Menin jo leuhkimaan Instagramissa, kuinka tiedossa on ihanaa mango-avokado -smoothieta. No, eihän se ihan putkeen mennyt, olin nimittäin niin sanotusti ensimmäistä kertaa pappia kyydissä (Hehe, oli ihan pakko.) tämän hedelmän suhteen. Pyörin eilen puoli tuntia Prisman heviosastolla etsimässä pinaattia ja löysin vain mangon. Otin kokeiluun, koska Viltsu ei syö banaania oikein mielellään ja halusin vaihteeksi itsekin jotain muuta. Yritetään (tai minä yritän) tosiaan innostua smoothieista, kun sain joulupukilta tehosekoittimen. Ja nyt ostin Prismasta vielä jatkojohdon, että saadaan siihen virtaakin. Homma helpottui huomattavasti.
Pistin sekaisin mangoa ja avokadoa, turkkilaista jugurttia (ja jämärahkat) sekä nesteeksi lime- sekä appelsiinimehua. Osan appelsiinimehusta puristin ihan itse, kun joskus mielenhäiriössä menin siihen tarkoitetun vehkeen ostamaan ja meillä nyt sattui tämän smoothieinnostuksen vuoksi olemaan pari jo pehmenemään päin olevaa appelsiinia.
No, sitten oli vuorossa tämä operaatio mango. Yritin ensin omatoimisesti saada jotain aikaan. Sitten googletin ja kysyin apua Facebookissa. Luulin, että tein jotain totaalisen väärin, mutta ilmeisesti tuo mango ei olekaan mikään maailman helpoin hedelmä käsitellä. Epäilen tosin, että minun mangoni oli kyllä vähän raakakin, koska ei se mikään mehukas ollut. Ja sitä paitsi se meinaa vähän jäädä hiutaleeksi tuonne smoothieen.
Laitoin kuvaa varten koristeeksi vähän punaista basilikaa (Kaupassa ei ollut vihreetä ja aloin himoita tuota tuoksua...), koska kaikissa terveysblogeissakin on smoothiessa ties mitä rehuja koristeena. Vähän enemmän pro näin. Mutta sitten mitä tulee varsinaiseen lopputulokseen, niin kyllähän tuon juo, vaikka ei päihitä banaani-avokadoa. Ei yhtä maukasta ja vähän höttöistä tosiaan ja "raskaampaa".
Eli nyt olisi tosi kyseessä, kaikki hyvät smoothiereseptit ovat tervetulleita! Marjareseptit tosin ovat toistaiseksi poissuljettu vaihtoehto, koska en suostu ostamaan kaupan marjoja ja kaikki omat marjat ovat Ristijärvellä. Ja etenkin siis banaanittomat reseptit olisivat nyt kuumaa kamaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!