29. maaliskuuta 2014

Inspiraationhakureissuja

Yritin alkuviikosta löytää kadonnutta inpiraatiotani Ainolasta, mutta vaikka kuinka yrittäisin kääntää ja vääntää ajatusta rappioromantiikasta, en saa tästä rospuuttokelistä mitään irti. Täytyy tosiaan odotella kesäsempiä kelejä. Ja toisaalta, minun ajatukseni ovat jo Lissabonin kapeilla kujilla, joten ei mikään ihme, että suomalainen rapa ei sytytä. Kuin kaiken huipuksi Batman nappasi minulta eilen lapasen, heitti sen kuralammikkkoon ja astui päälle.

Olen tosin tsempannut itseäni, tämä on vain kestettävä, jos tahtoo kesän. Jaksan joka aamu fiilistellä aurinkoa. Paras teko pitkään aikaan oli heivata makuuhuoneen pimennysverhot varastoon ja laittaa tilalle ohuet ja osittain läpinäkyvät roosan väriset verhot. Olen fiiliksissä siitä, että saan käyttää aurinkolaseja ja siitä, että ulkona tarkenee ohuessa takissa ja tennareissa. Nautin, kun pystyn pitämään parvekkeen ovea auki paleltumatta sisälle. Nyt täytyisi vain saada nämä fiilikset näkymään kuvissa.




27. maaliskuuta 2014

HeartClass

Havahduin eilen tajuamaan, että viime päivät olen vältellyt tietokonetta hyvin tehokkaasti. Enkä tosiaan tiedä miksi. Normaalisti päivitän facebookia ja twitteriä jatkuvasti, nyt olen selannu ensin mainitun läpi kerran tai pari päivässä, ja senkin olen tehnyt mieluummin puhelimella. Twitteriä en ole edes vaivautunut aukaisemaan. Vaati valtavia ponnistuksia avata tietokone jopa lentoloppujen varaamista varten. Aloin pohtia, että mitä tuolla valtavalla määrällä ylijäävää aikaa olen sitten tehnyt. No, enpä juuri mitään mainittavaa. Olen lukenut lehtiä, täytellyt ristikkoja ja tuijottanut televisiota. Eilen tosin oli vapaapäivä, siivottiin perusteellisesti ja vaihdoin jopa olohuoneeseen verhot. Käytiin pyörähtämässä autokaupoissa ja illalla leivottiin kuusi pellillistä pullia, joita ollaankin nyt sitten jaettu pitkin kyliä, kun omaan pakastelokeroon ei mahdu.

Kaiken tämän lisäksi minulla oli tässä taannoin kuvauskeikkakin. Olin lupautunut ottamaan promokuvia eräälle oululaiselle poikabändille. Tosiasiassa HeartClass on kolmen miehen melko vast'ikään perustama alternative rockia soittava porukka. Tämä oli sillä tavalla helppo keikka, että miehillä oli kuvauspaikatkin valmiiksi mietittynä. Tosin aina on pari muuttujaa, mutta uskoakseni kuvista tuli lopulta sen suuntaisia, kuin oli alunperin ollut ajatuskin.





22. maaliskuuta 2014

Kevätletti

Pakkasesta ja juuri sataneesta lumesta huolimatta kevät alkaa olla jo pitkällä. Tiedän sen siitä, että minulle tulee vastustamaton tarve lettikampauksiin. Innostuin näistä yleensä keväällä, suurkulutan letit kesällä ja syksyä kohden mentäessä olen jo saanut yliannostuksen. Mm. perinteinen otsalla kiemurteleva ranskanletti näyttää uskomattoman typerältä, jos teen sen vaikkapa marraskuussa, vaikka puoli vuotta aiemmin se oli kuumaa kamaa.

Tänään vedin överiksi. Tein letin otsalle sekä ylöspäin kiipeävän ranskanletin takaraivolle. Hiuskukat sentään jätin ensi kertaan, vaikka olisin halunnut tunkea nekin mukaan. (Oikeasti en vain enää löytänyt niille tilaa mistään!)



16. maaliskuuta 2014

Kaikkien aikojen kaunein takki

Oltiin tuossa yksi päivä kaupungilla, kun tunsin vastustamatonta vetovoimaa Partiokauppaa kohtaan. Ehkä se oli jotain ennakkointoilua makkaranpaistoretkestä, mutta varsinaisia retkikamppeita en löytänyt. Sen sijaan löysin jotain muuta. Jotain, mitä minun ei todellakaan pitänyt ostaa, vaikka myönnän, että olen salaa haaveillut tästä pitkään.


Kyllähän se hinta kirpaisi, tuo on tähänastisen elämäni kallein vaatehankinta. Hetken ajan olin jo poistumassa kaupasta ilman takkia, koska kyllähän tuommoista hankintaa pitäisi nyt pohtia pitempään kuin ne kymmenen minuuttia. Pyörin kuitenkin peilin edessä ja tiesin, että palaisin takaisin. Viimeinen niitti oli, kun myyjä tuli sanomaan, että oli meinannut kehua minun ihanaa takkiani, kunnes tajusi sen olevan myyntikappale. Huokaisin raskaasti, ja nainen meni vielä hätäisesti lisäämään, että mikäli haluaisin takistani luopua, niin sen saisi kyllä eteenpäin hyvällä hinnalla. 

En halua luopua, vaikka maksutilanteessa minua oikeasti huimasi. Tämä on ehdottomasti upein takki, jonka olen koskaan omistanut. Samalla pistin kolme vanhaa takkia kirppikselle, koska en koe niitä enää tarvitsevani. Ja nyt olen flunssassa, koska halusin välttämättä ulkoilla Fjällrävenissä toppatakin sijaan.


Ja enpä kyllä muista saaneeni muista vaatteista näin paljon positiivisia kommentteja lyhyen ajan sisään. Vielä viikko sitten olisin vähät välittänyt "takatalvesta" (Kuinka monelle suomalaiselle oikeesti tulee yllätyksenä, että maaliskuussa sataa lunta?!), mutta nyt nämä muutamat pakkasasteet harmittavat vietävän paljon! Aurinkoisia kevättakkipäiviä tänne, kiitos!

14. maaliskuuta 2014

Retkivideo

Käytiin keskiviikkona poikien kanssa yhdistetyllä makkaranpaisto- ja valokuvausretkellä Kiimingissä Koitelinkoskilla. Alku oli vähän haastava, ei meinattu päästä lähtemään millään kaiken maailman muuttujien vuoksi, mutta sitten onnistui. Paikan päällä todettiin, että halkovaja oli tyhjä, joten Ville lähti vielä huoltsikalle ostamaan kassillisen puita. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Saatiin makkarat paistettua ja mahat täyteen. 



Musiikki: Sigur Rós - Hoppípolla

Joko siellä on tehty kevätretkiä makkaranpaiston merkeissä? Mikäli ei, niin nyt kamppeet niskaan ja makkaran ostoon!