Pitkästä aikaa taas vähän hylättyjä ja unohdettuja. Näitä ei olekaan hetkeen taas näkynyt, kiitos talven. Sisälle rakennuksiin en mennyt, olivat joko lukossa tai sen verran lähellä romahtamispistettä, että katsoin turvalliseksi olla menemättä.
Mutta jälleen kerran yksi paikka, josta oli vain lähdetty, aivan kuin aikeena olisi ollut vielä palata. Tai ehkä tässä tapauksessa lähtö oli tapahtunut yllättäen ja mahdollisilla jälkeen jääneillä ei ole ollut kiinnostusta paikkaan. Harmi, kyseessä on nimittäin ollut aikanaan melko suuri ja komea tila, pihapiiristä päätellen.
Vau! Oletpa osannut ikuistaa unohdetun todella hienolla tavalla! Hienon tunnelman luo tuo musta taivas tai pilvi talon yllä.
VastaaPoistaKiitos! Nämä tällaiset hylätyt ansaitsevat kyllä tulla ikuistetuksi mahdollisimman kauniisti. Niin upeita paikkoja!
Poista