Pienet ilot elämässä jne.

Terve, täytän tätä blogia typerillä omasta naamasta otetuilla kuvilla, koska ei just nyt oo muita naamoja kuvailtavana. Samalla kerron sitten tästä minun ihanasta elämästä. Toivon, että ette tämän jälkeen valita, että nyt on taso laskenu ja noi naamat on rumia ja että voitko hei pliis kuvata jotain järkevää.

Tai no, tähän liittyy myös muitten elämä. Tilattiin netistä lisähiuksia. (Niitä kun ei tästä päästä muka löydy luonnostaan...) Halusin raitoja, ja en jaksa alkaa mitään joka viikkoista punaisenparantamisoperaatiota, joten ajattelin tyytyä helpompaan ratkaisuun. Tehtiin tilaus ja ooteltiin. No, toimitusaika eli viikko kului, mutta postista ei vaan kuulunu mitään. No, Sarppa soitteli sitten tuonne mistä nää tilattiin ja sieltä sanottiin, että paketti on lähteny ajoissa matkaan, mutta seurantakoodin mukaan se on menossa Raahessa. No, Sarppa soitteli sitten postiin itellalle, että mikäs juttu tää nyt on, että Sarppa on toki asunu Raahessa, mutta noi on tilattu kyllä ihan Kajaaniin. Itella sitten ihmetteli tilannetta, mutta lupas lähettää ne Kajaaniin. No, sieltäpä tuli sitten lappu, että paketti on noudettavissa Kajaanista. Sarppa käveli sen lapun kanssa postiin, mutta sieltä sanottiin, että pakettia ei yhtäkkiä löydykään hyllystä. Mutta että huomenna aamulla ois varmasti täällä. Sarppa oli sanonu pari valittua sanaa, taisipa mainita myös siitä, miten minulle ei tullu yhtenä aamuna Kainuun Sanomat, että silleki Itellalla on varmaan hyvä selitys...

No, tänään sitten tosissaan kipastiin koulun jälkeen sinne postiin. Ulkona sato vettä, ja eiköhän itellamies tokaissu ensisanoikseen meille, että sataako siellä tosissaan noin paljon vettä!? Kiitti itella vittuilusta. Sarppa sai hyvityksenä postimerkkejä, minä ostin niitä ite omilla rahoilla. Ihan vaan kostoksi, että se myyjä ei ois päässy laiskottelemaan.

Ja sitten. Minun pyörässä ei oo koskaan pysyny takarenkaassa ilma. Tai silleen kunnolla. Saa pumpata kerran kuussa, sama sille minkä verran ajaa. Tässä reilu vuosi takaperin siihen vaihdettiin uusi runko sekä uusi vaihteisto. En muista, miksi toi runko piti vaihtaa, mutta vaihteistot ei toiminu. Ne seilas mukavasti omaa tahtiaan, niin että ylämäessä, just siinä pahimmassa kohtaa se pukkas seiskan päälle. Nice. No, meni ehkä kuukausi huollosta, niin ne uudetkin vaihteet aloitti tuon on-off -suhteen minun kanssa. En jaksanu enää välittää.

Toi pyörän lamppu taas, en muista millon se on viimeks toiminu. Mut hauskaa oli, että yhtäkkiä, kesken ajon, se lamppu tipahti. Siis what?! Se roikku siinä pelkän sähköjohdon varassa ja hakkas pinnoihin niin, että puoli kaupunkia kuuli missä minä meen. Yhessä alamäessä se onneks tipahti lopullisesti pois, loppu se meteli. Mut sitten, tässä kolmisen viikkoa sitten huomasin, että jalkajarru alko ottaa mallia noista vaihteista tuon on-off -suhteen kanssa. Ihan kiva, mutta koiran kanssa ei sovi yhtään yhteen tuommonen peli. Onneks on toi käsijarru. Tai siis oli. Tänään olin ajaa lukiolla yhtä lukiolaispoikaa päin, sitten pikainen jarrutus ja naps, jarruvaijeri poikki. Onneks sen pojan refleksit pelas ja mitä se poika pyysi anteeksi siis mitä?! Olin ite niin vittuuntunu niistä jarruista, että meni jotenki ihan ohi ja hoksasin vasta kymmenen metrin päässä, että ois sitä itekki voinu anteeksi pyytää.

Sitte vielä sellanen juttu, että tässä kaupungissa jo ehjällä pyörällä ajelu on extremelaji, niin en tosiaan tiijä miten selviän hengissä pitemmän päälle. Ja vanhemmat, voitteko pliis sanoa niille lapsillenne, että eivät aja siinä kevyenliikenteenväylällä niin leveesti, että siitä ei pääse ohi. Ja voitteko opettaa kans, että mite se tarkottaa, kun joku soittaa sitä kelloa.

Ja sitten tulin kotiin ja aloin lämmittää uunia. Ihmettelin eka, että oho miten ihmeessä tää sytty kerranki näin hyvin! Sitte pian jo hoksasin, että se oli rangaistus siitä, että unohdin avata pellit. No, kerrankos sitä on tämmösiä astetta huonompia päiviä. Tosin huomista en ees halua ajatella, koska meillä alkaa päivä vakuuttavasti klo 8.00 ylimääräisellä tilastomatematiikan tunnilla, ja iltapäivällä ois yhen idean esitys, josta opettaja sano etukäteen suunnilleen näin: "En minä tätä teilaa, mutta...". Ja sitten ois ilta tenttiin lukua. Ainoo vaan, että niitä ilmotettuja kirjoja ei löydy mistään.