Maailman tehokkain maanantai

Vihjailinkin jo, että viikonloppuna oli tarkoitus käydä kokeilee geokätköilyä ja löytää edes yksi kätkö. No, lauantaina lähdettiin ostamaan wokkipannua ja sillä reissulla meni useampi tunti. Kun lopulta selvittiin siltä reissulta, niin laitettiin ruokaa ja pistettiin Star Wars pyörii. Ei oo nähtävästi enää sellaista vaihtoehtoa, että en tunne kyseistä saagaa, joten katsottiin sitten viikonlopun aikana neljä ensimmäistä osaa. Alan olla vähitellen inessä. Ja silloin, kun ei jaksettu keskittyä Tähtien Sotaan, niin katsottiin Pasilaa. Toisin sanoen tuijotettiin ruutua sen sijaan, että ois ulkoiltu. (Meinattiin tosin ostaa joku Star Wars -legoalus ja koota sitä. Oltiin hengattu Prisman leluostatolla vartti, kun lopulta tuumailtiin, että ehkä toisella kertaa sitten.)

Tulin eilen kotiin, päätin valita Valtion Rautateiden sijaan Matkahuollon ja sain siitä sitten matkapahoinvointia. Ensi kerralla ostan oman auton. Mutta se matkapahoinvointi oli oikeastaan oma vika, koska selasin alkumatkan Facebookia. Pitäis vaan muistaa keskittyä siihen ikkunasta ulos tuijottamiseen. Ei millään pahalla VR:ää kohtaan, mutta vaihteeksi ihan mukava, kun ei tartte jännittää, että paljonko ollaan myöhässä. Mutta toisaalta se taas vie kaiken yllätyksellisyyden tuosta hommasta.

Tänään oon ollu taas sitten supertehokas. En osaa ilmeisesti jakaa tekemistä tasaisesti usealle päivälle vaan teen kaiken samaan aikaan. Aamulla pyörähdin koulun kirjaston kautta opintotoimistoon hakemaan opiskelijatodistusta opiskelijakortin tarraa varten. Sitten kipitin koululle tarkistamaan sähköpostin ja toteamaan, että minulle olisi eräs toinenkin todistus opintotoimistolla, joten ei kun uutta reissua... Sitten kirjoiteltiin viisi sivua ryhmätyötä, jonka jälkeen ajoin Matkahuoltoon hakee sen uuden tarran opiskelijakorttiin ja sitten keskustaan Kelalle hoitaa opintotukiasioita. Sitten ajoin vielä postiin hoitaa osoitteenmuutoksen, kun siinä on ollut kaikkea häikkää. En tiedä, missä minun postit ees menee nykyään, mutta ainakin yks kirje on löytäny perille, vaikka osoite oli lähinnä sinne päin. Sitten kävin vielä pikaisesti kaupassa ja sen jälkeen oonkin lukenu reippaat kaksikymmentä täytettyä vastauslomaketta opinnäytetyötä varten.

Nyt aattelin tehä pienen lihaskuntotreenin tämän minun reistailevan selän kanssa ja sen jälkeen meen vielä naapuriin tekemään toista ryhmätyötä tälle päivälle. Ehkä sen jälkeen vois hetken levähtää ja tuijottaa vaikka telkkaria ja olla menemättä ja ajattelematta. Huomenna otan ehkä rennommin, minulla on vaan yks tärkee, mutta nopea asia hoidettavana. Sitten sovin jo näkeväni yhtä kaveria ja illaksi voisin mennä moikkaa sitten jotain toista kaveria. Ja kohta on tämäkin viikko paketissa ja viikonloppu onkin sitten täyteen buukattu, harrastusten puolesta. (Siihenkin liittyy GPS, mutta ei oo geokätköilyä.)

Metallia kaulassa

Onnistun aina tunkemaan itseni vähän joka paikkaan ja taas kerran olin mukana luovien ihmisten Facebook-haasteessa. Tuumailin sellaiset puoli vuotta, että mikä olisi sekä luovaa, että itsetehtyä, mutta ei mitään liian tylsää ja puolihuolimatonta. Sitten tuli idea ja sitten juoksinkin jo kauppaan ostamaan virkkuukoukkua. (Oon ihan toivoton noiden virkkuukoukkujen ja neulepuikkojen kanssa. Joudun ostaa joka kerta uudet, kun entiset vaan katoaa. Kerran ostin pyöröpuikot, toin ne kotiin, jätin sen avaamattoman pakkauksen halkolaatikon päälle ja kun sitten seuraavana päivänä niitä tulin etsimään, niin en löytänyt mistään. Eikä niitä tosiaan oo näkyny vielä tähänkään päivään mennessä, vaikka tongin koko talon ympäri niitä etsiessäni ja muuttanutkin olen sen jälkeen.) Helmiä ja metallilankaa minulta onneks löytyy, kun oon saanu aina inspiraatioita kaiken maailman askarteluihin, mutta sitten oon kadottanu sen luovuuden just kriittisellä hetkellä. Mutta onneks nyt tuli valmista ja kerrankin niin, että oon tyytyväinen. Ja ilmeisesti vastaanottajakin tykkäsi. Tai ainakin onnistui vakuuttamaan minut esittäessään tykkäävänsä.

Tässä siis valmis tuotos. Itse asiassa aloin jo suunnitella, että teen itselleni samantyylisen. Voisin käyttää sitä esimerkiksi valmistujaisjuhlissani, jos nyt vaan saisin tuon opinnäytetyöni ikinä valmiiksi. Tuon opinnäytetyön kanssa oon ollu tosi ahkera. Ahkerasti oon sinne riviväliä suurentanut ja väliotsikoita lisännyt. Eilen en enää keksinyt keinoja lisätä sitä sivumäärää, niin lähdin lenkille. Sateeseen. Ilman koiraa. (Koska en oo siis kotona, mutta Batman on.) Ei oo hetkeen tapahtunut. Siivoilin myös keittiötä, mikä on melko harvinaista. Kyllä noi kouluhommat saa ihmeitä aikaan. Minun koti voi olla melko kurjassa kunnossa sen jälkeen, kun valmistun, eikä minulla ois mitään tenttejä, joihin pitäis lukea tai tehtäviä, jotka pitäis palauttaa.

Toi keittiönsiivous ja muut ei oo kovin hehkeitä aiheita, joten tää blogi on edelleen vähän laiminlyöty. Päivät oon tehny siis sitä oparia ja illat maalannu pöytää. En oo käyny koko viikolla missään, eilistä lukuunottamatta. Kävin tutustumassa oululaisiin ja pelaamassa Trivial Pursuitia, jossa oon normaalisti hyvä, mut tällä kertaa sain vaikeimmat kysymykset. Ihan oikeesti. Muilta kysyttiin parrattoman kääpiön nimeä, seitsemän veljeksen kotitalon nimeä ja vesinokkaeläimen kotimaanosaa. Minulta kysyttiin Frendien kuvauksissa kuluneen kahvin määrää per päivä ja jomman kumman Williamsin tennissiskon ammattilaisuran aloitusikää. (En ees muista kummasta oli kyse..) Lähdin sitten kesken pelin pois, etten ois hävinny.

Lisäks minun on pitäny alottaa uus harrastus, mutta koska oon maalannu pöytää, niin en oo päässy raportoimaan siitäkään. Ehkä kuitenkin viikonloppuna (jos ei sada kaatamalla ja oo miinus kymmenen pakkasta) vois käydä kokeilemassa. Ja jos muistan, niin otan kameran mukaan ja teen jotain raporttia aiheesta. (Tosin jos epäonnistun surkeasti, niin pysyn vaan hiljaa ja lopetan harrastamisen.) Voin antaa vihjeen, että innostuin tästä toden teolla, kun tajusin, että tuossa minun uudessa puhelimessa on GPS. Ja toinen vihje on, että kyseessä ei oo korttelirallia navigaattorin kanssa.

Mukavaa viikonloppua!

Retkipäivä

Kameran muistikortti on täynnä kuvia, mut en oo ehtiny paljoa niitä koneelle siirrellä saati sitten tehdä jotain merkintää. Viime viikko oli ehkä kiireisin ikinä ja nytkin pitäisi kirjoitella opinnäytetyötä, mutta jumitin sen kanssa jo pari tuntia, minä aikana sain aikaan yhden uuden kappaleen. Totesin, että ehkä luovutan tältä päivää ja keskityn johonkin kivaan.

Eilen oli aivan mahtava sää, joten lähdettiin päiväretkelle Hailuotoon. Olin käyny Hailuodossa kerran aikaisemmin ja silloinkin vain muutaman tunnin vesisateessa, joten tämmöinen leppoisa sunnuntairetki aurinkoisessa syyssäässä hakkas sen lapsuusajan ankean kokemuksen mennen tullen. Muutenhan siis menin joka paikassa yhtä innoissani kuin olisin mennyt silloin kymmenenkin vuotta sitten. Oon asunu koko ikäni järven rannalla ja ne kerrat kun oon nähny meren voi laskea yhden käden sormilla. No ei nyt ihan, mutta kertoo paljon, että ensimmäinen kommentti kun päästiin Marjaniemen hiekkarannalle oli "Ihan kuin oikean meren rannalla!". Vastaukseksi sain hieman huvittuneen "Tämä on oikea meri" -tokaisun. Heh, no mut tulee ainakin halvaksi tää reissaaminen, kun oon niin mielissäni jo Hailuodosta.

Minusta piti luonnollisesti ottaa sitten kuva sen oikean meren oikealla hiekkarannalla. Harmi, että merivesi ja hiekka oli astetta liian kylmää, että olisin voinut kävellä söpösti avojaloin vesirajassa. Eikä toi ulkoilupukukaan kovin hehkee siinä mielessä ollu, että joku ilmava kesämekko ois voinu olla aika hyvä. Mut ei tosiaan toi kymmenen asteen lämpötila ja merituuli houkutellu heittämään takkia pois. Mut suunniteltiin jo uutta reissua ens kesälle, jospa sitten ois mahdollista panostaa tuohon pukeutumiseen vähän enemmän.

Tuo ranta ois ollu melko täydellinen, jos siellä ois ollu nättejä simpukoita. Kävin muutama vuosi sitten Pohjois-Irlannissa siellä asuvan kaverin luona kylässä ja se kierrätti minulla koko maan läpi ja parhaiten minulla jäi mieleen yksi merenrantapaikka, jossa oli simpukoita. Ilmeisesti sieltä olisi pitänyt muistaa rakennukset tai jotain muuta "hienoa", koska ne katseet, joita sain kaverin perheeltä osakseni, kun kerroin lempipaikkani olleen se ranta, oli aika paljon puhuvia. Mutta minä olin onnellinen simpukoistani, vaikka minulle naurettiinkin melko paljon.

Mut olin jo tarpeeksi mielissäni siitä, että osa Rölli ja Metsänhenki -elokuvasta oli kuvattu tuolla jossain.

Mutta meijän retki vaan parani, kun ajettiin toiselle rannalle. Siellä oli lampaita. (Tässä vaiheessa harmitti kauheesti, ettei Batman ollu mukana. Tuo ois ollu täydellinen paikka testata sen paimennusviettiä. Kyltti tosin kielsi koirat tuolla alueella jostain syystä... ) Kameran muistikortilla on joku sata kuvaa lampaista. Suurimmassa osassa niistä tosin on vaan lampaiden takapuolia heinikossa. Tosin en yhtään ihmettele, että ne pelkäs meitä. Näytin kuulema joltain villipedolta vahdatessani niitä ja hiipiessäni lähemmäs.

Tässä yritin todistaa, että olin sen lammaslauman keskellä, mutta koska otin ensin väärän (villipeto) lähestymistaktiikan, niin puolet laumasta ehti karata. Noi muutamat, jotka tajus, että en oo oikeesti mikään peto jäi tuohon hengaa. Ja tässä siis jo kävelin normaalisti, kun olin hoksannu (tai minulle oli huomautettu), että pitää vaan kävellä ohi ja esittää niiku ei huomasi noita eläimiä.

Pidettiin myös evästauko tuolla lampaiden keskellä. Niitä ei tosin kauheesti kiinnostanu lenkkimakkara, joka tietty syötiin kylmänä kun ei jaksettu perehtyä, että oisko tuolla saarella ollu joku nuotiopaikka. Täydellinen retki siitä huolimatta! Ihastuin paikkaan kyllä ihan täysillä ja ens kerralla osaan ehkä jo käyttäytyä fiksummin, enkä hihkua tyhmänä jokaisesta puusta, lampaasta tai paikallisesta asukkaasta.

Syödään yhdessä

 Eilen oli ilmeisesti joku Syödään yhdessä -päivä, minkä kunniaksi mentiin sitten istumaan iltaa Ninnulle, jossa oli ruuat viimesen päälle. Olin kerrankin niin aktiivinen ja reipas, että otin kameran mukaan. (No joo, koska jouduin ottaa kuitenkin isomman laukun, kun lupasin leikkiä kampaajaa ja ottaa suoristusraudan mukaan.) Tosin Ninnulla keskityinkin sitten mättämään patonkia ja täytettyjä paprikoita naamaan siihen tahtiin, että kamera ei pysyny mukana ollenkaan. Minua ei kyllä haittais yhtään, mikäli tuommosia Syödään yhdessä -päiviä ois vaikka joka päivä!

Kuvia otin tosiaan vasta sitten, kun oltiin edetty Ninnulta yön pimeyteen ja tanssilattialle. Ja mainioita kuvia tulikin! (Jottei kukaan nyt luule, että oon onnistunu olee osumatta yhteenkään kohteeseen, niin tiedoks, että nää postauksen kuvat on siis vaan rajattuja otoksia, koska en jaksa kysellä lupia naamojen julkaisuun täällä.) Voisin käydä tanssilattialla ihan vaan ottamassa kuvia! Tanssin eilen muutamia biisejä, ja minun jalat oli ihan tohjona jo niistä, joten toi tanssilattian haltuunotto ei sitten kuitenkaan oo se minun juttu. (Tai ehkä sitten ois pitäny juoda vähemmän vettä ja enemmän valkovenäläisiä..) Mut senhän tanssilattiakammon toki tiesinkin jo etukäteen, mutta piti käydä toteamassa se jälleen kerran.

Ja onnistuin hajottaa minun sukkahousut sillee, että reiteen tuli golfpallon kokonen reikä, josta lähti sitten silmäpaot kantapäähän saakka. Mietin kaks sekuntia, että onpa noloa, kunnes keksin repiä koko sukkahousut riekaleiksi ja koko homma näytti suunnitellulta! Toivon vaan, että kukaan ei kiinnittäny huomioo siihen, että tuunasin ne kesken illan. (Paitsi kaverit, jotka autto siinä tuunaamisessa.)

Semmoinen Syödään yhdessä -päivä. Näitä pitäs todellaki harrastaa useemmin! Paitsi tuota tanssimista. Kombinaatio korkkarit + tanssi tietää minun kohdalla aina pakottavia jalkoja. Siksi keskityn mieluummin tuohon valokuvauspuoleen, kun sillon saa vaikka istua siellä lattialla räpsimässä! Tämän päivän vois viettää rennosti kotona, nostaa jalat kohti kattoa, laittaa hyvää ruokaa (jos jaksaa käydä kaupassa) ja pistää Kumman kaat pyörii!

Syystukka

Kasvatin etuhiuksia pois koko kevään ja kesän vain todetakseni syksyn tullen, että haluan sittenkin taas otsiksen. Ja siis toi puolipitkä etureuhkahan oli ihan pätevä laitos kesällä. Sen sai nostettua ylös hiostamasta ja otsakin pääsi ruskettumaan. Mutta sitten tuli tää syksy ja minä aloin kaivata jotain särmää. Heräsin aamulla siihen tunteeseen, että nyt täytyis toimia. Yritin hillitä itseäni puoli päivää, mut kun Jussi tuli tänne parturoitavaksi, niin sorruin. Ja kun Jussi sitten lähti, niin kaivoin sakset esille.

Minun hiuksissa on se ikävä puoli, että tuossa about keskellä (mut ei kuitenkaan keskellä vaan typerästi siinä just vieressä) otsaa on melko voimakas pyörre. Jakauksen voi tehdä vaan yhteen kohtaan, joten yleensä aina pidän etuhiuksia ylhäällä. No, lyhyissä etuhiuksissa näin ei voi tehdä, eikä se oikein olisi järkevääkään, koska koko etuhiusajatus vesittyisi. Niinpä joudun nyt sitten joka hemmetin pesun jälkeen asettelemaan ja kuivattamaan noi etuhiukset tuolle mallilleen ja ehkä vielä säätää niitten kanssa kuivanakin. Mutta itsepähän tätä kerjäsin. Ja itse asiassa hyvin kerjäsinkin, leikkasin pituudesta nimittäin pari milliä liikaa pois ja nyt tuon pyörteen kohdalla näyttäis siltä, että hiukset on paljon lyhyemmät kuin toisella puolella otsaa. Ja tämä siis siksi, että toi pyörre nostaa hiuksia ylöspäin. Onneks nää kasvaa melko pian ja kohta oon jo kiroamassa, että taas pitäis leikata.

Toistaiseksi en kadu, mutta oishan tätä voinu toki miettiä pitempään, nyt kun kuitenkin yritin noita kasvattaa pois... Mut hei, toisaalta ne ei ois koskaan saavuttanu tuota kokonaispituutta ja ne ois ollu aina sellaiset typerät puolimittaiset sivuhiukset, ellen nyt keksis kerrostaa tuota päätä jossain vaiheessa. (Ts. siinä vaiheessa kun minulla on varaa mennä kampaajalle eli joskus ens vuonna, ellen satu voittaa lotossa jollain ihme säkällä. En nimittäin ees lottoa.)

Ja loppuun vielä DIY-vinkki: Tee se itse -viikset. Aika päheet ja eipä varmaan kyseltäs enää papereita, kun kyllähän noi tekee ikää lisää joku 30 vuotta! Sattuipa tää viikonloppu tähän sopivasti, että eikun testaamaan! Pitäkää tekin hauskaa!

Toffeeta

En jaksanut koulusta tullessa pysähtyä kaupassa ostamassa mitään välipalaa, joten tulin kotiin ja avasin pakastimen. Totesin jäätelön olevan huomattavasti hirvenlihaa helpompi ratkaisu ja söin välipalaksi sitten sitä. Sitten minulla alkoi tulla iltanälkä ja suunnittelin paistavani valkosipulileipiä oliiviöljyssä, mut sitä ennen aattelin testata kotitekoista toffeeta, koska jääkaapissa oli kermanjämät. No, nyt sitten en jaksa enää säätää niitten leipien kanssa, mut toffeesta tuli hyvää!

Kermaa ei ollu yhtä paljon kun ohjeen mukaan olisi pitänyt olla, niin pistin jatkoksi laktoositonta maitojuomaa. Ohjeessa käskettiin keittämään, kunnes voi-kerma-sokeri -seos muuttuisi ruskeaksi. No, keittelin tuota litkua tuossa ties kuinka kauan ja vartin päästä eka värimuunnos oli lähinnä vihreään taittava keltainen. Siinä vaiheessa meinasin luovuttaa, mutta purin hammasta ja lisäsin hellaan tehoja ja annoin homman kiehua ihan kunnolla. Ja alkoihan sitä väriä tulla! Siinä vaiheessa kun keittiössä alkoi haista vieno palaneen käry, niin otin pannun pois levyltä.

Jossain vaiheessa sitten tajusin, että olin onnistunu soveltaa kaikkien ainesten kanssa, mut en omista tällä hetkellä minkäänlaista leivinpaperia, jonka päälle toffeesotku olis pitäny levittää jäähtymään. Nää on niitä hetkiä, kun tajuaa, että toisilla noi keittiöhommat ei oo verissä. Onneks nykyään miestenkin on sallittua laittaa sitä ruokaa, sillä muuten minun tulevat lapset joko kuolis nälkään tai lihois niistä ainaisista eineksistä. Ja siis minulla toi ehdoton vaatimus miehelle on kokkaustaito, jos se nyt meni joltakulta ohi.

No mut siis takasin toffeeseen! Levitin sitten mössön keraamiselle piirakkavuoalle. (Eka meinasin teflon-pinnoitettua, mut onneks tajusin kerrankin, että saatan joutua rapsuttamaan sitä toffeestysteemiä siitä asiasta irti.) Ja melkein annoin sen toffeen jäähtyä kokonaan, ennen kun menin paloittelemaan ja rapsuttelemaan sitä irti siitä posliinista. Ja hyväähän siitä tuli! (Tosin nyt minulla on sen verran huono olo tuosta sokerimössön mättämisestä, että joudun ehkä vielä sittenkin tekemään jotain leipähommia iltapalaksi tilanteen tasapainottamiseksi...)

Ja alkuperäinen resepti on siis ensimmäinen, jonka löysin ja löytyy täältä. Ja siis pistin sekaisin kuohukermaa ja laktoositonta maitojuomaa. Ja tuota piti keittää varmaan joku puoli tuntia, ja koko ajan piti hämmentää.

P.s. Hirveen rankka homma oikeesti, kun menin avaa yhen viinipullon testatakseni, että onko se jo menny pilalle (ei se kai ollu), niin nyt joudun juomaan sitä lasillisen joka ilta, ettei se tosiaan vanhene nyt avattuna. Toinen vaihtoehtohan ois kiskasta se kerralla menee, niin ei tarvis stressata enää siitä vanhenemisesta, mut kalsarikännit ei nyt houkuttelis kauheesti. Huh, tää minun elämä on kauheen rankkaa.

Elämä tuli takas

Kuten jo edellisessä kirjoituksessa mainitsin, niin pyörähdin tuossa keskustassa. Itse asiassa piti mennä Henulle seuraksi ostaa bilevaatteita. Ainoa mitä lupasin itselleni ostaa, oli kiva syys/talvihame. Oon nyt vähitellen toden teolla alkanut keskittyä olemaan naisellinen ja kun pengoin ennen lähtöä koko vaatekaapin ympäri enkä löytänyt pyöräilyyn soveltuvaa syyshametta, niin sovin itseni kanssa, että saan sellaisen itselleni ostaa. Tilanne lipsahti sitten käsistä ja ostinkin kaksi hametta. (Ja samalla minulla oli tuplanaisellinen olo.) Nämä kaksi hametta vaan johti nyt vääjäämättömästi kenkäongelmaan. Minulla on kahdet näille keleille sopivat saappaat, josta toinen pari huutaa kipeästi suutaria apuun. Toiset on melko herkät kosteudelle ja siitä jo jonkin verran kärsineet, joten syyssateisiin ne eivät käy. Tällä hetkellä minulla on siis tasan nolla saapasparia, jotka soveltuvat myös epävakaalla säällä pidettäviksi. (Jos kumisaappaita ei lasketa, mut oikeestaan ne on tosi tyylikkäät ja sopivat molempien hameiden kanssa. Tajusin tämän vasta nyt ja itse asiassa minua alkoi houkutella toi kumisaapas-hame -kombinaatio ihan superpaljon!)

Hamekangas on lähinnä jotain tekokuitusekoitetta (villaa huimat seitsemän prosenttia), mutta jäljittelee kuitenkin villakangasta ja ainakin tällä lyhyellä kokemuksella on myös mukavan lämmin ja myöhemmin syksyllä voi varmasti pitää paksujen sukkahousujen kanssa ja tarkenee vielä ihan hyvin. Ja siis hame on alunperin Seppälästä ja nyt on pakko kertoa eilisen jäätyminen. Olin sovituskopissa 36-kokoisen hameen kanssa ja ihmettelin, kun se ei pysy päällä. Normaalistihan minun lantio on sitä 36-38 -kokoluokkaa. Päivittelin Henulle hameen huonoa istuvuutta enkä edes ajatellut, että voisin kokeilla pienempää. Yhtäkkiä jostain ilmestyi myyjä, joka tarjoutui tuomaan numeroa pienemmän hameen, mikäli halusin. Mentiin Henun kanssa molemmat hetkeksi lukkoon ennnen kuin tajuttiin, että se tosiaan puhui meille. En tiijä miten muualla, mutta ainakaan meidän Seppälässä en oo koskaan nähny myyjää palvelevan asiakkaista muualla kuin kassan takana ja silloinkin lähinnä se pakollinen "terve kakskytyheksänyheksänviis kiitti noin ole hyvä hei". Kun toivuin siitä järkytyksestä, niin sanoin sille myyjälle, että "no kiitti, jos viittit". Kun päästiin ulos, nii alko naurattaa vaan toi tilanne niin paljon. Siis että vaatekaupassa meet palvelusta niin lukkoon, että vastaat avuntarjoukseen "jos viittit". En tiijä, mikä ihme sitä myyjää vaivasi ja tekee melkein mieli mennä testaamaan, että oliko toi joku ohimenevä homma vai onko siellä oikeesti alettu kiinnittää huomiota asiakaspalveluun.

Ja ehkä se oli kuitenkin tuon myyjän avuntarjouksen vika, että menin niin sekaisin ja ostin kaksi hametta kerrallaan.

Ja kiitos uuden hameen, innostuin ottamaan kamerankin taas esille ja tein jopa niin radikaalit, että lähdin sen kameran kanssa ulos! Ja nyt aattelin skarpata oikeestikin tämän bloggaamisen kanssa, kun minun elämässä tapahtuu taas astetta enemmän, kun toi koulu alko ja kaverit tuli takas. Ja sekin, että ostin just uuden puhelimen, jolla voin periaatteessa blogata mistä vain, esimerkiksi tylsillä luennoilla! (Siis heti kun jaksan opetella käyttää sitä, mutta ehkä parempi, etten opettele tai kuvat alkaa olla sitä kolmen megapikselin tavaraa ja tekstit täynnä kirotusvihreitä, kun nakkisormet ei osukaan niille pienille kosketusnäyttönäppäimille. Niin ja tulee paremmin kuunneltua niitä opettajia...)

18 markkaa 50 penniä

Maailman huonoin bloggaaja ilmottautuu. En tiijä mihin tää aika oikein menee, mut ilmeisesti ei ainakaan valokuvaamiseen. Kamera vois alkaa nostaa työttömyyskorvausta. Okei, myönnän, että se johtuu osittain objektiivipakkomielteestä. Tuolla 70-300 millisellä saa niin paljon parempia kuvia kuin tuolla kitillä. Mut tuo 70mm polttoväli on astetta liian paljon muuhun kuin lintujen ja oravien kuvaamiseen. Niinpä himoitsen sitä kiinteää 50 millistä f/1.8 linssiä, ja oon käyny jo verkkokauppa.comin myymälässäkin sen perässä juoksemassa. (Oon siis varma, että sen hankkimalla minusta tulis pro-kuvaaja...) Mutta tosiaan toi takuuvuokra ja ens kuun vuokrakin pitäis tässä hoitaa ja siihen lisäksi kaikki eläinlääkärikulut omasta pussista, koska vakuutus ei enää suostu niitä korvaamaan. (Ollaan ylitetty vakuutuskatto, jej..)

Lisäksi minulla alko koulu (Kaks kurssia koko jaksossa ja eiköhän ne oo päällekkäin..) mikä meinaa sitä, että Kajaanissa on taas jotain elämää. Oon nyt käyny kolmena päivänä kaupungilla kahvilla ja tili kiittää. Lisäksi eilen menin ostaa pari tärkeetä ostosta, mut voisin kirjoitella siitä reissusta erikseen, koska tänään oon vielä sopinu meneväni kaupungille syömään ja illalla oltais lähdössä porukalla yksille vaihtaa kuulumisia. Minua vedetään joka suuntaan, oon nähny kavereita joka ilta ja kaikille ei oo ees aikaa. Ihan hyvä paikkailla tätä kesän aikana syntynyttä sosiaalivajetta, mut kohta oikeesti tarviin hetken niin, ettei tarvi sopia kenenkään kanssa mitään! Ehkä sunnuntaille saan rennon lepopäivän ja jos alkuviikosta pyörähtäis kotimaisemissa rauhoittumassa. (Ja kirjoittamassa oparia... Joo, varmasti onnistuu!)

Ja sitten loppukevennykseksi tää, että löysin yhestä äitin kaapista viemästäni laukusta rahaa. Ei oo vissiin hetkeen sitä laukkua käytetty. (Paitsi minä, mut en oo koskaan jaksanu kaikkia taskuja tutkia, mut nyt lopultakin päätin poistaa sieltä kaikki vanhat kuitit ja minkä aarteen löysinkään!) Tähän rahantarpeeseen sopiikin hyvin toi vajaat 20 markkaa. Pientä vinoilua kohtalolta tai mikä näitä juttuja nyt ylipäätään järjestelee. Oon kyllä muutenkin jonkun kohtalon suosikkikohde ollu viime aikoina, mut ei pidä valittaa...