31. lokakuuta 2010

Elossa

Oon ollu syyslomalla. Siis tarkotus ei ollu lomailla blogista vaan tietokoneelta. Jotenkin toi blogin päivitys on yhteydessä tuohon tietokoneenkäyttöön ja jokainen voi miettiä sen yhteyden ihan itse, koska oon edelleen lomalla enkä jaksa kirjottaa ylimäärästä. (No okei, saatoin ehkä käyttää konetta, mutta noin 80% vähemmän, kuin normaalisti. Ja kiviäki kiinnostaa.) Aikomus oli tehdä toivottu vaatekaapin helmet -postaus, mutta jotenkin en inspiroitunut enää sen jälkeen, kun olin ollu noin kahdeksan tuntia menossa per päivä. Oli nimittäin yllättävän tapahtumarikas viikko, mutta sepä siitä tällä erää.


Viikonlopun olen ollut levähtämässä täällä Kajaanissa, Tommikin kävi kotona, niin ihan kiva. Sen takia tämä viikonloppukin meni mahdollisimman kaukana koneesta. (Mut silti ei saatu aikaan mitään, paitsi lettuja.) Joo, ehkä pääsen taas rytmiin ensi viikolla, kun tämä loma loppuu virallisesti. Ah, joululomaa odotellessa...

P.s. Naamakin muuten vältteli kameraa melko tehokkaasti koko loman, sain nimittäin edellisellä viikolla jonkin allergisen kohtauksen, joka sitten huipentui loman aikana silmien turpoamiseen ja hilseilyyn. Mummokin sanoi jo ihmetelleensä, että olinko tosiaan itkenyt viikon ajan putkeen, nukkumatta ollenkaan. Jep, en. Söin vain epämääräisiä mausteita, that's it!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!