Piristepipo

Minun epälempivuodenaika eli loppusyksy näytti taas tänään parhaita puoliaan. Ulkona oli harmaampaa kuin... Öö... Harmaa? Ja tiijättehän sen tihkusateen, jota ei oikeastaan huomaa, mutta se kastelee joka paikan. Ja se koleus, joka menee luihin ja ytimiin, mutta kun viisi astetta on vielä liian paljon lämpimälle villakangastakille. Ja jos pistät sen villamyssyn, niin oot koululle päästessäsi sen tihkusateen lisäksi märkä myös hiestä. Nämä on niitä syyspäiviä, kun sängystä nousemisen pitäis olla laissa kiellettyä. Minun epäonneksi se viikon ainoa koulupäivä oli sitten laitettu juuri tälle aamua. Ihana paluu arkeen siis.

Säästä johtuen minulla oli tänään rentoilupäivä, joten laitoin jalkaan kumpparit. Ehkä rennoimmat sadekelin kengät koskaan. Ei tarvi väistellä lätäköitä ja on mukavat jalassa. Peruskoulussa sitä ei laittanut kumppareita kun hädin tuskin suunnistustunneille, mutta jossain vaiheessa lukiota kasvoin astetta aikuisemmalle levelille (eli aloin muistuttaa yhä enemmän meijän äitiä) ja aloin pitää kumppareita sadekeleillä, mihin ikinä meninkin. Nykyään se kumppareiden käyttö tosin on ihan normaalia. Tyypit käy kilpavarustelua siitä, kellä on cooleimmat kumpparit. Ja minä en oo enää erilainen nuori, vaan massaa. Heh. Itse asiassa yksi suosituimmista aiheista, joilla tyypit tähän blogiin googlen kautta löytää, liittyy jollain tapaa kumppareihin.

Koska päivä oli niin kovin harmaa, päätin piristää sitä vielä kaikkien aikojen hienoimmalla pipolla. Tää kyseinen pipo on nyt jostain syystä jääny vähemmälle käytölle. Minua pidetään jo ilman pinkkiä paljettipipoa keskimäärin 18,5-vuotiaana, mikä on noin neljä vuotta todellisuutta vähemmän. Tänään se kuitenkin mätsäsi täydellisesti fuksianvärisiin (aikuisten pinkki) kumppareihin. Ja sillä mentiin! Piristin ainakin yhen luokkakaverin päivää, kun suostuin lainaamaan sille pipoa luennon ajaksi. Siis ihan vaan koska se pipo on niin cool ja herätti kateutta.

Leikin tänään taas superahkeraa koululaista ja jäin luentojen jälkeen viimeistelemään opinnäytetyötä. (Jep kyllä, oon viimeistelly sitä nyt sen viimesen kuukauden ajan...) Kun lopulta lähdin ennen puoli viittä koululta, päätin hakee kaupasta kaakaojauhetta ja maitoa. Minulla teki kauheesti mieli suklaata, mutta koska söin jotain herkkuja viime viikolla keskimäärin joka päivä, niin aattelin nyt tyytyä kaakaoon. Sen verran päätin herkutella, että vatkasin päälle kasan kermavaahtoa. Suklaakoristelun tosin korvasin kanelilla, mikä ei sekään ollu ollenkaan huono vaihtoehto. (Olin siis valmis pilaamaan kaakaoni esteettisyyden vuoksi, mutta onneks se kaneli olikin yllättävän hyvä!)

Nyt kun oon saanu mahan täyteen broileri-paprika -pastaa ja kermavaahtokaakaota, niin pitäis pitää pieni iltajumppa. Hartiat on täysin jumissa, mikä aiheuttaa taas päänäsärkyä. Oon tänään vähän skipannu tuota urheilua, kiitos tuon vesisateen. Täytyy järjestää Batmanillekin vielä jotain sisäohjelmaa, ettei mee ihan velttoiluksi koko päivä. Lisäksi pitäis kirjottaa vielä oppimispäiväkirja tämän päivän luennoilta. Huh. Oikeesti, käyn marketeissa haaveilemassa niistä kirkasvalolampuista tai mitä ne nyt ikinä on... Toimiiko ne oikeesti? Onko jollain kokemusta? Tällaisina päivinä sitä melkeen alkaa säästää sellasta varten.

Lomaraportti

Viikko meni just niiku loman kuuluukin mennä eli sängyssä makoillen. Alunperin suunnitelmissa oli viettää yks sänkypäivä, mutta lopulta vietettiin vaan yksi ei-sänkypäivä. Tosin se vietettiin reteesti ulkomailla, eli Haaparannassa nuuskanhakureissulla. Ite en niin tuosta nuuskasta perusta, etenkin kun sain siitä minuutin vierailusta nuuskatukussa yhdeksän tunnin järkyttävän päänsäryn. Sen sijaan tein pari ostosta Ikeasta. (Joka siis oli se reissun päätarkoitus sen Candy Shopin ohella...)

Jos tuolta Ikeasta ei nyt muuta löydy, niin edullisia kynttilöitä sitten. Tosin omaan kotiin en tuonut mitään, vaan jätin nuo Kempeleeseen, missä siis epävirallista lomaani olin viettämässä. Minulle on luvattu siellä romanttinen kynttiläilta, mutta se on aina kaatunut kynttilöiden puutteeseen. Toiminnan ihmisenä järjestin sen tunnelman sitten itse, harmi vain, että loma loppui just kun saatiin kynttilät viriteltyä... No okei, täytyy myöntää, että kyllä on ollut romanttiset kynttiläillalliset ja kaikki, mut ei todellakaan minun toimesta. Oikeesti vasta opettelen tätä lällyilyä, heh. Mutta en valita!

Sen verran kuitenkin tsemppasin tätä naisen roolia varten, että ostin Ikeasta myös piirakkavuoan, juustokakkuvuokahärdellin tai mikä ikinä se viralliselta nimeltään onkaan ja taikinakulhoja. Enkä niitäkään tuonu tänne Kajaaniin, vaan ajattelin, että on helpompi olla hyvä emäntä jossain muualla kuin kotona. Pistin kulhot testiin jo heti viikonloppuna ja leivoin sämpylöitä. Taikauuni tosin teki ensimmäisestä pellillisestä kiviä, että se siitä hyvä emäntä -esityksestä.

Tosin toinen pellillinen onnistui jo paremmin. Ja jos jotain positiivista haetaan, niin ensimmäisen pellillisen kivettymisestä huolimatta sämpylöistä tuli tosi kauniita, mikä on ihan uutta yhdistettynä Suviin keittiössä. Sämpylät oli ihan perussämpylöitä, mitä nyt lisäsin vähän kaurahiutaleita. Ohjeessa oli desin verran, mut ite laitoin ainakin kolme, koska en tehnyt sitten kuitenkaan sen ohjeen mukaan. (En jaksanut kävellä keittiöstä tietokoneelle kahtoo niitä määriä ja ainesosia.) Ja jos nyt joku luulee, että se kivettyminen johtui jauhojen liikakäytöstä, niin normaalisti niin ois voinu ollakki, mut kun tällä kertaa jätin sen taikinan tarkotuksella löysäksi, ettei niistä tulis kiviä.

Etukäteen suunniteltiin, että kokeillaan tehä loman aikana muutaman kerran jotain sellasta ruokaa, jota kumpikaan ei oo ennen tehny. Minun kohdallahan tuo ei oo mikään ongelma, koska teen lähinnä pastaa broilerilla ja sen eri variaatioita. Tsemppasin kuitenkin sen verran, että tein suppilovahverojauhelikastiketta ja perunamuusia, eli vähän sinne päin. Petri taas teki toisena päivänä broileririisiananasfetahässäkkää, joka oli myös vähän spesiaalia. Ainakin minulle. (Ja tosi hienoo alkaa käydä näitä ruokia läpi nyt, kun en ehtinyt käydä tänään kaupassa ja täällä kotona ei oo mitään ruokaa.) Semmonen loma se. Tai siis eihän minulla lomaa oikeestaan ois ollu, mut vietin semmosta kuitenkin.

Ostettiin Ruotsista Batmanille tuliaisiksi vinkuva tennispatukka, jota on nyt heitelty kaksi päivää pitkin Kempeleen metsiä. Loppukevennyksenä ehkä ekan päivän reissun onnistunein kuva.

Kaikissa meissä asuu pieni insinööri

Minulla oli selkee suunnitelma tälle päivää. Aamulla herään, katon eilisen Klikkaa mua -jakson ja sitten oparin kimppuun. No, minun mokkula alkoi eilen (taas) temppuilla siihen tahtiin, että olin jo pariin otteeseen parvekkeella menossa heittää sillä laitoksella vesilintua. Mut kun se jatkoi sitä samaa temppuilua vielä tänä aamuna niin, että Facebookin etusivun avaamiseen meni suunnilleen kaheksan minuuttia ja kolmekymmentäkaksi sekuntia, niin aattelin tehä asialle jotain. (Enhän voinu antaa sen netin olla ja keskittyä pelkästään siihen opariin. En oo mikään tuuliviiri, joka muuttaa suunnitelmiaan jonku mokkulan vuoksi.) Päästin sisäisen insinöörini valloilleen.

Kehittelin päässäni hyvän suunnitelman foliolautasantennista, jonka keskelle sitten sijoittaisin tuon mokkulan. Ongelmaksi tuli kuitenkin se, että tässä kämpässä ei oo yhtäkään rullaa alumiinifoliota. Mietin, että millä sen vois korvata, jolloin tuli mieleen Fazerin suklaalevyjen foliopaperit. Seuraava ajatus olikin sitten, että täytyy lähtee ostaa sitä suklaata. Ja vasta hyvä tovi sen jälkeen mietin, että vois kai sen varsinaisen foliorullankin ostaa samalla reissulla. Valitettavasti en kuitenkaan koskaan päässy sinne kauppaan saakka, koska muistin, että minulla oli kaapissa LU:n Bastogne -keksejä pakattuna kiiltävään materiaaliin. (Tai onneks, koska ulkona sataa vettä.)

Jos joku nyt ihmettelee, että mikä kuvassa on, niin se on se mokkula. Minun mokkula vaan on antiikkia, ehkä se aito ja alkuperäinen mokkula. (Ei mikään tikku.) Se oli pari vuotta käyttämättä (ja sitä ennen pari vuotta käytössä) ja nyt kun palasin takaisin mokkula-aikaan, niin kaivoin tuon museorekisteröidyn esille pölykasan alta.

Ja nyt kun kysytte, että miten tämä sisäisen insinööriyteni taidonnäyte sitten toimi, niin voin sanoa vain, että tutkimus on hieman kesken. Sain mokkulan valon vihreestä siniseen eli parempaan ja Katsomo.fi:n näkymään. Tosin nyt mokkula taas tuntuu pelittävän normaalisti ilman tuota antenniakin. (Eli Facebookin etusivun lataus kestää vaan sen kolme minuuttia ja kaksitoista sekuntia.) Yle Areena toimi tuossa joku aika sitten mainiosti, mutta nyt alkoi pätkiä. Se tosin voi johtua iltapäivästä johtuvasta Areenan ylikuormittumisestakin tms. (Ja tein myös tänään töitä sen oparini eteen, jos siellä nyt joku käsitti, että oon katsonu pelkkää Katsomoa ja Areenaa koko päivän.)

Ja nyt ulkona paistaakin aurinko, joten lähden tästä suklaan ostoon. Eiku lenkille siis...

Älä tee tätä kotona

Minun tulevaisuuden suunnitelmiin tällä hetkellä kuuluu olla rikas. Ei siksi, että saisin suuren talon ja nopean auton, vaan siksi, että minulla olisi varaa käydä värjäämässä juurikasvu kampaajalla. Mikäli tämä suunnitelma varallisuudesta ei tule toteutumaan, leikkaan ehkä kaljun. (Ja tässä vaiheessa tajuat, että hei, se aito väri ei oikeesti oo ees paha.) Mut minun visiossa minulla on valkoinen hääpuku ja mustat pitkät hiukset, joten täytyis alkaa tienata ja äkkiä. Ja selvennykseksi, että ne häät ei oo ihan hetkeen ajankohtainen, koska minulla ei oo varaa käydä edes siellä kampaajalla. (Mut en silti jaksa tähän väliin lähtee kasvattaa omaa väriä, koska siinä yläasteella tehdyssä aikataulusuunnitelmassa meen naimisiin kuitenkin jo vuonna 2013.)

Ja palatakseni tuohon rikastumiseen, niin tänään toi opinnoista valmistuminen jouluksi näytti taas yhtä varmalta, kuin se, että jos joskus meen naimisiin, niin minulla on se valkoinen hääpuku ja mustat hiukset -kombinaatio. Miten 15 opintopisteen yksinkertaisesti opinnäytetyöstä voi tehdä niin hankalaa. Tosin jos tästä jotain positiivista lähdetään hakemaan, niin kiitos stressin, minulla ei oo kohta ollenkaan hiuksia päässä. Selvää säästöä kampaajakustannuksissa.

Oon tähän saakka onnistunu melko hyvin järjestää jonkun muun iskee sen värin minun päähän, mutta nyt aattelin hoitaa homman ite. Oon tehny sen kerran aiemmin täysin yksin ja voin sanoo, että sillon hommassa taisi olla reilusti sitä kuuluisaa aloittelijan tuuria. Tai sitten aika kultaa muistot. Tällä kertaa sitä väriä oli kaikkialla muualla paitsi hiuksissa. Muun muassa varvas näytti siltä, että sitä ois murjottu viikko vasaralla. Kun sitten pyyhin sitä maalia iholta pois kosteusvoiteen avulla, niin sain samalla kokovartalovoitelun. Tarviiko kauheesti kuvailla enempää? Lisäksi toi minun pesuhuone ei oo mikään kauheen luksus kokonsa puolesta (vaikka muuten toki onkin), niin värin laittamisen loppupuolella meinasin pyörtyä siihen pistävään hajuun ja hapenpuutteeseen. Ovea ei voinu tietenkään avata tai sekä ovi että oven ulkopuolella jonossa ollut Batman olisi ollut ihan mustia. (Kerran oon muuten luullu värjänneeni Batmaniakin, mutta koska se musta pilkku on siinä edelleen parin karvanvaihdon jälkeen, niin ilmeisesti se on sitten ihan aito.)

Homma on nyt kuitenkin suoritettu. Ajattelin pärjätä tällä päällä jouluun saakka, jolloin minulla on pitäisi olla valmistujaisjuhlat. Ja silloinkin mietin kaksi kertaa, että onko se pää pakko värjätä just sillä sekunnilla, kun inspiraatio tulee, vai voisko sitä odottaa apujoukkoja.

Ai joo muuten, tein muuten ihan mielettömän hyvää jauhelihakastiketta just! Alan vähitellen oppia tätä hommaa, joten ilmeisesti lähenkin tästä vähitellen laajentaa ruokablogin puolelle... Eh, no jos nyt ei vielä yhen jauhelikastikkeen perusteella vielä alettas juhlii.

Syksyn risuja

Moi, minulla ei oo nyt(kään) kauheesti mitään uutta juttua. Sama opinnäytetyö ja sama paniikki sen suhteen. Paniikki tosin voimistui entisestään, kun tajusin, että kohta on syysloma (jota minulla ei virallisesti ole), minkä jälkeen toi koko homma pitäis jättää kommentoitavaksi. Kirjotin eilen sitten siinä paniikissa semmoset kuusi tuntia putkeen, mikä alkaa olla minulle jo ennätys. (En jaksanut istua aikoinaan edes ylioppilaskirjoituksissa niin kauaa.) Tänään oon sitten pitäny hermolomaa, koska sain tuon eilen niin hyvään vaiheeseen. (Ainakin oon hyvä uskottelee itselleni niin.) Sitä paitsi, pyöräilin keskiviikkona tuon opinnäytetyön takia verenmaku suussa koululle hakee kymmenen päivää myöhässä palautettuja kyselylomakkeita ja äkkiä takasin kotiin. Vesisateessa. Ja sitten sieltä samaa kyytiä sadan kilon urheilukassin kanssa rautatieasemalle ja junaan.

Nyt oonkin ollu siitä saakka menossa. Koska tänään vietän rentoutumispäivää tuon oparin suhteen (Ts. jumitan sen kanssa, koska minun pitäisi seuraavassa vaiheessa syventyä tilasto-ohjelma SPSS:n ihmeellisiin maailmoihin.) oon käyny pyörii ulkona kameran kanssa. Joudutte tyytymään nyt kuvituksena sitten pelkkiin risuihin, koskapa jalustaa ei täällä ole ja yksin siellä sormiani palellutin. (Mietin jo hetken aikaa vakavissani ottavani talvitakkini tänne reissuun.) Ja vaikka en ois yksin ollutkaan, niin tää naama ei oo nähny peiliä ehkä noin viikkoon, joten parempi varmaan näin. (Hiukset sentään pesin eilen.) Tosiaan, ajatuksena oli siis vaan kevyesti testailla tätä uutta 50 millistäni ja oon kyllä melko paljon tyytyväinen!

Ens kerralla koetan saada aikaiseksi jotain asiapitoisempaa postausta (...just), ja jospa tää elämä tälläkin puolen tästä tuon uuden linssin myötä vähän virkistyisi. Kaikki postausideat ovat kuitenkin tervetulleita! (Oon kovasti yrittäny tsempata sen Päivä kuvina -postauksen kanssa, mutta se on vielä vähän vaiheessa... Haha.)

Gourmet

Olin varautunut siihen, että kun saan perjantaina Canonin 50 millisen, niin vietän koko viikonlopun katsellen maailmaa etsimen läpi. No, ulkona sitten satoi vettä suunnilleen noin koko viikonlopun tai sää oli muuten vaan kurja, eikä enää kauniin syksyinen. Ainoat kuvat oli sitten säälittävät testiotokset sisältä ja niistäkin 90 prosenttia on sellaisia, joita en täällä julkaise. Ja ne jäljelle jääneet on luonnollisesti niitä epäonnistuinempia kaikista. Heh.

Mut viikonloppu oli huippukiva! Perjantaina löysin vaahteranlehtiä ja tammenterhoja, joista tulin niin iloiseksi, että raahasin niitä kotiin täydet taskut. Ilta meni kotioleillessa hyvässä seurassa, ja lauantaiaamulle olin sopinut lastenhoitokeikan. Päivällä sitten katsottiin Star Wars -episodin viiden ja kuudes elokuva, eli ne loppui siihen ja oon taas astetta sivistyneenpi. (Se Titanic on edelleen katsomatta, mut toisaalta on hauskaa järkyttää ihmisiä kertomalla, etten oo sitä nähny, joten se ehkä saakin vielä olla.) Iltapäivästä käytiin vielä vajaan kahden ja puolen tunnin kävelylenkki, ihan vaan, ettei ois menny sohvalla makaamiseksi koko päivä.

Ja sitten peruskynttiläillallinen. Hirven sisäfilepihvejä ja perunamuussia, tämmöstä joka opiskelijan ruokaa. Ja lähes kaikki oli lähiruokaa. Hirvi oli oman seuran hirvi, perunat ostettu marketista, mutta kuitenkin naapurikunnasta lähtöisin, puolukka-kesäkurpitsahillo oli mummun keräämistä/kasvattamista raaka-aineista ja mummun tekemää ja ruisleipä paikallisen leipomon tuote. Jälkiruokana oli vadelmarahkaa ja vadelmat on minun omin käsin tänä kesänä poimimia. Oikeastaan ainoastaan maitotuotteet ja mausteet oli ei-lähiruokaa. (Ja jos joku nyt hoksaa noi viinilasit ja miettii, että tehtiinkö viinikin ite, niin voin paljastaa, että juotiin niistä laseista maitoa.) Mietittiin tuossa, että jos ravintolassa tämmöisen setin tilais, niin se ois jotain neljäkymppiä.

Tänään oon ollu melko rennosti. Tulin käymään kotona, mutta urheilin sen verran, että käytiin vaaralla patikoimassa. Ei siis oo menny pelkästään laiskotellessa (ja äitin tekemiä ruokia syödessä) tämäkään päivä! Nyt pitäis vielä pakata reppu huomiselle ja aamulla oliskin sitten aikainen herätys ja jahtipäivä! Tiistaina jos taas palais karusti arkeen ja alkais purkaa opinnäytetyötä varten tehtyä tutkimusta.

Pipokauden avajaiset

Ai hitsi, että oonki säälittävä blogaaja. Yritän nyt kuitenkin kovasti valmistua koulusta ennen joulua, harrastaa ja nähdä vielä kaiken lisäksi niitä muutamaa kaveriakin, jotka minulla on. Ja muuta sellaista pientä, mutta tärkeää. Eilen yritin kovasti tehdä teille videopostausterkkuja Batmanilta, mutta en osannut muuttaa videota sellaiseen muotoon, että sitä olisi voinut muokata. (Mut ai hitsi, että sain taas naurut, kun Batman oli levitellyt pizzalaatikot ja muropaketit ympäri kämppää. Voi sitä nolon koiran määrää...) Uskon kuitenkin, että tää into tästä kasvaa, sillä oon saamassa Canoniin uutta putkea tässä ihan lähiaikoina!

 

Alan vähitellen surkeutua, sillä maassa alkaa olla enemmän lehtiä kuin puussa. Lisäksi en tarkene mennä kouluun enää ilman villamyssyä ja lapasia. Ulkona sataa useammin kuin paistaa. Loppusyksy alkaa olla kovasti tuloillaan... Rakastan sitä alkusyksyä, kun lehdet vasta alkaa kellastua ja ulkona tarkenee villatakissa, mutta tää loka-marraskuun seutu on pahinta masennusaikaa. Ulkona ei ees nää mitään ilman taskulamppua. Toisaalta kohta on pätevä syy jättää pyörä telineeseen ja kävellä (Niin tuskastuttavan hidasta kuin se onkin..) kouluun. Alkaa nimittäin mennä hermo tuon romun kanssa. Onhan se nätti ja saa paljon kehuja, mutta ne toimivat jarrut ois jees. Ja ajomukavuutta lisäisi huomattavasti, jos se tukijalka ei koko ajan tunkis sinne pinnojen väliin. Alamäissä saa aina väistellä kaikki kuopat, ettei se pyörä vaan tärähdä ja se tukijalka pomppaa niihin pinnoihin.

Mut jottei tää elämä ois niin synkeää, niin pistin tänään jalkaan riemunkirjavat villasukat. Arvoin lämpömittarin ääressä, että laitanko sittenkin farkut, mutta koska minun jalkoja pakotti niin kovasti, niin päätin olla vähän extreme ja mennä rennommin sukkahousuilla ja hameella. (Tai no, rentoa ja rentoa, mut eipähän purista.) Ja sain tosiaan hyvän syyn kiskoa kyseiset villasukat jalkaan. Heti piristi päivää huomattavasti. Minua on piristänyt tänään myös se, että oon nähny kavereita. Tässä vaiheessa, kun koulua on vain joka toinen torstai, sitä alkaa jossain vaiheessa huomata olevansa sellaisessa sosiaalivajaustilassa. Täytyy ihan erikseen järjestää niitä tilanteita, joissa luokkakavereita näkee. Ja samaan aikaan sitä odottaa kauhulla sitä tilannetta, että me ei ollakaan enää opiskelijoita. Suunniteltiin jo, että lähdetään yhdessä opiskelemaan joku uusi koulutus. Työelämä, yök. (Ylimääräinen raha, yök yök.)

Sellaista täällä nykyään. Minun täytyy nyt etsiä kaapista jotain syötävää (tai vaihtoehtoisesti lähteä kauppaan) ja valloittaa yksi tiskivuori. Ajatus imuristakaan ei olis pahitteeksi, mutta sen ehtii tehdä ehkä huomennakin, koska minulla on vartti koulua. Jep, aamukahdeksalta.