Muutama joululahjavinkki

Minulla on pitkästä aikaa moneen vuoteen joulufiilis jo näin hyvissä ajoin. Olen ennätysajoissa lahjojen suhteen, tärkeimmät on jo hankittuna ja muutama jo paketissakin! Olen kaivanut esiin kaikki viime vuosien jouluhitit ja kuunnellut niitä monen menetetyn vuoden edestä. Glögiä aloin juoda jo hyvän matkaa marraskuun puolella ja itsenäisyyspäivänä leivoin joulutorttuja. Enkä millään malttaisi odottaa aattoon, että pääsen lumiseen Kainuuseen ja kuusenkoristeluun. Ja joulusaunaan ja syömään. Ja heräämään joulupäivän aamuna ja syödä aamupalaksi suklaata. 

Koska olen niin hyvällä mallilla näitten joululahjojen kanssa, ajattelin jakaa muutaman vinkin jos jollain on ajatukset kateissa. Nämä on pitkälti sellaisia, mitä itse toivoisin, jos en jo näitä omistaisi. Ja ehkä olen saanut myös jonkinlaista inspiraatiota työpaikalta, olen aika hyvin kartalla siitä mitä urheilukaupan puolella nyt myydään joulupukin paketteihin.

RETKEILIJÄLLE & ULKOILIJALLE

 Näppärä Fiskarsin X7 -retkikirves pelasti meidät taannoisella laavuretkellä.

Otsalamppuja on moneen lähtöön, oman Led Lenser SEO 5 Redini hankin keväällä erämessuilta ja käyttökokemus on vielä hyvin vähäistä, mutta toimi ainakin tuolla edellämainitulla laavuretkellä hyvin. Värinsä puolesta meni myös eräällä taannoisella joulupukkikeikalla. 

Race Marinen nahkarukkaset ovat maailman pehmoisimmat (ja kauneimmat, krhm) rukkaset!

Joka retkellä mukana kulkee Light My Firen -aterinsetti. Pakettiin riittäisi mainiosti nuo lautaset (eli kannet) ja lusikka-haarukka, sillä juomakuppina minulla kulkee mukana aina kuksa, koska se on vaan kaikista paras! 

Merinovillavaatteet ovat ainakin nousseet itselle sinne retki- ja ulkoiluvaatteiden kärkipäähän. Minulla itselläni on tuo Everestin merinovillapaita ja voi olla, että sellainen eksyy pukinkonttiinkin... Lisäksi oon hamstrannut kaappiini kasan aivan ohkaisia merinovillapohjaisia teknisiä sukkia, joilla tarkenee kevyemmänkin kengän kanssa! Liekö tällaisetkin jossain paketissa...

+ Itse kirjoitin Joulupukille toiveen puhelimen varavirta-akusta. Sellainen on kyllä ehdoton kun mennään useamman yön metsäretkelle näin älypuhelinaikana! Kuinka sitä postaa instaan jos akku on loppu.

UHREILIJALLE & TREENAAJALLE

Tämän ajan hitti ovat kompressiovaatteet, erityisesti sukat ja säärystimet. Helppoja antaa lahjaksi ja ainakin itselläni on pelkkiä hyviä kokemuksia. Aiemmin olin sukkien puolestapuhuja, mutta hiljalleen olen siirtynyt kompressiosäärystimien kannattajaksi. Niitä ei tarvitse pestä yhtä tiuhaan ja oikeastaan paras juttu säärystimissä on, että ne ovat mukavat pitää yölläkin! Itselläni on ollut usean kuukauden ajan ongelmaa levottomien jalkojen kanssa, mutta Lenzin säärystimien kanssa nukkuminen onnistuu rankemmankin treenin jälkeen.

Talvijuoksijalle suosittelen ehdottomasti niitä merinovillaisia teknisiä sukkia! Ei muuten varpaat palellu vaikka sukka vähän kastuisikin.

Itse ainakin sain siskon suunnalta hienovaraista vinkkailua siitä, kuinka Niken treenipaita olisi kiva. Itse tykkään Pro-sarjasta. Myös miesten vastaava mallisto näyttää hyvältä, siitä vaan ei ole niin omakohtaista kokemusta. 

Sain viime jouluna lahjaksi Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen. Se innostikin juoksemaan sitten ensi kertaa myös talvikaudella. Kesäksi sitten jätin rannekkeen pois käytöstä, aikomuksena oli ottaa se käyttöön nyt syksyllä kun ulkourheilu alkaa säiden puolesta tökkiä. Totesin kuitenkin, että Loopin kello-ominaisuus ei ole ihan yhtä näppärä, kuin ns. oikea kello, jota nykyään tarvitsen töiden puolesta melko paljon. Mutta voin lämpimästi suositella Loopia! Kun liikunnasta ei halua tehdä liian monimutkaista, on aktiivisuusranneke todella simppeli väline sen seurantaan.

Minun Loop sen sijaan lähtee kiertoon, sillä:

+ Jos lahjaan haluaa sijoittaa vähän enemmän (esimerkiksi kun ostaa joululahjaa itselleen) voi harkita vaikka Suunnon Ambit3 run -urheilukelloa.

Olen tässä vasta testailuvaiheessa, mutta lupaan laittaa jonkinlaista arviota laitteesta kun se tulee enemmän tutuksi! Alkukankeuksien jälkeen vaikuttaa oikein mukavalta, ja jos ei muuta niin onhan tuo ainakin aivan supersöpö!

Millaisia lahjatoiveita tai vinkkejä sieltä löytyy?

Kaksi reissua Sanginjoella

Oulun ja Kiimingin välinen Sanginjoen ulkometsä alkaa olla jo jonkimoinen vakkaripaikka, kun kaupunki alkaa ahdistaa. (Aiemmin olen käynyt Isokankaanjärven laavulla makkaranpaistossa ja kesällä kävin testaamassa repun päivävaelluksella.) 

Reilu viikko takaperin päädyin erinäisten sattumien kautta kevyelle kymmenen kilometrin sunnuntaikävelylle Isokankaanreitille. Samana päivänä Ouluun satoi kevyt ensilumi.

No, ensilumi saattaa olla hieman kyseenalainen termi kyseistä keliä kuvatessa. Sää oli harmaa ja reitti oli paikoin tosi märkä, meinasin liukastua pitkoksilla pariinkin otteeseen ja kerran meinasin saada vaelluskengän täyteen vettä. Reissukoira-Batmankin kaatui kerran kivikossa ja säikähdin tuota melko paljon, onneksi ei kuitenkaan sattunut mitään. Ei ehkä se kaikkein miellyttävin vaellussää, mutta eihän me sokerista olla. Ja kuvien perusteella ei näytä ollenkaan hullumalta...

Tämä reissu meni täysin kuntoiluksi, paahdoin reitin läpi vajaaseen pariin tuntiin, vaelluskengissä. Melkoinen saavutus. Kuvatkin nappasin puhelimella vauhdissa ja yritin olla palelluttamatta sormia. 

Seuraava reissu oli vähintään yhtä extemporee. Työkaveri keksi kysyä, olisinko halunnut lähteä hänen ja hänen kaverinsa kanssa Myllykosken laavulle yöksi. Ja totta kai minä halusin!

Oltiin ajateltu ajaa autolla laavun läheiselle parkkipaikalle, mutta tien huonosta kunnosta johtuen käveltiin viimeiset kilometrit ja oltiin laavulla vasta joskus ennen iltakahdeksaa. Uudella laavulla paloi valmiina jo ensin paikalle ehtineen retkeilijän tulet, joten me jatkoimme matkaamme hieman kauempana olevalle isommalle laavulle.

Paikan päällä todettiin laavun olevan homeessa ja katon vuotavan. Ajateltiin kuitenkin, että noin kuivalla pakkaskelillä laavulla pystyisi nukkumaan aivan mainiosti. Seuraava vastoinkäyminen odotti kuitenkin halkovajassa: Ei puita. Minä olen kantanut varalta repussa kirvestä koko kesän ja syksyn ja nyt lopulta sille tuli käyttöä. Hakkasin metsästä tuulenkaatoja niin, että saatiin lopulta oikein kelvolliset tulet aikaan ja makkarat ja vaahtokarkit paistettua.

Yö meni oikein mukavasti, minä sain testattua uudehkon makuupussini myös näin lumiolosuhteissa. Pakkasta oli toki vain aste-pari, mutta tämä oli ensimmäinen ns. talviretki minulle ja hyvin meni, en oikeastaan palellut kertaakaan retken aikana. Testailin samalla myös viime keväänä alennusmyynneistä ostamaani Fjällrävenin Nuuk-parkaa, hyvin toimi ja oli lämmin! Mahdollisille tuleville talvivaelluksille joutunee ehkä harkitsemaan kuitenkin jotain kevyempää untuvatakkia, Nuuk on sen verran raskas, että toimii varmasti parhaiten juuri valokuvausreissuilla, joita ajatellen sen ostinkin.

Jännitin vähän myös Batmanin puolesta, mutta tottunut kesätelttailijakoira oli osasi ottaa lungisti myös laavulla, eikä palellut ollenkaan! 

Seuraavalla kerralla voisi ehdottomasti harkita jo parin yön reissua. Tai ainakin kävellä yöpaikalle enemmän kuin sen pari kilometriä. Tosin toivon, että kohta ei enää kävellä vaan mennään joko suksilla tai lumikengillä. Saisi tulla jo kunnon talvi!

Kummankin retken kuvasin ihan vain puhelimen kameralla, koska jätin kunnon kameran tarkoituksella kotiin ettei se olisi kastunut tai paleltunut. Siksi kuvien taso ei ole tällä kertaa mitenkään päätä huimaava, mutta toivottavasti tunnelmaa on senkin edestä!

Pilpasuon uusi mahdollisuus

Joku pitempiaikainen lukija saattaa muistaa reilun vuoden takaisen, hieman surullisenkuuluisan retken Pilpasuolle. Olin kirjoittanut kovin nätisti siihen nähden, millaiset fiilikset tuosta reissusta jäi. Muistelen todenneeni tuolloin, etten lähde kyseiselle suolle enää koskaan. Enkä voi varsinaisesti sanoa ajan kullanneen muistoja, mutta ilmeisesti elämä oli käynyt liian tylsäksi, joten eräs kaunis syysaamu suuntasin corollan keulan kohti suota.

Mutta mitäs ihmettä! Jo heti lähtöpaikalle oli tuotu selkeä kartta alueesta ja reiteistä. Myös viimeksi tuskailua aiheuttaneet lahot reittimerkit oli kerätty pois ja seitsemän kilometrin mittainen luontopolku oli merkattu uudestaan hyvinkin selkeästi. Reitin loppupäässä oli edelleen huonokuntoista pitkosta, mutta pääosin polku oli hyvä kulkea. Lisäksi reitin varrelle oli tuotu luonnosta ja eläimistä kertovia leikkimielisiä tietoiskuja, joita en kyllä jaksanut pysähdellä lukemaan... Mutta lapsille ja vasta luontoharrastusta aloitteleville ehkä hauskoja yksityiskohtia.

Alkumatkasta mietin, että oonko edes oikealla reitillä, kun kaikki näytti niin kummalliselta ja vieraalta. Joskus puolessa välissä hoksasin sitten, että kiersin luontopolkua eri suuntaan kuin edellisellä kerralla. Nyt kiersin suosituksen mukaan, viimeksi mitään kiertosuuntaa ei oltu mainittu missään. (Ei tainnut olla siis edes sitä alueen karttaa lähtöpaikalla.) Itse asiassa tämä kiertosuunta olikin ehkä mukavampi. Reitillä oleva laavu tulee tällöin vasta polun loppupuoliskolle eikä heti alkuun. Myös aivan parkkipaikan vierestä löytyy laavu, mutta tämä laavu sopii ehkä pienten lasten kanssa liikkuville, joille tuo pitkä reitti on liian pitkä. Molemmilta laavuilta näytti löytyvän puuta. Parkkipaikan viereisellä laavulla puut tosin taisivat olla vasta kuivumassa. Toisella laavulla taas pöllit olivat melko isoja, joten jonkinmoinen retkikirves kannattaa varata mukaan mikäli sellainen kotoa löytyy.

Minä lähdin reitille perjantaiaamuna, ja ajattelin, että olen ainoa kulkija. Mutta niin vain oli jo joku aamuvirkku jo mennyt polkua edellä. Ohitin pariskunnan just ennen laavua ja ehdin sytyttelemään tulet valmiiksi. Rupateltiin hetki vaeltamisesta siinä makkaranpaiston ohessa, kunnes alkoi sataa lunta ja minua alkoi jo paleltaa. Aamuaurinko oli vetäytynyt pilven taa ja loppumatkan kävelinkin sitten kauniissa, harmaassa hämärässä. Kun pääsin takaisin autolle, oli koko parkkipaikka täyttynyt aamupäivän aikana. Onkohan kunnostettua reittiä alettu mainostaa jossain?

Olen parjannut myös Oulun kaupungin tapaa kertoa näistä luontokohteista. Ihan niin kuin nämä olisivat jotain salaisuuksia. Netistä tietoa on lähes mahdotonta kaivaa! Mutta nyt Pilpasuolle löytyi jopa ajo-ohjeet, siitä pisteet!

Eräs syysaamu Kainuussa

En kestä, oon taas jossain syysflunssassa! Ja tietenkin juuri viikonloppuvapaan alla. Tarkoitus olisi lähteä Kainuuseen lintujahtiin taas parin viikon tauon jälkeen ja viimeistä kertaa tälle vuotta. En just nyt siis haluaisi olla kipeänä. Lauantaille luvattiin jopa hiukan aurinkoa näitten harmaitten päivien jälkeen. Ei auta kuin yrittää kiskoa mahdollisimman paljon auringonhattu-uutetta, teetä ja monivitamiinijuomaa. Valkosipulin olen kokenut erinomaiseksi flunssantappajaksi, mutta ajattelin kuitenkin huomenna selvitä töihin enkä halua tyrmätä asiakkaita.

Vaan se siitä flunssasta, palaan vielä hetkeksi edellisen Kainuu-visiitin kuviin parin viikon taa. Yksi kauneimpia aamuja pitkään aikaan. Tai ainakin niin, että minä olin sitä todistamassa. Ja vieläpä kameran kanssa. Kaupungissa nämä aamut menevät kokonaan ohi ja usein myös tuolla kotona, ellen satu olemaan skarppina ja ajoissa ylös sängystä. Ainaista taistelua mukavuudenhalun ja upeiden kuvien välillä.

Muistattehan, että instagram (@suvipy) päivittyy hieman enemmän reaaliajassa. Olen todennut, etten tällä hetkellä pysy lähellekään samassa vauhdissa tämän blogin suhteen, mutta olen päättänyt olla stressaamatta siitä enää. Enkä halua tehdä tätä vasemmalla kädellä hutasemalla, tiedän, että ymmärrätte varmasti! Mukavaa viikonloppua!!

Kivijärven viimeinen kierros

Kuulin kesällä, että Metsähallitus on rahapulassaan lakkauttamassa Ristijärven ja Kuhmon rajalla sijaitsevan Kivijärven retkeilyreitin. Olin käynyt kiertämässä tuon noin yhdeksän kilometrin mittaisen polun joskus junnuna, joten muistinvirkistys oli paikallaan. Inspiraatio iski viikko sitten sunnuntaina iltapäivästä, kun olin jo aikeissa lähteä ajelemaan Oulua kohti. Pieni muutos suunnitelmiin ja suunnaksi tuli sittenkin päinvastainen Kivijärvi. 

Reitin varrella on Kivijärven autiotupa ja kaksi hyväkuntoista laavua. Pitkospuut ja sillat sen sijaan ovat jo lahot, mutta polku kulkee pääsääntöisesti mäntykankaalla ja kovin pahoja suokohtia reitillä ei onneksi ole. Ainostaan nuo pari siltaa kaipaisivat uusimista ja reitin voisi aivan hyvin kiertää jatkossa kumisaapas jalassa. Laavut ovat erittäin hyväkuntoisia ja kämppäkin on siisti ja hyväkuntoinen, ainoastaan katto kaipaisi pientä fiksausta, joten on todella sääli, mikäli kaikki rakennuksetkin kerätään pois.

Todellista stressinpoistoa niin ihmismielelle kuin koirallekin. Tällaisia sunnuntairetkiä lisää, niin kyllä ihmisten mielenterveys ja jaksaminen kohentuisivat huomattavasti...

Kämppä on aikaa nähnyt, mutta siisti sisältä ja ulkoa, ja vieraskirja kertoo kävijöitä olleen kesän aikaan useita, osa jopa yön yli.

 

Pitkospuut olivat enemmän lahot kuin kunnossa, mutta maasto oli onneksi helppokulkuista.

Normaalisti käytän retkivinkki -tunnistetta, mutta koska reitti meinataan lakkauttaa ilmeisen pian, en uskalla suositella kohdetta kenellekään. Todella harmi, että näitä paikkoja joudutaan purkamaan korjaamisen sijasta. Toivottavasti kämppä pidettäisiin kuitenkin siinä määrin kunnossa, että se pysyisi yöpymiskelpoisena, samoin laavut. Lisäksi Kivijärven viereinen Vuosangan ampuma-alue tulee laajentumaan reitin päälle, mikä meinaa sitä, ettei reittiä voi kiertää ampumaharjoitusten aikaan. 

Me ehdittiin kiertää Kivijärvi virallista reittiä pitkin todennäköisesti viimeisen kerran, mikä on suunnaton harmi. Ymmärrän, että täytyy säästää, mutta uskon, että tällaiset kohteet ja luonto ylipäätään nousee tässä hektisessä maailmassa entistä suurempaan rooliin ihmisten jaksamista ajatellen. Kun nämä kerran lakkautetaan ei näitä tulla rakentamaan uudelleen ja paljon jo käytettyä rahaa valuu aivan hukkaan. Nyt täytyy vain muistuttaa itseään siitä, että onneksi minä pääsen ja osaan mennä luontoon ilman valmiita reittejäkin. Kaikille se ei ole yhtä itsestäänselvää.

P.s. Halusin suurentaa blogin kuvia ja onnistuin taas sähläämään taas bloipohjan ja kuvakokojen kanssa. Huh, jospa tämä nyt näyttäytyisi edes jokseenkin fiksuna myös teille...

Mehtäläisen hommia

Kun yöllisistä revontulista oltiin selvitty, herätyskello soitti takaisin metsään. Ensin lauantaina ja sitten sunnuntaina. Lauantaina jätin kameran naulaan ja keskityin metsästyshommiin, mutta sunnuntaiaamuna oltiin minulle luvattomilla mailla, joten kannoin kameraa kaulassa koko parituntisen. Ja kyllä oikeasti kannattikin, oli nimittäin mielettömän upea usvainen aamu. Meinaan olla usein liian mukavuudenhaluinen ja jäädä mieluummin lämpimän peiton alle kuorsaamaan, kuin lähteä katsomaan, että josko siellä sattuisi olemaan mahtava kuvaussää... Voisin oikeastaan tulostaa reissun kuvat paperille ja laittaa yöpöydälle herätyskellon viereen.

Olisipa näitä aamuja vielä. Nyt en hetkeen jouda Kainuuseen käymään, mutta nouseehan se aurinko Oulussakin...

Kauden ensimmäiset revontulet

Ajoin viikonlopuksi Kainuuseen ja pyyhkäisin pölykerroksen kameran päältä. En olekaan ollut aikoihin näin reipas valokuvaamisen suhteen, mutta oli pakko hieman kerrata laukaisimen ja muiden oleellisten nappien paikkoja tulevan viikonlopun hääkuvauskeikkaa varten. Mutta aloitetaan jo menneen viikonlopun kuvien purkaminen perjantai-illan revontulista. Vahtasin vuoroin taivasta ja vuoroin auroras now! -ennustetta. Vilkuilin kelloa ja työnsin sivuun ajatuksen aamukuuden herätyksestä ja auringon hiipuessa horisonttiin lähdin kameran kanssa rantaan. Ja kylläpä kannatti! Olen pitkään haaveillut nappaavani näitä sulan veden kuvia, jossa revontulet heijastuisivat järvenpinnassa.

 

 

Olisin saanut vaikuttavampia kuvia, jos olisin ottanut auton alle ja ajanut kauemmas kylän valoista, mutta koska kello alkoi olla jo niin paljon ja potentiaalinen nukkumiseen käytettävissä oleva aika alkoi olla laskettavissa yhden käden sormilla, totesin, että tämä menee hyvästä harjoittelusta ensi kertaa varten...

Minivaellus Syötteen kansallispuistoon

Koska vaihdoin työpaikkaa juuri sopivasti kesän kynnyksellä, jäi haaveena ollut kesäloman Lapin vaellus suorittamatta. Korvaukseksi haaveilin minivaelluksesta Syötteen kansallispuistoon, jonne ajaa Oulusta alle kahteen tuntiin. Kesä sateineen meinasi mennä kokonaan ohi, mutta kun sitten hiukan lämpeni ja kaveri tarjoutui vielä hyvin innokkaaksi retkiseuraksi, pakattiin minirinkat ja jättiteltta mukaamme ja lähdettiin liikenteeseen hyvinkin extemporee-meiningillä. Ajettiin Syötteen luontokeskuksen pihaan, jossa sitten kävimme läpi ne tavarat, jotka molemmat olivat pakanneet ja ne, joita kumpikaan ei sitten ollut ottanut mukaan. 

Matkanteko kävi paikoin melko hitaaksi, en nimittäin malttanut jättää niitä kaikkia keltaisena ja sinisenä loistavia mättäitä koluamatta! Tällä kertaa suoraan kädestä suuhun, sillä marjaämpärien raahaaminen kilometritolkulla ei jostain syystä houkutellut. Eipä sillä, että olisi ollut ämpäreitä mukanakaan...

Myöhäisen starttaamisaikataulumme vuoksi valitsimme reitiksi inhimillisen kuuloisen 17 kilometrin mittaisen Ahmatuvan reitin, ja arvelimme hyväksi yöpaikaksi reitin puolessa välissä sijaitsevan Ahmatuvan. Koska mitään ei voi tehdä kohtuudella, minulla alkoi poltella astetta pidempi reitti jo ensimmäisen kilometrin jälkeen. Päätettiin kuitenkin mennä yöksi sinne Ahmatuvalle ja jatkaa siitä sitten aamuisen olotilan mukaan. Kierrettiin reitti Ylpiätuvan kautta eli myötäpäivään. Ylpiätuvalla paistelimme illallismakkarat, juuri sopiva taukopaikka niihin hommiin. Nukkuakin tuvalla olisi voinut, vaikka siihen tarkoitukseen tätä tupaa ei oltukaan suunniteltu.

Uskomaton hiljaisuus. Piti ihan pysähtyä kuuntelemaan, kun ei kuulunut kerrassaan mitään! Joku hyttynen vinkaisi silloin tällöin, mutta edes linnut eivät laulaneet. Eikä ketään muuta vaeltajaa missäään!

Ahmatuvalle saavuttuamme kello oli jo melko paljon, joten katsottiin parhaaksi pystyttää teltta saman tien ja ryhtyä iltapalan laittoon. Tuvassa olisi ollut runsaasti nukkumatilaa, mutta koska oltiin raahattu kymmenen kilon telttaa kymmenen kilometrin matka, päätettiin nukkua pihalla. Muuten puitteet Ahmatuvalla olivat kyllä huippuluokkaa. Rakennuksen toisessa päässä oli hulppea varaustupa ja vähän matkan päässä grillikota, omat huussiosastot miehille sekä naisille ja kaivo. Me tosin otettiin ruuanlaittovesi virtaavasta purosta, joka tuntui mukavammalta vaihtoehdolta kuin seissyt kaivovesi. Muutenkin reitin varrella oli näin kosteana kesänä runsaasti vedenottopaikkoja. Juomavedet kannettiin kylläkin kotoa, mutta keitettynä uskallettiin käyttää purovesiä aivan huoletta.

Pitkospuita riitti! Osa paikoin hyvin lahonneita, mutta tällaisella kunnon eräreissulla ei mielestäni ole niin justiinsa. Yhdessä vaiheessa tosin meinasin lentää rinkkoineni viereiseen kivikkoiseen puroon, kun lankku katosikin jalan alta. Selvittiin kuitenkin vain kiljahduksella, siirrettiin irtonainen lankku kokonaan sivuun, ettei seuraavalla kulkijalla kävisi huonompi tuuri, ja jatkettiin matkaa.

Olin ilmeisen väsynyt niin edellisen illan mölkkyturnauksesta kuin päivän vaelluksesta, että sammuin saman tien kun pääsin makuupussiin. Ja nukuin lähes tukinomaisesti aamuun saakka. Koska tiedossa oli lämmin päivä, oltiin ajateltu lähteä liikenteeseen hyvissä ajoin. Vaikka kello oli vasta seitsemän ja lämmin makuupussi olisi houkutellut, kampesin itseni ylös ja lähdin mustikkametsään. Toisin sanoen asuin teltan ovesta ulos. Keittelin siinä sitten samalla aamupuurot kaverin purkaessa telttaa. Syötiin aamupala, todettiin, että eihän se ole retkeilijä eikä mikään, jos ei kierrä vähän ylimääräistä ja lähdettiin liikenteeseen. 

Yksi merkittävä syy reittimuutokseen oli karttaan merkattu Ahmakallio ja näköalatorni, joka olisi jäänyt näkemättä, jos oltaisiin jatkettu Ahmatuvalta suoraan takaisin luontokeskukseen. Otettiin siis suunnaksi Toraslammen autiotupa ja nostettiin kokonaiskilometrimäärä yli 27 kilometrin. (Ahmatupa ei tule aivan Toraslammen reitin varrella, joten jouduimme palaamaan tulosuuntaamme reippaan puolikilometrisen, jotta pääsimme takaisin Toraslammenreitin ja Ahmatuvanreitin risteykseen.) Nousu Ahmakalliolle oli paikoin hyvinkin haastavaa, polku oli kivikkoa ja juurakkoa, ja tiukkaa ylämäkeä, mutta näkymä tornista oli kyllä kaiken sen vaivan väärti! Torni olisi mainio paikka pitää evästaukoa, mutta me vain kävimme ihailemassa maisemia ja nappaamassa pakolliset kuvat ja jatkoimme matkaa.

Laskeskelimme pitävämme lounastauon Toraslammen tuvalla, joten pidimme matkalla yhden pähkinä- ja juomatauon. Kävelimme melko reipasta tahtia ja olimme Toraslammella jo puolen päivän aikaan. Vieraskirjasta selvisi, että tällä tuvalla oli ollut yöpyjiä viime yönä, mutta me emme nähneet koko vaelluksen aikana ketään muita, jos ei lasketa ihan reitin alussa pyörineitä lenkkeilijöitä. Todella sääli, sillä keli oli kesän parhaita! Loppumatka menikin melko joutuin, sillä reitin itälaita ei ole enää kansallispuiston aluetta ja maisemat olivat lähinnä tylsää hakkuuaukeaa. Takaisin luontokeskuksen pihassa olimme jo ennen neljää. 

Oltiin ajateltu, että käydään ennen lähtöä luontokeskuksessa hakemassa karttoja, mutta se olikin mennyt juuri kiinni. Googletin jälkeenpäin, että tuon luontokeskuksen varaan ei kannata kauhesti laskea, sillä tuntuu olevan melko suppeat aukioloajat. Onneksi kuitenkin keskusksen pihalla oli selkeä kartta reiteistä, nykyikaisina retkeilijöinä napattiin puhelimella kuva reitistöstä. Pääsääntöisesti reitit oli merkitty maastoon hyvin värikoodein, opasviittojen kanssa meinattiin mennä pari kertaa harhaan, kun ei aluksi hoksattu, että oltiin katsottu latu- eikä vaellusreittiopaste. Vasta polun yhtäkkinen loppuminen paljasti, että nyt lähdettiin väärään, ei onneksi ehditty kävellä pitkästi.

Puita löytyi joka taukotuvalta runsaasti ja taukopaikat olivat erittäin siistejä! Varsinaisia vedenottopaikkoja ei ollut Ahmatuvan kaivoa lukuunottamatta, mutta puroja oli runsaasti ja vesi oli erittäin kirkasta. Ruuanlaittovesi otettiinkin aina luonnosta, juomavesi tosiaan kannettiin kotoa. Kahen yön vaellukselle tosin ottaisin mukaan vedenpuhdistustabletteja tai varautuisin keittämään lisää juomavettä, sillä kannettiin nyt melko maksimimäärä hanavettä. 

Kaiken kaikkiaan huippureissu, ja Syötteen kansallispuisto on kyllä todella mukava vaelluskohde. Ahmatuvan ja etenkin Toraslammen reitit olivat melko vaativia, joten en suosittele aivan aloittelijalle tai muuten vähän liikkuneelle. Iso-Syötteen tunturin kiertävä reitti näytti ainakin kartasta tulkittuna melko tasamaan reitiltä, ja paljon muitakin reittejä kyllä näyttäisi löytyvän monentasoiselle kulkijalle!

Kamerana reissuFuji x20

Kuvat joissa minä olen ovat lainassa kaverin kamerasta! :)

P.s. Saatoin tilata reissu jälkifiiliksissä oman teltan. Nyt vain uusia reittisuunnitelmia laatimaan!

Geokiipeilijä

Olisiko aika palata "kesälomalta" takaisin arkeen... Ensin oli kiire, sitten tuli ongelmia netin kanssa. Nyt taas on liian hyvä sää istua koneella. Nämä lähes parin viikon takaiset kuvat sain siirrettyä koneelle vasta muutama päivä sitten, siitä meni vielä pari päivää siihen, että sain selattua nämä läpi ja laitettua julkaisukuntoon, mutta nyt olisi! 

Kiipeily-Miika kysyi minua kaveriksi noutamaan paria hiukan haastavampaa geokätköä. Ja totta kai olin mukana. Oma kiipeilykokemukseni rajoittuu lähinnä mummolan pihakoivuun ja kerran opiskeluaikoina testattuun kiipeilyseinäkiipeilyyn, joten tämä oli sopiva yhdistelmä edellä mainittuja. Miika kuitenkin hoiteli ammattilaisena nuo kätköt, itse kokeilin kiivetä vain matalampaan lämmittelypuuhun. Pääsin ylös, ja mikä parasta, pääsin myös alas! Pääasiassa keskityin siis siihen, minkä paremmin osaan, eli valokuvaamiseen.

Viimeisessä kuvassa todiste! Loggasin tuon kätkön itse, jei! Miikalle kiitos kuvasta, mutta ennen kaikkea seurasta ja mahdollisuudesta päästä tuonne mäntyyn.