Syntymäpäiväkirjoitus

Tämä kirjoitus on omistettu Pasille, jolla on tänään synttärit!

Pasi on huippu kaveri, vaikka alkaakin olla vähän vanha. Käydään toisinaan kahvilla, jolloin minä luen Pasille päivän Kalevasta uutiset, koska Pasi ei enää itse näe lukea. Ei se kyllä paljoa kuulekaan. Välillä hävettää olla Pasin kanssa kahvilla, kun se pistää sokeripalan suuhun ja ryystää kahvinsa asetilta. Kertoo samaan aikaan sotatarinoita, omiaan ja muiden, koska kuka näitä nyt muistaa, että mikä oli kenenkin.... Parasta eläkeläis-Pasissa on, että milloin tahansa sille soittaa, niin sillä on aikaa. Paitsi jos telkkarista tulee jalkapalloa. 

Kirjoitin Pasille synttäripäivärunon. Siitä tuli niin hieno, että julkaisen sen täälläkin. Ohessa myös kuva Pasin nuoruusvuosilta viikko sitten. Hyvää synttäriä naapurin ukko!

Taas tänään juhlii Paspartuu,
vuosi vuodelta vanhentuu.
Ei ole enää nuori poika,
niin nopeasti kuluu nykyään aika.

Askel painaa, sydän vaivaa,
nitrot pian jo esiin kaivaa.
Miehen hiukset harmaantuu
ja köyryyn selkäkin kumartuu.

Mutta ei Pasi sitä itse huomaa,
(ja se kaikki karismaa on vaan iän tuomaa.)
On mieli edelleen virkeä kuin rippikoulukesäisen,
ja ikä vain numeroita, muistathan sen!

Mustavalkoista

Ihan pikainen innostuksen pieni hihkaisu tännekin! Muistan, kun Kajaanin aikoina metsästin mustavalkofilmiä, mutta siellä myytiin eioota. Ehdotettiin, että värikuvat voisi sitten skannata ja käsitellä mustavalkoisiksi. Juu, ei kiitos! Ja asia unohtui, kunnes tässä yksi päivä törmäsin taas aiheeseen internetin ihmeellisessä maailmassa. Olin jo näppäilemässä tilausta, kunnes tajusin, että ehkäpä Oulussa olisi vielä joku filmiä myyvä liike ja voisin säästää postikuluissa. (Oikeesti oon niin onneton tilaamaan netissä, asioin liikkeissä mieluummin paikan päällä.) Ja laitoin vähän kyselyä vetämään ja ainakin Fotomyllystä löytyy!

Minulla alkaa huomenna tiukka työputki, joten täytyy vielä malttaa hetki tämän homman kanssa! Tosin tämä filmihommahan ei mikään hätäisen kuvaajan juttu oo muutenkaan...

Kippari-Kallen vuohenjuustopasta

Ja jos asukuvat ei mene ihan putkeen, niin ei minusta kyllä ruokabloggaajaakaan saa... Ensinnäkin keittiö ei ole minulle millään tapaa ominainen ympäristö ja toisekseen en osaa kuvata ruokia. Paraskaan pasta ei näytä harmaata möykkyä kummemmalta. Mutta koska minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni bravuuriruoka, niin ajattelin jakaa reseptin myös teille. Ja voitte uskoa, että maistuu moninkertaisesti paremmalta, kuin näyttää!

PINAATTI-VUOHENJUUSTOPASTA

Tarvitset pastaa, pinaattia, vuohenjuustoa, oliiviöljyä, punasipulia, ruokakermaa, suolaa, pippuria, parmesaanijuustoa sekä halutessasi esim. auringonkukan ja kurpitsansiemeniä ja koristeeksi kirskikkatomaatteja.

Laita pastan keitinvesi kiehumaan. (Itse olen käyttänyt sekä tuorepastaa että kuivapastaa, kuivapasta kannattaa nakata veteen ja alkaa hommiin vasta sitten, koska pinaattisoossi tulee tosi nopeasti!) Pilko punasipuli ja pinaatinlehdet suurpiirteisesti. Kuullota sipulit ja halutessasi voit heittää mukaan myös siemenet. (Itse suosin GoGreenin salaattisekoitusta, jossa on juurikin tuo auringonkukka, kurpitsa ja cashew.) Tuorepastan voi heittää kattilaan näillä main. Viskaa pilkottu pinaatti (pari kourallista per henkilö) pannulle ja anna kutistua hieman. Kaada sekaan vajaat pari desiä ruokakermaa ja anna lämmetä samaan aikaan, kun valutat pastan. (Tässä vaiheessa kannattaa heittää ne suolat ja pippurit sinne pinaattisoosiin, jos vaan muistaa...)

Yhdistä valutettu pasta ja pinaattisekoitus kattilassa, pyyhkäise paistinpannun pinta (Tähän muuten sopis hyvin se ostos-tv:n tarttumaton ihmepannu...) ja iske vuohenjuustokiekot leivinpaperin päälle ja pannulle. Kun alkavat ruskistua alapinnalta, niin iske toinen leivinpaperinpala kiekkojen päälle ja käännä koko setti. Irrota ylempi leivinpaperi varovasti ja jätä paistumaan. Tässä välissä voit annostella pastat lautaselle ja raastaa päälle parmesaanijuustoa, jos muistat. Nosta vuohenjuustokiekot annosten päälle. Ja jos muistat, niin ne kirsikkatomaatitkin voi heittää siihen annokseen vähän väriä tuomaan....

Aivan superhelppo ohje, koska minäkin tämän osaan. (Osasin myös selittää sen tosi monimutkaisesti...) Ainoa vaan, että tämä on niin nopea tehdä, että vaatii melko säpäkkää toimintaa. Itse tarvitsin Villeä vain pastanvalutusvaiheessa, kun meinasi iskeä paniikki, mutta sain tilanteen tasaantumaan ja Villekin kehui ruokaa! (Huolimatta siitä, että viime kerralla unohin parmesaanin, ja tällä kertaa olin niin tarkkana sen suhteen, että unohdin sitten pippurin ja kirskikkatomaatit...) Ylitin tosin itseni tuolla tuorepastalla ja onhan se ehdottomasti parempi kuin kuivapasta, melkein kuin ravintolassa olisi syönyt. 

(Tähän kuvaan loppui se vähäinenkin luonnonvalo ja valkotasapainot sitten heittää aivan häränpyllyä...) 

Mikäli vuohenjuusto ei iske, niin myös feta käy tähän hyvin. Edellisellä kerralla tein fetasta, jolloin nakkasin ne sekaan siihen pinaattisosiin jo pannulla, jotta ne ehtivät sulaa vähäsen. Tosin varmaan ihan annoksen päälle murusteltunakin toimisi! Itsessään pinaatti on ainakin omaan makuun vähän tylsä, vaikka menee kyllä hyvin maustettuna varmaan ihan niinkin. 

Nyt palkitsen itseni jälkkärikarkeilla, koska olen ollut niin reipas tänään! 

Lauma pegasoksia

Veikkaan, että tämän julkaisun jälkeen kukaan tuskin kaipailee asukuvia tähän blogiin. Ainakaan ennen kesää... Meillä on täällä pieni valo-ongelma, osittain vuodenajasta johtuen ja osittain minun saamattomuuttani. Ainoa pätevä valo olohuoneessa television lisäksi on nurkassa väliaikaissijoituksessa oleva Ikean jalkalamppu, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt. Itse asiassa ihmettelen, että varjostin on enää edes käyttökelpoinen, sillä ostin tuon häkkyrän aikoinaa ensimmäiseen omaan asuntooni.

Mutta alunperin lähdin siis ottamaan asukuvia, koska panostin kerrankin. Lähdettiin vähän niin kuin treffeille ja laitoin uuden mekon päälle. Tein kevyestä mekosta talvisen version harmaalla neuletakilla. Tosin neuletakkikuvat ne vasta suttua olivat, joten skippasin ne ja säästin pelkät mekkokuvat. Tai kuvan.

Ja toiseen kuvaan sitte laitoin puoliksi alivalottuneen, taiteellisen naamani, koska pystykuva ei mielestäni toimi. Heh. Ja pystykuva oli pakollinen, koska minulla oli noin puolen metrin tila lampun ja sohvan välissä, johon minun piti ahtautua. Ja olin liian kiireinen, jotta olisin jaksanut alkaa värkätä itselleni studiota. Aletaan nimittäin katsoa kohta leffaa. (Amelie, Ville valitsi..)

Minulla on itse asiassa vähän hassu kausi menossa, en edes muista, milloin olisin käyttänyt farkkuja. Oon viipottanut mekoissa ja hameissa varmaan viikon. Rasti seinään! Totesin, että kahdet sukkikset ovat paljon lämpimämmät kuin yhdet farkut ja tätä tietoa olen nyt sitten käyttänyt hyväkseni.

Koru ei itse asiassa ollut kaulassa, vaan testasin tätä uutta ostosta kun tultiin kotiin. Pyörähdin H&M:lla hakemassa salipaidan (Koska meinataan taas aloittaa tiukka salitreeni Rezan kanssa...) ja samalla sitten ostin vahingossa alennushyllystä heppakaulakorun. En olisi ostanu, mutta kun Ville sano, että saan ostaa, niin silloin on jo tosi edullista. Ostin myös hiuskukkia eurolla sekä vyön, mutta se ei kyllä ollut alennuksessa, ihan muuten vaan edullinen. Sain sitten ostaa senkin. Mitä tykkäätte pegasoksista?

Pitää laittaa loppuun vielä kämänen puhelinkuva minun lohiburgerista ja Villen possuburgerista, jonka tosin sumensin. Ouluun on avattu hiljattain uusi paikka, café Rooster, josta saa myös burgereita. Käytiin testaamassa ja hyvää oli. Lisäarvoa tuo ehdottomasti se, että aterioissa suositaan lähi- ja luomuruokaa sekä itsetehtyä. Burgerin ruisleipäkin oli kuulema omasta juuresta leivottu!

Viimeksi ahnehdin ja otin ison palan makeaa valkosuklaakakkua. En olisi millään jaksanut syödä sitä kokonaan, mutta en raaskinut jättää yhtään vaan vedin kakkuöverit ja tulin tosi huonovointiseksi. Well done. Tällä kertaa jäi onneksi hyvä mieli ja suunniteltiin jo uutta burgerireissua...

Vapaa on vain umpihanki

Minulla on vielä edellisenkin kuvausreissun kuvat odottamassa läpikäyntiä, mutta hypätään ainakin toistaiseksi niiden yli tähän päivään ja tuoreisiin kuviin. Lähdin pikapäätöksellä kotiin Kainuuseen, kun huomasin, että sain vapaat sopimaan yhteen puolen maailman kanssa. Vapaat jatkuu vielä, mutta palailen jo huomenna takaisin kaupunkiin. En tosin siksi, että en viihtyisi täällä.

Aamulenkki järven jäällä Batmanin kanssa ja iltapäivälenkki metsässä isän ja koiralauman seurana. Jäällä pystyi kulkemaan jalan, mutta metsään tarvittiin jo lumikengät. Ja olipa se lystiä! Lunta oli mukavasti, mutta ei liikaa. Sääkin tuntui lauhalta näin pakkasten jälkeen, mutta lumi oli sen verran kuivaa, ettei se paakkuuntunut lumikenkiin. Harmittaa vähän suunnata Ouluun näin pian, olisi ollut mukava käydä se pakollinen talven hiihtolenkki, mutta jääkööt keväthangille. Ja toisaalta, hiihto ei tällä minun epäpuhtaalla riuhtomistekniikallani olisi sittenkään ollut kovin hyväksi tälle orastavalle kurkkukivulle...

Tuo uusi kamerareppuni on kyllä ehdoton ykkönen, olisi pitänyt älytä hankkia se jo vuosia sitten. Kerrankin tuli raahattua kameraa metsäretkellä eikä se edes tuntunut raahaamiselta. Ja jumittelevat hartiat kiittävät! Kierrettiin pari lampea ja metsäniittyä, löydettiin hylättyjä latoja ja lumisia puita, joita sitten ikuistin innosta puhkuen. Tällaisia päiviä pitäisi olla useammin. Stressi jäi metsään.

Otsikko on Hellaakosken aforismista.

Hässhtääg Merikoski

Selatessani hhhästäg oulua Instagramissa löysin sieltä kuvia Merikosken patosillalta. Ja sinne piti päästä. Lähdetiin Villen kanssa aamulenkille, mutta toisen osapuolen varpaat luovuttivat puolessa matkassa, joten jatkoin sitten lopun matkaa yksin. Ja onneksi jatkoin, koska olisi harmittanut missata nämä maisemat! Otin kilpaa kuvia puhelimella ja kameralla. Välillä vaan katselin maisemia ja haukoin henkeä. Lopulta piti itsekin luovuttaa pakkaselle ja lähteä kipittämään kohti kotia.

Voin koko aamun todella huonosti, mutta lähdin silti juoksentelemaan ympäri kaupunkia tuonne pakkaseen, koska en malttanut jättää tilaisuutta käyttämättä. Kovin fiksua, sillä kotiin päästyäni olin varma, että sain nyt jonkun kuolemantaudin, vaikka ulkona en ollutkaan mitään suurempaa vilua tuntenutkaan. Palelin, vaikka minulla oli päällä kaksi pitkähihaista, joista toinen villapaita, lisäksi tuplavillasukat ja säärystimet. Vilttikään ei auttanut, vaan nukahdin siihen horkkaan. Heräsin sitten siihen, että Ville toi minulle Maxin hamppariaterian. Olo onneksi helpotti pienen välikuoleman ja ruuan jälkeen, jospa tämä tauti oli tällä selvä. Huh!

Alkupuolen kuvat ovat matkalta Ainolanpuistosta, loput sitten sieltä padolta.

Talvihiusten pelastusoperaatio

Meinasin kirjoittaa operaato. Muuten passais aiheeseen, mutta ei tänä talvena. Oon nimittäin päättänyt, että tänä vuonna taistelen hyväkuntoisten hiusten puolesta. Alkutalvihan on ollut melko simppeli, kun mittari ei ole juurikaan pakkasen puolella käynyt. Mutta nyt pakkasten tultua hiukset leijaavat jossain ilmakehän ja avaruuden rajoilla tai vastaavasti liimautuvat päänahkaan pipon seurauksena. Tai mikä parasta, molempia yhtä aikaa. Kaiken kruunaa niskan ikitakku. 

Mutta kuten sanottua, tänä vuonna toivottavasti skippaan nuo uhkakuvat muutaman pienen kikan avulla.

• Olen  laiskuuttani jättänyt hiusten värjäyksen kokonaan, uskoakseni tämä vaikuttaa hiusten kuntoon. Muistaakseni en ole käynyt kampaajalla tai kotiväripurkilla pariin vuoteen.

• Kovilla pakkasilla pyrin pitämään latvat pipon tai takin alla lämpimässä. 

• Siistin latvoja, kun huomaan niiden takkuuntuvan. En välttämättä leikkaa paljoa, mutta enimmät kaksihaaraiset pois, jotta minun ei tarvitsisi repiä takkuja auki niin usein ja vahingoittaa hiuksia.

 

• Laiskuuttani olen myös venyttänyt hiustenpesuväliäni. Pesen hiukset maksimissaan pari kertaa viikossa, eli silloin, kun ne tuntuvat likaisilta.Toisinaan jatkan pesuväliä kuivashampoolla tai hiuspuuterilla.

• Lämpökäsittelen hiuksiani äärimmäisen vähän. Annan hiusten kuivua itsestään, vaikka se kestääkin kauan. Suorista en juuri koskaan ja kiharran hyvin harvoin, koska se vie niin kauan aikaa ja kiharat hiukset takkuuntuvat helpommin. Jos kuitenkin käsittelen hiuksia, laitan aina lämpösuojaa.

 

• Olen jättänyt kumisten hiuslenkkien käytön kokonaan. En tiedä, kuinka paljon merkitystä tällä todellisuudessa on, mutta turvaudun nykyään pelkästään puhelinjohtoponnareihin. Pidän hiuksia lähes koko ajan kiinni olosuhteiden pakosta, joten käytän mielelläni mahdollisimman hellävaraisia.

•  Harjaan hiukseni Tangle Teezerillä. En kyllä osaa sanoa tämän hehkutetun harjan todellisista vaikutuksista hiusten kuntoa ajatellen, mutta uskon tähän kyllä kovasti.

• Pesen hiukset ja päänahan toisinaan syväpuhdistavalla shmpoolla. Samalla käsittelen latvat syväkosteuttavalla hoitoaineella. Nyt pakkasten aikaan olen ajatellut tihentää hoitoaineen käyttöä, ehkä kerran viikkoon. Tekee hiuksista ihanan silkkiset! En ole testannut muita merkkejä, koska olen todennut Biozellin tuotteet toimiviksi, ja ennen kaikkea arvostan kotimaisuutta.

• Lopuksi läträän hiuksiini kookosöljyä silloin tällöin ja annan vaikuttaa. Tämänkään tehosta en osaa oikein varmaksi sanoa, mutta olen lukenut paljon hyvää. Mutta ehkä hiukset tosiaan tuntuvat jonkun päivän terveemmän tuntuisilta ja ainakin tämä tuntuu tekevät suortuvista vähemmän sähköiset. Voi johtua kyllä hiuksiin jäävästä lievästä rasvaisuudesta, jota en halua pestä kokonaan pois.

Sellainen taistelu talvihiuksia vastaan. Olen huomannut, että käytän näin pipoaikaan hyvin vähän muotoilutuotteita, ehkä sekin vaikuttaa hiusten kuntoon. Napsin juuri vähän aikaa sitten niskasta hiuksia melko ronskilla otteella, olivat niin haperoa. Syytän tästä niitä kumisia ponnareita, joita vielä jokin aika sitten käytin. Odotan kovasti, että tuolta kasvaisi terveemmät niskavillat, jotta pääsen näkemään puhelinjohtoponnareiden positiiviset vaikutukset.

Millaisia luottokikkoja tai hoitotuotteita teiltä löytyy? Vai annatteko vain hiusten olla talvimodessa ja napsitte kuivat latvat kesäksi pois?

Rantaleikkejä

Pääsin tänään töistä normaalia aiemmin. Aurinko paisti sen verran kivasti, että soitin saman tien Pasille naapuriin, että oisko kuvaushommia tänään. Ja olihan niitä, Pasi on melko helppo houkutella näihin kemuihin... Kello oli tosin jo sen verran lähellä auringonlaskua, että mentiin ihan vaan lähipuistoon, merenrantaan. Ajatuksena oli testata sitä uutta heijastinta ja pari kuvaa otettiinkin vasta-aurinkoon valottamalla Pasin naamaa, mutta lopulta assari-Pasi potki lunta Batmanille (tai siis heijasti valoa Batmaniin hehe..) ja minä kuvasin. Seikkailtiin vielä saaren pusikoissa etsimässä spotteja, mutta lopulta minä vilukissa jouduin luovuttamaan ja marssimaan kotiin kuumaan suihkuun ja viltin alle. Tunti kuitenkin meni ihan hujauksessa, vaikka pakkasta oli melkein se parikymmentä astetta!

Apua, törmäsin netissä mustavalkofilmiin ja klikkasin jo ostoskoriin, kunnes aloin miettiä, että kannattaako maksaa postareita pelkästä filmirullasta... Luonnollinen jatkumo on, että nyt siellä ostoskorissa on myös kuudenkympin filmikamera. Yritän kovasti löytää jonkin järjen hivenen tähän päähän. Pian.

Heijastinkaupoilla

No niinhän siinä kävi, että aamulla taivas oli harmaassa pilvessä. Jos pakkanen olisi ollut lempeämpi, olisin voinut vielä intoutua lähtemään ulos, mutta mittari näytti kahtakymmentä pakkasastetta. Päätettiin skipata tämän päivän kuvaukset ja mennä sen sijaan syömään. (Miten minusta tuntuu, että tämä kuvio alkaa olla vähän liian tuttu...)

Mutta koska menin eilen vihjailemaan uudella hankinnallani, on nyt ehkä pakko kuitenkin palata aiheeseen. Nyt vähän alkuperäistä tylsemmällä postauksella, koska siellä on varmaan odoteltu Pasia eetteriin, saattekin pelkkää perinteistä Suvia ilman sen kummempaa syvällisempää sanomaa. 

Ostin siis heijastimen, ja nyt kun sitä olen tässä aamun ikkunan edessä heilutellut naapurien iloksi, niin harmittelen vain, että en hankkinut tätä kolme vuotta sitten. En ollut perehtynyt näihin sen kummemmin, kaupassa tutkin sitten vaihtoehtoja ja päädyin sitten halkaisijaltaan siihen pienempään näin alkuun. Katsotaan, jos tulee tarvetta isommallekin, niin haetaan sekin sitten. Tämä on joku 5-in-1, löytyy kultasta, hopeista ja ties mitä, sekä diffuusori. Älkää kysykö enempää, koska meillä on vasta tutustumisvaihe menossa. 

Otin kuitenkin pari ihan konkreettista testikuvaa ikkunan edessä vastavaloon. Ensimmäisessä ilman heijastinta ja toisessa sitten heijastimen kanssa. 

Valotusaikahan näissä on ihan sama ja kuvien oton välissä pari sekuntia. Ainoa mikä siis muuttui, oli heijastin naaman edessä. (Ja ostos-tv -tyyppinen ennen olin surullinen, mutta sitten tilasin sgwrw14 PROn -ilme). Että nyt varmaan ymmärrätte, miksi hakkaan päätäni seinään kaikkien niitten kuvien vuoksi, joissa naama on yksi musta laikku keskellä kuvaa, kun olisin voinut pelastaa tilanteen vain parilla kymmenellä eurolla.

Kerrospukeutumisen jalo taito

Heräsin vapaapäivään ja säikähdin, että ulkona on lauhtunut ja aurinko on pilvessä. Onneksi huoli osoittautui turhaksi, siellä se paistoi pimennysverhon takana ja kipakka pakkanen odotteli minua edelleen. En tiijä, onko näistä keleistä kukaan muu näin innoissaan... Oon tosiaan päivystäny revontulia turhaan (Saan varmaan kohta bannit tuonne revontuli-infoon...), mutta onneksi nyt lopultakin ehdin edes auringon aikaan pihalle. Yritin repiä Viltsun mukaan, mutta jännästi vaan sinne sänkyyn jäi, kolmen peiton alle murisemaan. (No toisaalta, mieluummin näin, en olisi jaksanut kuunnella sitä palelee-kitinää pihalla.)

Alan olla jo mestari tässä pukeutumisessa, ensimmäiseen puoleen tuntiin ei palellut ollenkaan. Paras ratkaisu oli korvata ohut puuvillasukka villasukalla ja pistää vielä tuplavillakerrokset. Se puuvillasukka kun kostuu, niin kylläpä alkaa vilu hiipiä varpaaseen. Vaan ei villasukan kanssa! Käytin myös tuplakaulahuiviratkaisua, yksi ohuempi huivi takin alle ja toinen, muhkeampi huivi vielä takin päälle. Ja sitten käsiin yhdistelmä räpikkäät ja lapaset. Mietin vielä, että pitempään koitokseen varustautuisin tuplakalsareilla ja pistäisin vielä yhden ohuen paidan johonkin väliin.

Että siinäpä olisi päivänasuvinkkiä kerrakseen...  Kovin mediaseksikästä. Taitaa tosiaan olla tämä valokuvaus enemmän minun heiniäni.

Valokuvauksesta puheenollen, ostin tänään jotain, mikä on ollut hankintalistalla jo pitkään. Jostain syystä olen ajatellut tämän olevan suurempikin investointi, mutta ihan hävetti huomata, että selvisin vajaalla parillakympillä... Mutta tästä (toivottavasti) huomenna lisää, meinaan raahata Pasin Ainolaan pienelle harjoituskuvausreissulle!

Kalsaripäivä

Päätin, että tänään en tee mitään, jos ei tee mieli. No, jouduin pesemään vähän pyykkiä, mikä ei oo aivan lemppareinta puuhaa, mutta muuten päivä on ollut kyllä varsinainen laiskapäivä. Kalsaripäivä. Päivän ainoa reippaampi aktiviteetti (jos sitä pyykkiä ei lasketa) oli lounas, tehtiin texmex-salaattia koirankarvoilla. Sen jälkeen rönötin sohvalla hakemassa kuvausinpiraatioo googlettelemalla valokuvausblogeja. Päivälliseksi oonkin sitten syöny muumikarkkeja ja joululta jääneitä suklaanjämiä. Sitten levitin taas tuon albumihomman tähän keskelle olohuonetta. Jaksoin tehä kaksi sivua ja aloin katsoa telkkaria.Olihan täällä kuitenkin päivän ihan siistiä...

Nyt etsin päästäni kaksihaaraisia ja päivittelen auroras now -sivustoa. Sää olisi nyt erinomainen, vihdoinkin pakkasta! Saatais vielä vähän lunta, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Ja sitten ne revontulet. Viime talvena seistiin Pasin kanssa Nallikarissa -30 asteen pakkasessa ja tuijoteltiin taivaalle. Nyt olisi vain puolet siitä, kuinka erinomaiset olosuhteet! 

Minulla olisi valtaisa into kuvaukseen, mutta se inspiraatio. Viikko sitten lenkillä huomasin, että padolla juoksutettiin vettä. Kamera ei tietenkään ollut mukana, enkä töiden vuoksi ehtinyt moneen päivään paikalle. Uskoin juoksutusten jo loppuneen, kun toissailtana käytiin sama lenkki ja siellä edelleen tulvi. Seuraavana aamuna kamera mukaan ja kiireen vilkkaa paikalle, myöhässä. Eipä ollut enää vyöryviä vesimassoja missään. Tungin kameran sohvan taa piiloon, kun ärsytti niin kovin.

Tänään kaivoin sen hollille niitten revontulten varalle ja otin pari testikuvaa.

Nämä vapaat tosiaan hujahtivat kaukana blogista, sain nimittäin ihanan Ninnun maailmalta tänne kylään. Parannettiin maailmaa perinteisen viinipullon ääressä, mutta huomenna palaan taas arkeen ja töihin, mutta nyt vain muutamaksi päiväksi. Yritän kovasti jatkaa sitä inspiraation etsimistä. Ehkä herättelen taas henkiin kauan aikaa hiljaisena eläneen Pinterestini. Toivoisin lisäksi vinkkejä teiltä. Mistä te löydätte inspiraation? Kivoista blogeista? Saa linkittää kommenttiboksiin, eikä tarvitse edes liittyä mihinkään tiettyyn, kuten valokuvaukseen, eli omat blogitkin ovat tervetulleita, kaipalenkin taas vähän uutta lukulistalleni.

Mangotaistelu

Menin jo leuhkimaan Instagramissa, kuinka tiedossa on ihanaa mango-avokado -smoothieta. No, eihän se ihan putkeen mennyt, olin nimittäin niin sanotusti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä (Hehe, oli ihan pakko.) tämän hedelmän suhteen. Pyörin eilen puoli tuntia Prisman heviosastolla etsimässä pinaattia ja löysin vain mangon. Otin kokeiluun, koska Viltsu ei syö banaania oikein mielellään ja halusin vaihteeksi itsekin jotain muuta. Yritetään (tai minä yritän) tosiaan innostua smoothieista, kun sain joulupukilta tehosekoittimen. Ja nyt ostin Prismasta vielä jatkojohdon, että saadaan siihen virtaakin. Homma helpottui huomattavasti.

Pistin sekaisin mangoa ja avokadoa, turkkilaista jugurttia (ja jämärahkat) sekä nesteeksi lime- sekä appelsiinimehua. Osan appelsiinimehusta puristin ihan itse, kun joskus mielenhäiriössä menin siihen tarkoitetun vehkeen ostamaan ja meillä nyt sattui tämän smoothieinnostuksen vuoksi olemaan pari jo pehmenemään päin olevaa appelsiinia.

No, sitten oli vuorossa tämä operaatio mango. Yritin ensin omatoimisesti saada jotain aikaan. Sitten googletin ja kysyin apua Facebookissa. Luulin, että tein jotain totaalisen väärin, mutta ilmeisesti tuo mango ei olekaan mikään maailman helpoin hedelmä käsitellä. Epäilen tosin, että minun mangoni oli kyllä vähän raakakin, koska ei se mikään mehukas ollut. Ja sitä paitsi se meinaa vähän jäädä hiutaleeksi tuonne smoothieen. 

Laitoin kuvaa varten koristeeksi vähän punaista basilikaa (Kaupassa ei ollut vihreetä ja aloin himoita tuota tuoksua...), koska kaikissa terveysblogeissakin on smoothiessa ties mitä rehuja koristeena. Vähän enemmän pro näin. Mutta sitten mitä tulee varsinaiseen lopputulokseen, niin kyllähän tuon juo, vaikka ei päihitä banaani-avokadoa. Ei yhtä maukasta ja vähän höttöistä tosiaan ja "raskaampaa".

Eli nyt olisi tosi kyseessä, kaikki hyvät smoothiereseptit ovat tervetulleita! Marjareseptit tosin ovat toistaiseksi poissuljettu vaihtoehto, koska en suostu ostamaan kaupan marjoja ja kaikki omat marjat ovat Ristijärvellä. Ja etenkin siis banaanittomat reseptit olisivat nyt kuumaa kamaa!

Kuvia albumissa

En tahtois valittaa, mutta ei oo mittään järkeä tässä pimeydessä. Kuvien ottaminen on yhtä tuskaa, kun herkkyydet huitelee huipussaan ja silti tärähtää. Kaikki kuvat on rakeisia suttuja. Siksi nämä pimeät päivät voikin käyttää paremmin kuvien katseluun. Tilasin tosiaan joulun alla paperikuvia taas melkein vuoden edestä. No, kuvat tuli ja samalla pieni paniikki, koska osa edellisistäkin oli vielä laittamatta albumiin. Ennen ne lennähtivät sinne tuosta vain, mutta sitten pieni perfektionisti sisälläni heräsi ja nykyään saatan laittaa yhtä albumin sivua puoli tuntia. Kahta-kolmea kuvaa... Lisäksi tämä alkeelliseksi skräppäykseksikin kutsuttava aktiviteetti muuttaa kodin yhdeksi isoksi askarteluhuoneeksi. 

Kahden illan urakka on nyt siltä ostin paketissa, että kaikki edellisen tilauksen kuvat ovat nyt albumissa. Enää uuden tilauksen satakaksitoista kuvaa odottamassa. Huh, tässäpä ne illat saa mukavasti kulumaan sen sijaan, että nukkuisi. Oon nyt pitkästä aikaa aamuputkessa töissä, ja voin kertoa, että rytmit on hieman sekaisin ja tässä nyt on lievää väsyä päällä. Ajattelin mennä nukkumaan seitsemän aikoihin, mutta jumitin tosiaan yllättäen valokuvahomman pariin, vaikka Batman on vielä käyttämättä lenkillä ja iltapala syömättä. Kuusi minuuttia aikaa.

 Huomatkaa ergonominen työasento. Yleensä rapsutan vielä toisella kädellä Batmania, joka makaa puoliksi albumin päällä. Ei mikään ihme, jos vähän hartioissa jumii. No mutta, en oo koskaan oikein osannut arvostaa mitään sellaista, kuten työpöytä.

Pohdin tänään, että mihin ihmeeseen minä nuo albumini sijoitan. Onkohan tämä kuudes albumi, jos en ihan väärin muista, jos ei lapsuusalbumeita lasketa. (Kävin tarkistamassa, kuudes ja tämäkin alkaa olla loppusuoralla.) Eivät nimittäin ole mitään helpoimpia säilytettäviä, vaikka nykyään olen siirtynyt niistä paksuista kirjasidontaisista kierrelehtiöisiin, jotka vievät hiukan vähemmän tilaa.

Olen silloin tällöin julkaissut jotain sivuja albumistani, mm. täältä löytyy yksi postaus aiheesta. Tässä pari tämänkertaista aikaansaannosta:

Tällä kertaa melko pelkistettyjä, koska en halua "sotkea" kaunista mustaa sivupohjaa turhalla sälällä. Seuraavassa albumissa on taas valkoiset pahvit, koska en löytänyt mustasivuisia. Mutta menee taas vaihtelusta!

Helyt ojennukseen

Minulla meni totaalisesti hermo entiseen korurasiaani. Siihen pieneen pahvilaatikkoon, missä kaikki minun koruni olivat sulautuneet yhdeksi isoksi möykyksi, paria huolella säilytettyä arvokkaampaa korua lukuunottamatta. Varmasti yksi syy siihen, miksi käytän koruja niin vähän. En jaksa joka kerta käyttää kymmentä minuuttia yhden korun erottamiseen siitä kasasta. Tai sitten korut ovat ympäri kämppää helposti käytettävissä, enkä koskaan löydä sitä mitä etsin. Ennen joulua törmäsin Glitterissä pieneen ja yksinkertaiseen korulippaaseen. Lupasin itselleni, että mikäli vielä vuodenvaihteen jälkeen kiroan korupahvilaatikkoani, niin saan käydä ostamassa oikean korulippaan.

No, eihän tuonne kaikki mahtuneet, mutta suurin osa. Massiivisimmat helmet ja nykyään vähemmällä käytöllä olevat ysärimuistot jäivät pahvilaatikkoon. Ja ne arvokkaammat korut ovat edelleenkin omissa alkuperäisrasioissaan, mutta kyllähän tämä toi vähän lisää järjestystä tähän huusholliin. Olin tästä niin innoissani, että siivosin samalla vauhdilla melkein koko kämpän!

Ja minusta korulippaat ovat paljon romanttisempia kuin korupahvilaatikot. Esimerkiksi mummulla on upea korulipas, jota saatiin joskus tutkia. En muista kuin yhden korun, mutta itse lippaan muistan sitäkin paremmin! Voisin veikata, että sen sijaan pahvilaatikko tuskin olisi herättänyt minussa yhtä lämpimiä muistoja näin jälkeenpäin...

Tässä lippaassa parasta on kyllä tuo paikka sormuksille. Minun sormukset tosin meinaavat olla vähän liian massiivisia tuohon. Mutta loput nakkasin sitten tuonne etualalla näkyvän luukun alle piiloon... Vasemmassa reunassa oleva "timanttisormus" on ehkä muuten ensimmäinen sormushankintani koskaan. Tiimarista, maksoi varmaan viisi markkaa. Muistelisin, että siinä roikkuivat vielä pienet tähti ja sydän, mutta ne ovat ajan saatossa hukkuneet. Tai sitten ensimmäinen sormus oli hieno delfiinisormus, jonka unohdin kerran koulun liikuntasaliin, enkä sitä enää sen jälkeen nähnyt. Harmitti.

Ostin samalla reissulla myös uuden takin, mutta se olikin päivän ainoa heräteostos ja tavallaanhan säästin kolmekymppiä, koska se oli alennuksessa...