tosin jäi ajatuksiini pyörimään ja kun se tuli kuin vahingossa uudestaan vastaan, annoin periksi. Vetosin siihen, että olin kuitenkin miettinyt laukkua sen pari viikkoa. Ja onhan tuo nyt hyvänen aika aivan ylisuloinen! Kuvittelin jo itseni pyöräilemässä pinkillä pyörälläni, kukkamekossa ja laukku kainalossa kohti jäätelökioskia. Vai mitä sanotte?

Parastahan tuossa on (värin ja mallin lisäksi) irrottava olkahihna, joka on kätevä juuri pyörän kanssa tai kun kädet on varattu jollekin muulle kuin laukulle. Kaikista söpöinhän tuo on kyllä noilla lyhyillä kahvoilla. Ainoa miinus tulee laukun sulkevista neppareista, jotka eivät ole kaikista kätevimmästä päästä. Onneksi tuolta löytyy myös vetoketjullinen tasku, johon saa sitten arvotavarat, mikäli pelkää niiden puolesta tuollaisessa avonaisessa laukussa. 

Täällä alkaa olla huhtikuun kelit. Tavallaan se on kivaa, mutta oikeasti vähän tympäsee, sillä pelkään, että tätä rapakautta jatkuu nyt sitten useamman kuukauden. Kaivoin kuitenkin jo kevätkengät esille, jotta sain ottaa laukun heti käyttöön. Se kun ei oikein mätsännyt talvisaappaisiini. Minulla on myös ne pinkit tennarit tuolla odottelemassa, täytyykin testata niitä yhdessä tuon mintunvihreän laukun kanssa...

Miltä laukku näyttää? Joko siellä on kevätkengät ja -takit kovassa käytössä?

Mokkapalasalaisuus

Kerron teille salaisuuden. Oon ehkä maailman huonoin nainen keittiössä (tämä ei vielä ollut se salaisuus), mutta osaan tehdä parhaita mokkapaloja! Toissakerralla laitoin vahingossa tuplamäärän jauhoja, mutta hyvin sekin pellillinen kauppansa teki. Ja nyt siihen salaisuuteen! Se ei ole mikään erityinen ainesosa, vaan simppeliä kertolaskua.

Täytettä tulee tehdä kaksinkertainen määrä ohjeessa neuvottuun nähden.

Ja sitten viimeistelynä on tietenkin kaunis koristelu, jota ihastellessa mahdolliset pienet makuvirheetkin unohtuvat.

Kahden taulun ja kolmen rei'än projekti

Minä en ymmärrä, että miksi taulukoukku on niin vaikea laittaa seinään. Oon yrittäny kolmesti, onnistumisprosentti n. 33,3 prosenttia. Saldona siis yksi peili seinällä ja kaksi reikää. No, kun minulla oli nyt se reikä seinässä, mutta taulukoukku tuhannen mutkalla, niin tökkäsin siihen reikään sitten pienen naulan. Ei tuo mikään rakennustekninen riemuvoitto ole, mutta kannattelee ainakin toistaiseksi kahta pientä taulua. (Jouduin siis tekemään vähän siimaviritelmiä, koska en halunnut seinään enää yhtään ylimääräistä reikää...) Onneksi tässä kämpässä on vanhat tapetit ja seinät täynnä reikiä jo muutenkin, joten nuo sulautuvat mukavasti sekaan. Tekisi vähän mieli tapedoita ja itse asiassa suunnittelin, että jos lupa heltiää, niin voisin maalata vähän liitutaulumaalilla... Mutta no, kun nyt saisi tuon lampun ensin kattoon.

Mutta näistä kahdesta taulusta inspiroituneena otin muutaman muunkin yksityiskohtakuvan tästä kämpästä, kun nyt sain vähän järjesteltyä paikkoja.

Sortuminen

Olen onnistunut välttelemään Twitteriä, tähän saakka. Olen kokenut sen jollain tapaa turhaksi Facebookin rinnalla, mutta nyt sitten ajauduin ihan vähän vaan kokeilemaan. (Eli sinne meni loputkin rippeet tästä kuuluisasta elämästä...) En ole edelleenkään täysin sisällä hommassa, minulla on ikään kuin Facebook-suodatin päällä eli välttelen automaattisesti liian usein päivittämistä. No, aivan turhaan, kun seuraan muutamia twitteraktiivisia. Uskon kyllä, että vielä minäkin reipastun asian suhteen.

Tässä on myös se hyvä puoli, että kun Facebook-tilini on henkilökohtainen ja pääsääntöisesti hyväksyn kaverilistalleni nykyään vain "oikeasta elämästä" tuttuja, niin twitter on kaikille avoin. Ja sieltähän löydyn yllättäen nimimerkillä @suvipy.

Muistakaa myös Instagram: @suvipy, DeviantARTista nimimerkillä nauski ja Pinterestissäkin käyn silloin tällöin pinnaamassa: suvipy !!

Aika menee kuin viiksillä

Kävin tänään hoitamassa asioita kaupungilla. Piti hoitaa jo eilen, mutta en tosiaan päässyt liikahtamaan television läheisyydestä. Tänään olin sitten jo reippaampi. Oon kärsinyt tässä pariin otteeseen nyt sellaisesta ongelmasta, kuin pakkausteipin tarve. Joku pari viikkoa sitten kysyin naapurilta (siis Pasilta), että oisko sillä lainata. Ei kuulema ollut. Onneksi tarina päättyi onnellisesti ja postin täti lupasi pakata minun paketin. Nyt tuli uusi tarve ja ilmoitin sitten Pasille, että meen nyt ostamaan sitä teippiä, niin se ilmoittikin löytäneensä sellaisen kotoaan. Kävin sitten lainaamassa sitä vähän ja sain paketin postiin. 

Aloin kuitenkin miettiä, että oishan se hyvä naisen omistaa pakkausteippi ja koska satuin olemaan siinä Stockalla, niin marssin Akateemiseen Kirjakauppaan. Tuumin siinä myös, että koskaan ei tiedä, milloin tarvitsee nitojaa ja ostin myös sellaisen. Ostin myös voimapaperia mahdollisia tulevia postituksia varten, se tosin paljastui kotona aivan säälittävän ohueksi. Nykyään ei sitten voida tehdä mitään kunnolla. 

No, piti tietenkin käydä ihan kaiken varalta vielä nuo perusliikkeet läpi, jos vaikka tajuaisin tarvitsevani jotain erityistä, mitä oon metsästäny tietämättäni jo useamman vuoden. (Kävin muuten Seppälässä etsimässä Helille erästä tuotetta ja kuulin, että wet 'n wild -sarja on lopetettu! Onneksi minulla on yksi eyeliner jemmassa, mutta nyt täytyy löytää uusi suosikki!)

Mietin kovasti, että tarvitsenko rannekelloa. Totesin, että en tarvitse. Sitten mietin uudelleen, että tarvitsenko viiksekkään rannekellon ja huomasin, että minun asustevalikoimassa on juuri kyseisen asusteen mentävä aukko. Oon onneton käyttämään rannekelloa, koska töissä se olisi usein vähän haitaksi ja vapaa-ajalla se sitten tuntuu ranteessa koko ajan, kun siihen ei ehdi satunnaisella käytöllä tottua. Vähän sama, kuin sormusten kanssa. Tämä kello on kuitenkin sen verran söpö ja vähemmän massiivinen, kuin toinen rannekelloni, että ehkäpä tätä tulee käytettyä edes hiukan ahkerammin.

En tiedä, onko tää viiksihypetys mennyt massalta jo vähän ohi, mutta itse olen aina ollut viiksinaisia. Jo paljon ennen tätä nykyistä "muotivillitystä" meillä oli omat viiksivitsimme. Meillä oli itse asiassa jopa viiksitanssi, eh... En sitten kuitenkaan koskaan käyttänyt hyväkseni tuota joka puolelta tulvivaa viiksien hyökkäystä, koska viikset ei ollutkaan enää niin uniikki juttu. Sain varmaan yliannostuksen. Mutta nyt on taas näköjään viiksien aika palata osaksi minun elämääni. Aluksi ihan vaan varovasti näin rannekellon muodossa. (Kello löytyi Gina Tricotista, mikäli joku samanlaista kovasti halajaa!)

Löytyykö sieltä enää ketään, joka liputtaisi rannekellolle? Entäpä nimenomaan viiksirannekellolle? Itse ainakin huomaan, että vaikka kello kädestä löytyisi, niin aika tulee edelleen katsottua puhelimesta...