9. heinäkuuta 2014

Myllytapahtuma

Minulla olisi useampi muistikortillinen kuvia odottamassa käsittelyä, mutta eihän näillä säillä kukaan blogeja lue..? Minäkin olen ottanut ihan lungisti, mitä nyt palasin lomalta työarkeen. Nyt tulin pyörähtämään kotona syömässä ja siivotakin pitäisi sen verran, että saadaan yksi matkalainen mahtumaan sohvalle ensi yöksi.

Sitä ennen heitän tähän parit kuvat Kainuusta ja Karppalan Myllytapahtumasta. Kyseinen tapahtuma järjestetään joka kesä vanhalla Karppalan myllyllä, ja on hurjan suosittu! Tapahtuma-aikaan alueella on erilaisia vanhan ajan työnäytöksiä sekä koneita, musiikkiesityksiä ja muurinpohjalettuja mansikkahillolla.  Pääsin nyt pitkästä aikaa itsekin pyörähtämään paikalla, kamera tosin jäi paitsioon, sillä Batman änkesi väkisin mukaan ja piti keskittyä vahtaamaan koiraa... Miten niin pilalle hemmoteltu?








Ensi vuonna jätän lammaskoiran kotiin, koska sitä ei loppupeleissä lampaat edes kiinnostaneet.

Tapahtuman ulkopuolella myllyn ovet ovat suljettuina, mutta myllyn pihapiiri vanhoine rakennuksineen ja vieressä virtaava, kalastajien suosima Torvenkoski ovat vierailun arvoisia nähtävyyksiä, mikäli satutte Kainuuseen ja Uvalle eksymään.


Psst! Nämä kuvat Miikasta ovat juurikin Karppalan myllyllä ja kosken rannalla otettuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!