Havahduin eilen tajuamaan, että viime päivät olen vältellyt tietokonetta hyvin tehokkaasti. Enkä tosiaan tiedä miksi. Normaalisti päivitän facebookia ja twitteriä jatkuvasti, nyt olen selannu ensin mainitun läpi kerran tai pari päivässä, ja senkin olen tehnyt mieluummin puhelimella. Twitteriä en ole edes vaivautunut aukaisemaan. Vaati valtavia ponnistuksia avata tietokone jopa lentoloppujen varaamista varten. Aloin pohtia, että mitä tuolla valtavalla määrällä ylijäävää aikaa olen sitten tehnyt. No, enpä juuri mitään mainittavaa. Olen lukenut lehtiä, täytellyt ristikkoja ja tuijottanut televisiota. Eilen tosin oli vapaapäivä, siivottiin perusteellisesti ja vaihdoin jopa olohuoneeseen verhot. Käytiin pyörähtämässä autokaupoissa ja illalla leivottiin kuusi pellillistä pullia, joita ollaankin nyt sitten jaettu pitkin kyliä, kun omaan pakastelokeroon ei mahdu.
Kaiken tämän lisäksi minulla oli tässä taannoin kuvauskeikkakin. Olin lupautunut ottamaan promokuvia eräälle oululaiselle poikabändille. Tosiasiassa HeartClass on kolmen miehen melko vast'ikään perustama alternative rockia soittava porukka. Tämä oli sillä tavalla helppo keikka, että miehillä oli kuvauspaikatkin valmiiksi mietittynä. Tosin aina on pari muuttujaa, mutta uskoakseni kuvista tuli lopulta sen suuntaisia, kuin oli alunperin ollut ajatuskin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!