- 29.9

Kotonakotonakotona! Nukuin eilen töitten jälkeen tunnin unet ja lähin ajelee kotia kohti Kainuuseen. Harrastin pientä maakuntamatkailua ja sain reippaan kahen tunnin matkaan menemään melkein kolme ja puoli tuntia, kun jäin ihailemaan maisemia. (Ja poroja.) Ajelin nimittäin pikkuteitä vaaramaisemien läpi, sillä minulla oli pieni lähetys toimitettavana Emmille.

Asiani toimitettuani ajelin sitten kaikessa rauhassa hämärtyvässä päivässä yhtä suoraa edelleenkin niitä korpikuusia ihaillen, kun yhtäkkiä aiton edestä juosta vilahti jokin iso eläin. Karhun mahdollisuuden suljin pois heti, koska kyseisten kavereiden pitäis minun biologian tietämyksen mukaan olla päiväunilla. (Jälkihuomautus itselleni: Ehkä kuitenkin talviunilla...) Eikä karhuilla oo pitkää häntää, kuten ei myöskään ilveksellä, joten nuo molemmat oli sitten pois laskuista. Ensin ajattelin kettua, mutta oon nähny isoja kettuja ja tuo oli kyllä niitäkin paljon isompi. Niinpä päätin, että se oli susi. Selkeä merkki siitä, että kohta ollaan kotona. Pysähdyin katsomaan jälkiä ja totesin, että kettu tuskin saa aikaan sellaista loikkaa ylämäkeen.

No, ilmeisesti paikalla on käynyt joku niitä jälkiä jo tarkistamassa, joten jospa sieltä tulee jotain varmistusta asiaan jossain vaiheessa.

Kotona sitten oon luonnollisesti syöny ja nukkunu. Minulla oli kova aikomus valvoa koko päivä, mutta jossain vaiheessa iltaa vaan heräsin sohvalta, joten ilmeisesti oon nukkunukki. Katsoin sitten hetken televisiota ja menin sänkyyn. Ja nukuin aamuun saakka! Pelkäsin illalla, että herään taas neljältä yöllä pirteenä, mutta heräsin vasta aamulla siihen, että joku elukka haukku alakerrassa ja viimestään siinä vaiheessa, kun se joku elukka hyppäs minun naamalle. Meijän Junnulla on tässä talossa ihan omat säännöt. Lellipentu.

Olin niin mieleissäni, kuin näin auringonnousun. Pitkästä aikaa. Uhmasin sitten pakkasta ja lähdin pihalle kameran kanssa. -29.9 pakkasta. Eka paleltui varpaat. Se oli vielä ok, mutta siinä vaiheessa, kun tuntu, että naama tipahtaa maahan yhtenä kappaleena, niin luovutin ja lähin sisälle. Sain kuitenkin muutaman kuvan napattua, tokikin tarkennuksen oli pääasiassa päin honkia. En tiijä, johtuko se minun vai kameran jäätymisestä, mutta pistin joka tapauksessa pakkasen piikkiin.

Toivon, että illalla olisi selkeä taivas ja ehkä vähän revontulia. Tekisin mielelläni nopean kuvausreissun testaillakseni tuon kaukolaukaisimen pakkasenkestävyyttä.

Nyt lähen etsimään jotain syötävää ja lämmitän itelleni jotain kuumaa juomaa. Meillä on nyt päiväkahvin aika, mutta minusta tuntuu, että oon juonu viime aikoina liikaa kahvia siihen nähen, että minun maha ei kestä sitä. Eilisen illan aloin olla jo melko kipeä tämän mahani kanssa ja tänään en haluis olla.

Toivotaan, että viikonloppu inspiroi minua tuon kamerahomman kanssa. Jouluksihan palaan Ouluun töitten ääreen, mutta sitten minulla on taas vapaata ja tammikuussa tosiaan siirryn päivähommiin, joten ehkä jaksamisen tasokin on aivan uutta luokkaa.