28. marraskuuta 2012

Smooothie

Ääh, minulla oli eilen kasa postausideoita, mutta tänään pää on ollut ihan tyhjä. Batmanilla on nimittäin maha jostain syystä tosi sekaisin ja jouduin ravaamaan ulkona pitkin yötä. Yöunet jäi siis vähän heikoiksi, taas... Suuntasinkin heti herättyäni apteekkiin ja sieltä sitten kauppaan riisiostoksille, joten jospa tuo maha ois vähän parempana ensi yönä. Kaupassa minun alkoi tehdä kauheesti mieli avokadoa ja tein nopean googletuksen, että mitä kivaa vois laittaa smoothieen (sen avokadon lisäksi) ja ekana löysin tämän ohjeen. Mitäpä sitä suotta ohjeita vertailemaan ja ostoskoriin (tai syliin, koska menin alunperin ostaa vaan sitä riisiä Batmanille...) päätyi myös banaani ja turkkilaista jugurttia (koska päättelin sen käyvän tuohon yhtä hyvin kuin tää mainittu kreikkalainen, josta ei oo mitään aikasempaa kokemusta).

No, rehellisesti sanottuna en odottanu kyseiseltä sekoitukselta kovinkaan paljoa mutta täytyy kyllä myöntää, että tulipahan tehtyä elämäni paras smoothie! (Ennakkoluulojeni vuoksi ostin vain yhden avokadon, joten joudun ehkä huomenna pyörähtämään kaupassa vielä uudemman kerran...)


En mitannu mitään aineksia, vaikka olisi ehkä kannattanut. Tuli vähän liian jämäkkää matskua, mutta ens kerralla paremmalla tuurilla sitten. Menihän tuo alas lusikallakin.Tuo kyseinen ohje siis suomennettuna (eli myös vähän muokkailtuna versiona) on seuraavanlainen:

Avokado-banaani -smoothie

  • 1 avokado
  • 1 banaani
  • turkkilaista jugurttia pari isoa lusikallista hunajaa niin paljon kuin yhdellä pikkulusikallisella saa yhdellä kertaa ammennettua (tässä siis kyseessä semmonen jämäkämpi hunaja...)
  • reipas loraus appelsiinitäysmehua (koska en todellakaan alkanu hifistelemään ja puristelemaan mitään kolmea appelsiinia...)

Semmosta settiä. Ja on ehkä melko terveellistä verrattuna esim. noihin angry birds karkkeihin, mitkä ei ees ollu niin hyviä kuin tää. (Vaikka en välittänytkään niin siitä, että olikos tuo jugurtti nyt rasvatonta vai ei.)

P.s. Ostin eilen jäätävän suuren turkoosin maton! Tosin sen toimitusaika on noin viikon, mutta kun saan sen, niin olohuone alakaa varmasti olla mieluinen, (kattolamppuja lukuunottamatta). Täytynee jo kohta hipsiä lopultakin ostamaan se laajakulmaobiska, että saan pitkästä aikaa jotain sisustuspostausta aikaiseksi tästäkin kämpästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!