11. syyskuuta 2011
Syödään yhdessä
Eilen oli ilmeisesti joku Syödään yhdessä -päivä, minkä kunniaksi mentiin sitten istumaan iltaa Ninnulle, jossa oli ruuat viimesen päälle. Olin kerrankin niin aktiivinen ja reipas, että otin kameran mukaan. (No joo, koska jouduin ottaa kuitenkin isomman laukun, kun lupasin leikkiä kampaajaa ja ottaa suoristusraudan mukaan.) Tosin Ninnulla keskityinkin sitten mättämään patonkia ja täytettyjä paprikoita naamaan siihen tahtiin, että kamera ei pysyny mukana ollenkaan. Minua ei kyllä haittais yhtään, mikäli tuommosia Syödään yhdessä -päiviä ois vaikka joka päivä!
Kuvia otin tosiaan vasta sitten, kun oltiin edetty Ninnulta yön pimeyteen ja tanssilattialle. Ja mainioita kuvia tulikin! (Jottei kukaan nyt luule, että oon onnistunu olee osumatta yhteenkään kohteeseen, niin tiedoks, että nää postauksen kuvat on siis vaan rajattuja otoksia, koska en jaksa kysellä lupia naamojen julkaisuun täällä.) Voisin käydä tanssilattialla ihan vaan ottamassa kuvia! Tanssin eilen muutamia biisejä, ja minun jalat oli ihan tohjona jo niistä, joten toi tanssilattian haltuunotto ei sitten kuitenkaan oo se minun juttu. (Tai ehkä sitten ois pitäny juoda vähemmän vettä ja enemmän valkovenäläisiä..) Mut senhän tanssilattiakammon toki tiesinkin jo etukäteen, mutta piti käydä toteamassa se jälleen kerran.
Ja onnistuin hajottaa minun sukkahousut sillee, että reiteen tuli golfpallon kokonen reikä, josta lähti sitten silmäpaot kantapäähän saakka. Mietin kaks sekuntia, että onpa noloa, kunnes keksin repiä koko sukkahousut riekaleiksi ja koko homma näytti suunnitellulta! Toivon vaan, että kukaan ei kiinnittäny huomioo siihen, että tuunasin ne kesken illan. (Paitsi kaverit, jotka autto siinä tuunaamisessa.)
Semmoinen Syödään yhdessä -päivä. Näitä pitäs todellaki harrastaa useemmin! Paitsi tuota tanssimista. Kombinaatio korkkarit + tanssi tietää minun kohdalla aina pakottavia jalkoja. Siksi keskityn mieluummin tuohon valokuvauspuoleen, kun sillon saa vaikka istua siellä lattialla räpsimässä! Tämän päivän vois viettää rennosti kotona, nostaa jalat kohti kattoa, laittaa hyvää ruokaa (jos jaksaa käydä kaupassa) ja pistää Kumman kaat pyörii!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!