Lappiroadtrip eli Kilpisjärvi kuvina

Kotona taas, ja tänään täytin jääkaapin sen verran hyvin, että ilmeisesti Oulu saa viihdyttää minua nyt seuraavat pari päivää tästä eteenpäin. Eihän täällä ole vielä tälle lomalle tullut juuri oleskeltua.

Nyt mennään vielä kuitenkin ajassa takaperin. Minulla on vuosia ollut haaveena päästä Lappiin. Ihan tosilappiin, meinaan. Pohjoisimmillani olen pyörähtänyt Levillä, mutta sehän ei luonnollisestikaan tätä Lappi-nälkää ole tyydyttänyt. Nyt kun kerrankin oli aikaa ja tilaisuus lähteä, niin hypättiin autoon ja otettiin suunnaksi Kilpisjärvi. Olin odottanut tätä reissua kuin kuuta nousevaa. Myönnän, että päivää ennen Portugaliin lähtöä toivoin salaa, että oltaisiin sittenkin lähdetty pohjoiseen. Maltoin kuitenkin mieleni ja molemmat reissut toteutuivat.

Kuvasaldo reissulta on melko heikko, sillä keskityin enemmän videokuvaukseen. Siihen materiaaliin en ole ehtinyt paneutua vielä tarkemmin, mutta toivottavasti saan kyhättyä jotain pientä kasaan.

Lähdettiin liikkeelle ilman suurempia suunnitelmia. Alkuperäinen ajatus oli ajella hiljakseen käsivarteen, mutta kun meille sitten yllättäen järjestyi suhteilla majoitus Kilpisjärveltä juuri seuraavalle yölle, niin päätettiin suhauttaa suoraan Saanan juurelle. Olin varautunut puutuvaan takapuoleen ja tuskastuttaviin kilometreihin, mutta ihailin maisemia sellaisella intensiteetillä, että oltiin perillä jo paljon ennen kuin ehdin kyllästyä istumiseen. 

Oltiin perillä sen verran myöhäiseen aikaan, että ilta lepäiltiin ja saunottiin. Sen verran toki pidettiin itseämme hereillä, että pääsimme näkemään todellisen keskiyön auringon. Kilpisjärvellä se onneksi paistoi, vaikka muualla Suomessa taivas oli pilvessä. Yllä oleva kuva on otettu hiukan ennen puolta yötä. Uskomatonta.

Saanan valloitus

Aamulla otimme suunnaksi Saanan. Huipullehan tulee lyhintä reittiä pitkin matkaa sellaiset neljä kilometriä, joten kyseessä oli puolen päivän vaellus. Oltiin luettu netistä, että lapsetkin jaksavat tuon vaelluksen taittaa muutamassa hassussa tunnissa, joten lähdettiin ehkä hieman soitellen sotaan. Puolessa välissä tajuttiin, että otettiin aivan liian vähän nestettä mukaan. Nousu oli nimittäin melko rankka, mikäli ei pitänyt pieniä lepotaukoja. Ja mehän ei pidetty, koska ei ollut eväitäkään mukana, suklaata lukuun ottamatta. Ylös oli kuitenkin päästävä ja sinnehän me mentiin. Siellä meitä tuli vastaan kaksikymmentä tokiolaista eläkeläistä. Luulen, että ne olivat lähteneet vaeltamaan kahta päivää aiemmin... Meillä meni nousuun sellaiset ehkä pari tuntia, kun oltiin ripeitä. Tämä tosin kostautui myöhemmin...

Mutta kyllä oli sen arvoista. Meille sattui vielä täydellinen keli. Täysin tyyntä ja aurinko paistoi. Nyt on meidänkin nimet vieraskirjassa, voitte käydä tarkistamassa, jos ette usko!

Alkumatkan portaat. Näyttävät tässä kuvassa joltain huvipuiston possujunalta, mutta voin kertoa, että totuus on toinen.

Melkein huipulta löytyi erikoisia rakennelmia, veikattiin sota-ajan tähystys- ja nukkumapaikoiksi.

Saanan valloituksen jälkeen poikettiin vielä Norjan puolella maisemia katsomassa. Aikataulut tosin pettivät rajan takana hidastaneiden valtavien tietöiden vuoksi, eikä sitten ajettu niin pitkälle, kuin olin ensin haaveillut. Lisäksi minun nestehukkani iski päälle sellaisella voimalla, että en voinut kun napsia särkylääkettä, pitää silmiä kiinni ja itkeä pahaa oloa. Kuvia ei siis juurikaan ole. Nukuin sitten Kilpisjärveltä Karesuvantoon saakka, josta soittelin hätäisesti meille yöpaikkaa tunnin varoajalla. Onneksi sellainen löytyi Hetan lomakylästä. Majoituttiin kolmenkymmenen euron ja yhdeksän neliön mökissä ilman mukavuuksia, juuri niin kuin olin ennen reissua haaveillutkin.

Aamulla startattiin auto ja pienen turnausväsymyksen vuoksi valittiin sitten suorin tie Rovaniemelle, jossa meille oli tiedossa yöpaikka. Sen verran ehdittiin kuitenkin jarruttaa, että kurvattiin mutkin Levin huipulla. Täälläkin tosin oli vähän hidasetta matkalla, tokka poroja oli nimittäin päättänyt ottaa saman matkasuunnitelman... Levillä olin joskus siis jo käynytkin, joten sikäli tunturi ei sykähdyttänyt yhtä paljon, mutta kaahasin silti huippua ees taas kamera kaulassa. Heh, sama toistui Rovaniemellä, Joulupukin kylässä. Otin kilpaa kuvia japanilaisten turistien kanssa. Joulupukkikin piti käydä katsomassa, tosin sylissä en käynyt vieläkään istumassa...

Välillä harmittaa, miten vähän me suomalaiset arvostamme Suomea matkailumaana. Itselle tuo Saanan valloitus ja keskiyön aurinko olivat mielettömiä elämyksiä, eivät kyllä hävinneet Lissabonille ollenkaan! Aloin saman tien haaveilla Haltin vaelluksesta. Tai ehkä retkestä Utsjoelle. Aloin jo itse asiassa haaveilla muutosta Rovaniemelle... Apua, nyt vähän jarrua tähän intoiluun! 

Onko siellä muita, jotka fiilistelevät Suomea samalla tavalla? Ja erityisesti Lappia?

Hiiden hirvi ja Lemminkäisen äiti

Samaan aikaan kun minä toivottavasti jahtaan poroja jossain tunturissa, niin te voitte katsella näitä juhannusviikonlopun luontokuvia. 

Kuvista kiitos Helille, tehtiin diili ja seuraavalla kerralla Heli ui.

Enkä oikeasti tiedä vielä, olenko parasta aikaa tunturissa tai näenkö poroja ylipäätään. Meidän roadtripsuunnitelma on vielä vähän avoin, mutta ilmeisesti suuntana on Kilpisjärvi. Ainoa suunnitelma tällä hetkellä on, että auto starttaa Oulusta heti kun vaan herätään. Reaaliaikaista kuvitusta saa taas tuttuun tapaan Instagramista.

Lissabonin ympäristö: Estoril & Sintra

Voi apua, ajattelin, että se toinen osa portugalin reissusta ois semmonen lepponen fiilistely. No, latasin Photobucketiin just kuusitoista kuvaa. Skippaan nyt sitten turhat jorinat, olkoot tämä postaus hieman kuvapainotteisempi.

Estoril & Cascais

Alunperin oltiin ajateltu viettää puolet lomasta Cascais'ssa, mutta ei sitten löydettykään sieltä meille sopivaa hotellia. Päädyttiin vain hetken matkan päähän Estoriliin. Käytiin yhtenä päivänä pyörähtämässä Cascais'ssa, sinne käveli noin puoleen tuntiin, riippuen toki vähän siitä, mistä päin Estorilia liikkui. Sanoisin, että ravintoloita, turistimyymälöitä ja kauppoja kaipaavalle Cascais on ehkä hiukan viihdyttävämpi. Me oltiin nähty tuo kaikki jo Lissabonissa, joten Estoril sopi meille mainiosti. (Minun kokemukseni Cascaista on tosin vain reilun tunnin palloilu ympäriinsä.)

Meidän hotellimme paljastuikin paikan päällä bed&breakfast -paikaksi, tosin kovin miellyttäväksi sellaiseksi. En ole täysin varma, mutta kuvittelisin tuon talon olevan samalla meitä houstanneen naisen koti. Meillä oli kuitenkin oma huone pesuhuoneella, joten sen puolesta Casa Shanti Niketan vastasi kuin mitä tahansa hotellia.

Taas yksi hylätty rakennus. Käytän uskomattoman paljon aikaa kaikkeen turhaan, kuten tämän hulppean hotellin kohtalon selvittämiseen. Vaikka kuinka pengoin, en löytänyt mitään selitystä tälle. Jonkin portugalinkielisen artikkelin (jonka käänsin ensin google translatella englanniksi ja siitä suomeksi) perusteella hotelli on suljettu 2004 (syy ei selvinnyt), mutta toisen artikkelin perusteella joku hotellimogulimies on suunnitellut avaavansa tähän hienon neljän tähden hotellin. Tosin oletan tuon artikkelin olevan jo melko vanha, joten ehkä tämä todellakin on unohdettu.

Sangriaa.

Meidän Estoril oli tosiaankin sitä chillailua. Maattiin rannalla sen mitä paahteelta pystyttiin, muu aika istuttiin varjossa sangrialla tai oluella. Tai nukuttiin päiväunia hotellilla. Yhtenä iltana pyörähdettiin tietenkin Estorilin casinolla, mutta koska siellä oli kuvaaminen kielletty, on materiaalia vain ulkopuolelta. Ja ulkopuolelta tuo rakennus ei mielestäni ole mitenkään erikoinen. Melko tylsä itse asiassa. Sisältä casino oli ihan hieno ja hauska kokemus, ylimeikatut tarjoilijat minihameissaan puhuivat huonosti englantia itäeurooppalaisella aksentilla ja muut asiakkaat olivat eläkeläisiä. Heh. Yläkerrassa ei tosin edes käyty, kun hävittiin pelibudjetti jo alakerrassa.

Sintra ja Palácio Nacional da Pena

Aluksi oltiin skipata Sintra, koska tuumattiin junamatkan olevan jotenkin isotöinen ja reissun vievän koko päivän. Palattiin kuitenkin Estorilin jälkeen vielä Lissaboniin yöksi aikaisen lennon vuoksi, joten ajateltiin käyttää viimeinen päivä mieluummin Sintrassa kuin jo läpi kolutussa pääkaupungissa. Junasta hypättyämme ajatus Sintrasta ei tuntunut enää kovin hyvältä. Missään ei ollut mitään karttoja alueesta ja tuntui, että olimme aivan hukassa. Päädyttiin sitten ottamaan aseman viereisestä turistikopista kallis Hop On Hop Off -bussi. Se oli sikäli hyvä valinta, että ei oltaisi koskaan selvitty kävellen hengissä kukkulan huipulle, huono sikäli, että ns. epävirallisen bussin kyydillä olisi päässyt kolme kertaa edullisemmin. Toki tämä virallinen oli hiukan laadukkaampi vaihtoehto, joten eipä tuo nyt sitten niin kirpaissut. Ja näin jälkeenpäin pohdittuna pelkkä kävely aseman seudulla olisi näyttänyt vain säälittävän murto-osan kaunista kaupunkia.

Sintrassa vierailukohteisiin oli Lissabonia hieman korkeammat pääsymaksut, joten valittiin sitten yksi, jossa käytäisiin sisällä saakka. Penan palatsi. (Kauankohan revin huumorit tuosta matkaoppaankin käyttämästä suomennoksesta.) Uskomaton, värikäs linna vuoren huipulla, jättimäisen sademetsää muistuttavan puutarhan keskellä. Linnan rakennuttanut mies on elänyt melkoisissa satumaailmoissa. (Ja oon näköjään järjestänyt itseni joka toiseen kuvaan, wannabe-satuhahmo, mutta menkööt nyt.)

Portaat puutarhan portilta linnaan.

Älkää laittako linnareissulle kevyttä kellohelmahametta. Oli meinaan hiukan hasardia liikkua tuolla tuulenpuuskissa, mikäli mieli siveellisyytensä säilyttää... Tästä syystä Ville otti kuvia, minä keskityin käyttämään käsiä hameen kesyttämiseen.

Huh, toivottavasti joku jaksoi tänne saakka. Sellainen oli se reissu, voisin hyvin kuvitella lähteväni Portugaliin uudestaan. Vuokraisin ehkä auton ja ajelisin rannikolla. (Jos vain uskaltaisin tuossa maassa rattiin hypätä...)

Osa kuvista Villen ottamia. Kaikki kuvat kuvattu Fujifilm x20 -kameralla.

"Minun mielessäni on juhannus ja juhla ja mittumaari"

Käyn pienellä viiveellä tämän blogin suhteen, mutta kotiuduin vasta tänään. Kotimatka kesti kolme päivää. Kesäloma on kyllä parasta aikaa ihmisen elämässä, ei tarvitse mennä minkään aikataulun mukaan. Nyt koetetaan pysyä kaupungissa hetken verran (eli parin pyykkikoneellisen ja muutaman kaverikahvittelun ajan) ja sitten tie kutsuu taas.

Mutta ei mennä vielä sinne saakka, kun Juhannuskin on käymättä läpi. (Ja se toinen reissupostaus, onpahan ainakin materiaalia jemmassa...) Yllä olevaa kuvaa katsellessani en näe kauheasti aihetta valittaa säästä. Ei tullut lunta, ei räntää eikä edes vettä, joten eikö se ole jo melko hieno juhannuskeli..? Villasukat jalassa oli oikein hyvä olla, ei palellut.

Juhannusaatto meni kaikkien perinteiden mukaan. Olen viettänyt muutamia poikkeuksia lukuunottamatta Juhannukseni saman kaavan mukaan. Aamulla tungetaan kauppaan viime hetkellä kaikkien muiden 1300 kyläläisen ja satunnaisen turistin kanssa. Sieltähän ei nyt varsinaisesti tarvinnut mitään, mutta tuo kauppa-asioimisen tuska kuuluu tähän keskikesän juhlaan. (Ja okei myönnetään, että se viime hetkellä haettu makkarapaketti toi mielenrauhan, sillä ilman yhdeksättä pakettia hiillosta ja kolmatta purkkia silliä oltaisiin todennäköisesti kuoltu nälkään.)

Kun kaupat menivät kiinni, alettiin tyhjentää jääkaappia, että saatiin ovi mahtumaan kiinni. Uusien pottujen jälkeen otettiin suunnaksi Hiisijärvi. Ensin käytiin tarkistamassa, että kylän kokko on paikoillaan, eikä kukaan ole käynyt varastamassa sitä. (Olen melko varma, että jos tämä perinne jäisi jonain vuonna välistä, ei risukasa enää h-hetkellä olisikaan tallessa...) Seuraavassa vaiheessa käydään mummolassa kahvilla, minkä jälkeen mentiin lämmittämään saunaa. Tänä vuonna ilmottauduin vapaaehtoiseksi ja pienen tuskailun jälkeen sain kuin sainkin tulen kiukaan alle. Ja saunan jälkeen on sitten kylän kokon sytytys. Karaoket jätettiin kuitenkin välistä ja suunnattiin takaisin kotiin.

Loppuilta kuluikin naapurin rantatuvassa istuessa ja syödessä. Ai niin, meillä päin kaikki tehdään viimeisen päälle, joten sytytettiin vielä privaattikokko omassa rannassa ja vertailtiin sitä vastarannan asukkaiden kokkoihin. Eikä tietenkään myönnetty, jos jollain roihusi komeammin.

Juhannuspäivänä jatkettiin syömistä, mutta vastapainona tehtiin myös pieni luontoretki lähimaastoon. Ajatuksena oli käydä eräällä vaaralla sijaitsevalla hakkuuaukealla, josta aukeaa huikeat näköalat. Muutaman mutkan jälkeen löydettiinkin perille. Retken toisena kohteena oli minikanjoni vaaran juurella. Se löytyi huomattavasti vähemmällä tuskailulla ja siltä retkeltä löydettiin vanhan pontikkatehtaan jämät. Mutta hienoja paikkoja molemmat. Illalla reippailin vielä Saukkovaarassa, joten kyllä tuolla luontoannoksella pärjää nämä pari seuraavaa päivää.

Kirjoituksen otsikko on Eino Leinon runosta.

Lissabonissa

Täällä ollaan, takaisin Suomessa! Jännitin, että pölähdänkö hellevaatteissa hankien keskelle, mutta en sentään! Ostin onneksi Lissabonista farkkupaidan, joten oli edes jotain pitkähihaista kiskaista päälle kotimatkalle. Kuvia viikon ajalta näkyy olevan reilut 600, ajattelin jakaa ne kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa tulee Lissabonin kuvat ja muutamia vinkkejä, toiseen osaan jätän kuvat Estorilista ja Cascaista sekä Sintrasta. (Ja kuvia on melkoinen määrä, vaikka kuinka yritin karsia, pahoittelut jo näin etukäteen...)

Lissabon on jostain syystä ollut minulle pitkään se must see -paikka. Kuvittelin mielessäni ne kapeat mukulakivikadut, ikkunoilla kuivuvat pyykit ja ruukuissa kukkivat pelargoniat. Etelä-Eurooppalaisen kiireettämyyden ja siestan. Ja sitä kaupunki melko pitkälle olikin! Valkeiksi kalkittuja ja värikkäiksi maalattuja tai kaakeloituja matalia taloja. Kadut tuntuivat kapenevan sitä mukaa, mitä korkeammalle kukkuloille kiipesi. Siestaa kaupunki tosin ei tuntunut viettävän, sen verran tärkeä tulonlähde turismi kauppiaille ja ravintoloille on. Lisäksi kaupunki tuntui melko likaiselta. Jätteistä pursuavien roskisten ohi kävellessä teki mieli pitää nenästä kiinni.

Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Meidän tukikohtamme oli Lisboa City Hotel, josta pääsi kätevästi kävelemään aivan ytimeen. Laiskempi olisi saattanut ottaa helpon ja siistin metron, jonne kertalippu maksoi vaivaiset 1,40 euroa. Ensimmäisellä kerralla tosin täytyy maksaa 0,50 euroa uudelleen ladattavasta viva viagem -kortista. Sama kortti kävi ilmeisesti myös busseihin, raitiovaunuihin ja lauttoihin, näitä tosin emme käyttäneet. Paikallisjuniin taas oli sitten oma viva viagem -korttinsa.

Pääsääntöisesti kuitenkin kävelimme. Metroa käytimme oikeastaan vain lentokentältä (Useimmissa matkaoppaissa on vielä vanha tieto, että metroverkosto ei yltäisi kentälle saakka...) hotellille ja takaisin, sekä matkatessamme hieman keskustan ulkopuolelle Oceanario de Lisboaan. Tosin Alfaman kapeat ja sokkeloiset kujat jyrkkine ylä- ja alamäkineen olisi voinut katsella myös keltaisesta raitiovaunusta käsin, näin jälkikäteen ajateltuna.

Estoriliin ja Sintraan pääsee busseilla tai paikallisjunilla, joista valitsimme jälkimmäisen, sillä bussimatkaajia peloteltiin mahdollisilla matkantekoa hidastavilla ruuhkilla. Ja kertaakaan kaupungissa julkisilla liikkuessamme emme kokeneet minkäänlaista ongelmia, vaikka tällaisia landepaukkuja ollaankin, joten helppoa on! Taksikin on kuulema edullinen, mutta me kuljettiin mieluummin metrolla.

Portugalilaista ruokaa pääsimme testaamaan valitettavan vähän. Hotelli suositteli meille ravintolaa, jossa otin jonkun paikallisen "hampurilaisen". Ei vakuuttanut, niin kuin ei tehnyt myöskään Villen pihviannos. Samalla tuli testattua minun kammoamat merenelävät, kun saimme keittiön tervehdyksenä kulhon mustekalanlonkeoita. Testasin kuitenkin, ja itse asiassa ne menivät melkein jopa hampparin edelle. Ajatuksena oli testata grillattua kalaa, mutta se sitten jäi, kun vastaan ei sattunut sopivaa paikkaa. Muutamassa "katukeittiössä" olisi ollut tuota herkkua tarjolla, mutta totesimme pelaavamme varman päälle ja skippasimme tuo lämpimässä muhineet turskat.

Paikalliset herkut kuitenkin ennätimme testaamaan, luonnollisesti. Näistä joku lukijakin vinkkasi, kiitos siitä! Pastel de Nata eli vaniljaleivos maistui oikein hyvin!

Ravintoloiden hintataso keskustassa oli pitkälti sama kuin Suomessa. Olut tosin oli halpaa, usein saman hintaista kuin vesi tai limsa. Samoin ruokakaupassa hintataso oli selvästi Suomea alhaisempi, ostettiin paikallisesta supermarketista kuusi kassia ruokaa ja muuta sälää (Hiukan pienempiä nuo paikalliset muovipussit...) alle kahdenkympin. Vaatteet olivat saman hintaisia kuin Suomessakin, tosin muutamissa ketjuissa, kuten Bershkalla ja Pull&Bearissa huomasin hintalapun takana olleen toisen hintalapun, jolla sama tuote olisi maksanut muutamaa euroa enemmän. En tiedä, että missä päin maailmaa tuo toinen hinta on sitten voimassa... Varmaan Suomessa.

Ja no ne nähtävyydet! En tiennyt Lissabonista etukäteen yhtään sellaista kohdetta, jonka olisin tiennyt haluavani ehdottomasti nähdä. Olin kyllä lukenut matkaoppaasta muutamista paikoista, jotka voisi käydä katsomassa. Olin kuitenkin ajatellut, että pidän suunnittelemattoman loman nauttien kaupungin ilmapiiristä. Toimi. Toki tarjolla olisi ollut jos jonkinlaista museota ja kirkkoa, mutta me valitsimme vain parhaat päältä. Matkaopaskirjanen suositteli monumenttikaupunginosaa Belémiä, mutta jätettiin kyseinen paikka kokonaan välistä, koska ei vain googletuksenkaan perusteella löydetty sieltä mitään tiettyä juttua, mitä oltaisiin haluttu nähdä. (Ja kun aikaakin oli tosiaan rajoitetusti...) Kierrettiin mieluummin lähempämä ydinkeskustaa olevia kaupunginosia ja junaretki tehtiin sitten Sintraan.

Mutta listaan tähän muutaman kohteen, jossa käytiin, ja joita voin suositella.

Alfaman kaupunginosa & Castelo de São Jorge

Vanhat keltaiset raitiovanut kuljettivat turisteja Alfaman sokkeloisten ja kapeiden kujien läpi aina huipulle ja Castello de Sao Jorgen linnaan saakka. Me reippailtiin ylös jalan, ja eksyttiin matkalla useaan otteeseen, mutta se taisi vaan kuulua asiaan... Kuvan pienestä ravintolasta raahauduttiin ostamaan pullo vettä rankan nousun ja muutaman harhakadun jälkeen.

 

Hyvin yleinen näky Lissabonissa! Keskellä asutusta on yhtäkkiä pelkät rakennuksen seinät. Portugali tai ainakin Lissabonin ympäristö vaikutti ihannekohteelta urbaanin löytyretkeilyn harrastajalle. Estorilista löytyi jopa valtava hotelli hylättynä!

Paikallinen performanssitaiteilija linnan sisäänkäynnillä. En tiedä, kuka tuossa oli se varsinainen vetonaula: Torveen kailottava ukko vai hänen kolme suloista koiraansa. (Se kolmas istui pyöränkorissa.)

Itse linnaan oli pääsymaksu, ja mielestäni alue oli sen arvoinen. Muureilta avautuivat huikeat näköalat kaupungin ja Tejo-joen ylle. Rakennuksessa oli myös museo ja arkeologien kaivausalue, jonne oli jätetty näkyviin eri aikakausien rakenteita. Alueella oli myös kahvila, jonka terassilla tepasteli riikinkukkoja.

Linnoituksen huipulla liehui Portugalin lippu.

Linna kuutamossa ja alhaalta kaupungin keskustasta kuvattuna.

Keskusta (Baixa)  ja Rua Augusta

 

Ilmeisesti oon juossu liikkeestä toiseen sellaisella intensiteetillä, että varsinaiset kuvat jäivät ottamatta. Tämä kuva on kuitenkin Praca do Comérsio -aukion reunalta. Kyseinen aukio oli valjastettu jalkapallon mm-kisojen ajaksi suureksi katsomoksi, jossa pelejä saattoi katsoa jättimäiseltä screeniltä. Tejo-joki reunustaa torin toisen laidan, toisella laidalla seisoo riemukaari, jonka alta alkaa paikallinen kävelykatu, Rua Augusta. Shoppailut hoituivat kätevästi yhden kadun varrelta. (Tosin luksusostoksia varten olisi ollut oma katunsa, mutta me tyhjennettiin mieluummin Pull&Bearia...) Kävelykadulla esiintyi monia katutaiteilijoita, muusikoita ja eläviä patsaita. Ainoa kaupungin negatiivinen puoli olivat kävelykadun vallanneet huumekauppiaat. Tosin nämäkin olivat siistejä ja hyvin kohteliaita miehiä. Kun kieltäytyi, tyypit kiittivät ja lähtivät jatkamaan matkaansa.

Bairro Alton alue

Bairro alton eli yläkaupungin aluetta markkinoitiin yöelämän keskuksena. Käytiinkin istumassa iltaa erään baarin edustalla, mutta parhaiten alueesta jäi mieleen Igreja do Carmon kirkon rauniot. Kirkko tuhoutui aikoinaan maanjäristyksessä, jolloin sen katto tipahti messuun kokoontuneen kirkkoväen niskaan. Raunioiden yhteydessä oli kirkkomuseo, joka käytiin katsomassa samaan hintaan. Alueella oli myös toinen hieno kirkko, Igreja de Sao Roque. Myös tämä kirkko kärsi tuossa samaisessa vuoden 1755 maanjäristyksessä. Koristeellinen julkisivu tuhoutui täysin ja nykyään kovin vaatimaton ulkonäkö kätkee sisälleen upeasti koristellut sisäseinät ja alttarin. Jälkimmäiseen ei ollut pääsymaksua, joten kannattaa ehdottomasti pyörähtää sisällä saakka.

Oceanário de Lisboa 

Sääennuste lupaili +37 lämpöastetta, joten otettiin metro Orienten kaupunginosaan ja maailmannäyttelyä varten rakennettuun Oceanário de Lisboaan. Matkaopaskirjanen kehui tämän olevan yksi maailman hienoimmista akvaarioista. No, minulla ei ole kokemusta muualta, mutta hehkutukseen nähden tämä jätti hieman vaisuksi. Tässä näki kuitenkin moderninpaa Lissabonia ja kyllähän noita kaloja ihan mielelläänkin katseli. Ja viilennyksenä kuumassa päivässä tuo toimi erinomaisesti!

Huh, siinäpä olisi se tämä ensimmäinen osa, seuraava on sitten ehkä vähemmän informatiivisempi ja enemmän kuvapainotteinen. Ehkä joku teistä sai tästä jo pienen inspiraation suunnata seuraavalla lomalla Lissaboniin. Mitä tahansa kysymyksiä ja ajatuksia tuleekin mieleen, niin nakelkaa kommenttiboksiin. Oliko liikaa tekstiä ja kuvia? Vai selvisittekö hengissä loppuun saakka?

Minä suuntaan Kainuuseen Juhannuksen viettoon ja palailen näillä reissuasioilla vielä toistamiseen, kunhan saadaan tuo keskikesän juhla juhlittua pois alta. Oikein mukavat juhlat kaikille!

Postauksen kuvat otettu Fujifilm x20 -kameralla. Reissussa oli mukana Lissabon matkaopas (Berlitz), josta pääosa tämän postauksen infosta on kaivettu.

Lokki ja kuovi ja blogitauko

Olen pienellä blogilomalla ensi viikon loppupuolelle saakka, en sen pitempään! (Ellei jotkin yllättävät Juhannussuunnitelmat muuta tilannetta.) Tämä yksinkertaisesti siitä syystä, että olen tietokoneen ulottumattomissa. Tai ainakin kovasti yritän olla. (Olen itse asiassa jo nyt, ajastin tämän vähän ennakkoon...) Lupaan olla vastaavasti sitäkin aktiivisempi kameran kanssa ja myös Instagram tulee toivottavasti olemaan aktiivisessa käytössä! (@suvipy)

Mukavaa Juhannuksenodotusta!

Autio, mutta ei unohdettu

Tämä voisi periaatteessa mennä autiotalokategoriaan, ulkoa tämä helposti näyttää hylätyltä. Piha on villiintynyt, saunan katto repsottaa ja talon portaat näyttävät peittyvän jäkälään. Kielot ovat vallanneet saunapolun ja ampiaiset ullakon. Ovi on kuitenkin visusti lukossa, sillä talo turkooseine kalusteineen on ikään kuin viettänyt hiljaiselämää uusia tuulia odotellessaan. 

Oikeastaan talo kaipaa vain hiukan pölytystä. Ja lattiamoppia. Ikkunoille soisi jo uudet verhot auringonhaalistamien sijaan ja lattialankut odottelevat puhtaita ja värikkäitä räsymattoja. Kammarin heteka tarvitsee vielä patjan ja täydellinen kesämökki-idylli on valmis! Ja kuinka mahtavaa on, että minä saan olla tässä mukana!