16. joulukuuta 2012

Tuparimekko

Oon korunostolakon lisäksi nyt myös mekonostolakossa. Koruja saan ostaa vasta kun alan käyttää entisiä. Mekkojen kanssa sama homma. Sorruin nimittäin tässä muutama päivä sitten ostamaan mekon, taas. Perustelin kyllä tarpeeni ihan hyvin. Minulla oli alekuponki, joka oli menossa vanhaksi. Lisäksi tiedossa oli kaverin tuparit. Tämä perustelun kohdalla unohdin, että minullahan on jo mekko niihin pippaloihin.

No, vaihdoin pukeutumissuunnitelmaa lennosta. Meinasin tosin luovuttaa koko bileiden suhteen, sillä pakkasmittari näytti koko ajan kylmempää ja kylmempää, eikä kauheesti napannu ajatus kylmästä ja tuulisesta Oulusta sukkahousut jalassa. Mutta koska olin ostanu sen uuden mekonkin, niin vedin jalkaan kahet sukkahousut. Itse asiassa minulle tuli sitten matkalla jopa kuuma.


Kiva, rakensin makkarin nurkkaan pienen kotistudion. Ihan viimesen päälle. Tosin tilaa on edelleenkin vähän ahtaasti tuon 50 millisen kanssa. Seuraava askel on, että nakkaan kameran rappukäytävään, niin saan muutaman lisämetrin tuohon välille. Tai sitten meen vaan kauppaan ja ostan lopultakin sen laajakulmaobjektiivin, niin ei tartte joka välissä asiasta valittaa. Oon joulun töissä, niin jospa sais jonkun ylimääräisen euron siitä hyvästä.


Tällä hetkellä aivot lyö melko rankasti tyhjää. Oon nukkunu ja toipunu nuista tupareista. Oon tullu selkeesti vanhaksi, kun tarviin kokonaisen päivän selviytymiseen. Tai sitten tää on jotain treenin puutetta, ei tosiaan oo tullu näitä bileitä harrastettua viime aikoina. Omat tuparitkin on vielä juhlimatta.

Kävin just hakemassa kaupasta sipsiä ja valkosipulidippiä ja seuraavaksi meinaan jämähtää tuohon sohvalle tuijottamaan telkkaria. Siinä ois loppuillaksi tekemistä. Just sopivaa tämmöselle päivälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!