En ole unohtanut blogia, itse asiassa minulla ois parikin juttua tuloillaan, kun vain ehtisin. Mutta ensin ihan pikainen tiedoitusasia. (Mikä osaksi selittää tämän blogisaamattomuuden...) Käydään huomenna aamupäivästä heittämässä Pasin kanssa läjä kirppistavaraa Oulun Second Handiin Isokadulle. Eli nyt oululaiset tiirakkana! Käykää katsomassa pöytä numero 39, on kuulema heti ensimmäisiä alakertaan tultaessa. Itellä myyntiin menee ainakin kolme takkia ja Pasilla oli kuulema mm. ihan käyttämättömiä (miesten) T-paitoja siellä.
Se siitä info-osuudesta. Sitten pyytäisin teiltä apuja. Sain tietää kesälomani ajankohdan ja kun nyt sain (vastoin kaikkia odotuksia) uusittua passinikin ennen sen vanhenemista, niin päätin lähteä sen kunniaksi reissuun. Pohdittiin vaihtoehtoja mm. Kreikan ja Espanjan välillä, mutta itse en vain pääse yli Portugali-pakkomielteestäni. Niinpä kohteeksi on tainnut valikoitua Lissabon ja Cascais. Saataisiin sitten sekä kaupunki- että rantaloma samaan hintaan. Pääsääntöisesti hengattaisiin ensin mainitussa, mutta ajateltiin, että mikäli löydetään kiva ja edullinen hotelli, niin voitaisiin käydä yksi yö Cascais'n kaupungissa ja rannalla. Kaikki vinkit ovat siis tervetulleita, toistaiseksi olen ehtinyt googletella lähinnä vain lentoja ja kuvia kaupungeista.
Aii, niin jännää, en meinaa malttaa pysyä nahoissani, vaikka tässä ois vielä useampi kuukausi kärvisteltävänä. Ja tosiaan matkasuunnitelmat ovat aivan alkutekijöissään. Rientäisin bikinikaupoille saman tien, jos en olisi ostolakossa. (Tästä ostolakosta tai oikestaan sen syystä on tulossa juttua myös, kun vaan ehdin!)
Mikäli siis Lissabon tahi Cascais ovat tuttuja, niin olisin hurjan kiitollinen kaikista vinkeistä! Saa laittaa kommenttia tai sähköpostia! Saa toki huudella, vaikka ei aiheesta varsinaisesti mitään tietäisikään, mikäli Portugali kiinnostaa sielläkin!
Moro! Olin elokuussa 2012 Portugalin reissulla. Meillä oli Cascaissa hotelli. Cascaista pääsi kätevästi junalla Lissaboniin, eikä matka kestänyt kuin suunnilleen puoli tuntia. Suosittelen että käytätte Lissabonissa turisteille suunnattuja hop on hop off-busseja. Niistä kun voi aina jäädä nimensä mukaisesti pois jos haluaa tutustua nähtävyyksiin lähemmin :) Kannattaa ehdottomasti maistaa Pastel de nata/Pasteis de Belem leivosta.Nam.Käykää myös ratikka-ajelulla :) Niiden kyydissä on ihana viilettää kukkuloilta alas.Erittäin mukava matkakohde. Hyvää reissua
VastaaPoistaMoi, kiitos vinkeistä! Me päädyttiin sitten varaamaan parit yöt Lissabonista ja parit Estorilista, kun oli Cascaisia edullisempi ja monipuolisempi valikoima. Mutta kuten sanoit, tuolla pääsee tosiaan kätevästi liikkumaan paikasta toiseen. Tuo bussi on varmaan hyvä vaihtoehto, näkee kaupunkia vähän laajemmin ja ratikat kuulostaa upealta myös! Hirveä matkakuume jo, olisipa kesäkuu! Ja leivos menee kyllä ehdottomasti testiin, kiitos suosituksesta!
PoistaKiva että vinkeistä oli hyötyä :) Tosiaan siellä niitä hop on hop off-bussireittejä on monta. Kannattaa etukäteen tutustua reitteihin ja valita mielenkiintoisin tai jos on mahdollisuus niin käydä jokainen reitti. Joka reitillä on mielenkiintoisia kohteita. Ratikoiden lisäksi siellä on johdinvaunuja, jotka auttaa Lissabonin korkeille näköalapaikoille kavutessa.Jos tulee mieleen kysymyksiä niin mulle voi lähettää s-postia seuraavaan osoitteeseen jenni.niemi@hotmail.com
VastaaPoista