20. kesäkuuta 2014

Lissabonissa

Täällä ollaan, takaisin Suomessa! Jännitin, että pölähdänkö hellevaatteissa hankien keskelle, mutta en sentään! Ostin onneksi Lissabonista farkkupaidan, joten oli edes jotain pitkähihaista kiskaista päälle kotimatkalle. Kuvia viikon ajalta näkyy olevan reilut 600, ajattelin jakaa ne kahteen postaukseen. Tässä ensimmäisessä osassa tulee Lissabonin kuvat ja muutamia vinkkejä, toiseen osaan jätän kuvat Estorilista ja Cascaista sekä Sintrasta. (Ja kuvia on melkoinen määrä, vaikka kuinka yritin karsia, pahoittelut jo näin etukäteen...)




Lissabon on jostain syystä ollut minulle pitkään se must see -paikka. Kuvittelin mielessäni ne kapeat mukulakivikadut, ikkunoilla kuivuvat pyykit ja ruukuissa kukkivat pelargoniat. Etelä-Eurooppalaisen kiireettämyyden ja siestan. Ja sitä kaupunki melko pitkälle olikin! Valkeiksi kalkittuja ja värikkäiksi maalattuja tai kaakeloituja matalia taloja. Kadut tuntuivat kapenevan sitä mukaa, mitä korkeammalle kukkuloille kiipesi. Siestaa kaupunki tosin ei tuntunut viettävän, sen verran tärkeä tulonlähde turismi kauppiaille ja ravintoloille on. Lisäksi kaupunki tuntui melko likaiselta. Jätteistä pursuavien roskisten ohi kävellessä teki mieli pitää nenästä kiinni.


Liikkuminen kaupungissa on helppoa. Meidän tukikohtamme oli Lisboa City Hotel, josta pääsi kätevästi kävelemään aivan ytimeen. Laiskempi olisi saattanut ottaa helpon ja siistin metron, jonne kertalippu maksoi vaivaiset 1,40 euroa. Ensimmäisellä kerralla tosin täytyy maksaa 0,50 euroa uudelleen ladattavasta viva viagem -kortista. Sama kortti kävi ilmeisesti myös busseihin, raitiovaunuihin ja lauttoihin, näitä tosin emme käyttäneet. Paikallisjuniin taas oli sitten oma viva viagem -korttinsa.

Pääsääntöisesti kuitenkin kävelimme. Metroa käytimme oikeastaan vain lentokentältä (Useimmissa matkaoppaissa on vielä vanha tieto, että metroverkosto ei yltäisi kentälle saakka...) hotellille ja takaisin, sekä matkatessamme hieman keskustan ulkopuolelle Oceanario de Lisboaan. Tosin Alfaman kapeat ja sokkeloiset kujat jyrkkine ylä- ja alamäkineen olisi voinut katsella myös keltaisesta raitiovaunusta käsin, näin jälkikäteen ajateltuna.

Estoriliin ja Sintraan pääsee busseilla tai paikallisjunilla, joista valitsimme jälkimmäisen, sillä bussimatkaajia peloteltiin mahdollisilla matkantekoa hidastavilla ruuhkilla. Ja kertaakaan kaupungissa julkisilla liikkuessamme emme kokeneet minkäänlaista ongelmia, vaikka tällaisia landepaukkuja ollaankin, joten helppoa on! Taksikin on kuulema edullinen, mutta me kuljettiin mieluummin metrolla.


Portugalilaista ruokaa pääsimme testaamaan valitettavan vähän. Hotelli suositteli meille ravintolaa, jossa otin jonkun paikallisen "hampurilaisen". Ei vakuuttanut, niin kuin ei tehnyt myöskään Villen pihviannos. Samalla tuli testattua minun kammoamat merenelävät, kun saimme keittiön tervehdyksenä kulhon mustekalanlonkeoita. Testasin kuitenkin, ja itse asiassa ne menivät melkein jopa hampparin edelle. Ajatuksena oli testata grillattua kalaa, mutta se sitten jäi, kun vastaan ei sattunut sopivaa paikkaa. Muutamassa "katukeittiössä" olisi ollut tuota herkkua tarjolla, mutta totesimme pelaavamme varman päälle ja skippasimme tuo lämpimässä muhineet turskat.

Paikalliset herkut kuitenkin ennätimme testaamaan, luonnollisesti. Näistä joku lukijakin vinkkasi, kiitos siitä! Pastel de Nata eli vaniljaleivos maistui oikein hyvin!

Ravintoloiden hintataso keskustassa oli pitkälti sama kuin Suomessa. Olut tosin oli halpaa, usein saman hintaista kuin vesi tai limsa. Samoin ruokakaupassa hintataso oli selvästi Suomea alhaisempi, ostettiin paikallisesta supermarketista kuusi kassia ruokaa ja muuta sälää (Hiukan pienempiä nuo paikalliset muovipussit...) alle kahdenkympin. Vaatteet olivat saman hintaisia kuin Suomessakin, tosin muutamissa ketjuissa, kuten Bershkalla ja Pull&Bearissa huomasin hintalapun takana olleen toisen hintalapun, jolla sama tuote olisi maksanut muutamaa euroa enemmän. En tiedä, että missä päin maailmaa tuo toinen hinta on sitten voimassa... Varmaan Suomessa.


Ja no ne nähtävyydet! En tiennyt Lissabonista etukäteen yhtään sellaista kohdetta, jonka olisin tiennyt haluavani ehdottomasti nähdä. Olin kyllä lukenut matkaoppaasta muutamista paikoista, jotka voisi käydä katsomassa. Olin kuitenkin ajatellut, että pidän suunnittelemattoman loman nauttien kaupungin ilmapiiristä. Toimi. Toki tarjolla olisi ollut jos jonkinlaista museota ja kirkkoa, mutta me valitsimme vain parhaat päältä. Matkaopaskirjanen suositteli monumenttikaupunginosaa Belémiä, mutta jätettiin kyseinen paikka kokonaan välistä, koska ei vain googletuksenkaan perusteella löydetty sieltä mitään tiettyä juttua, mitä oltaisiin haluttu nähdä. (Ja kun aikaakin oli tosiaan rajoitetusti...) Kierrettiin mieluummin lähempämä ydinkeskustaa olevia kaupunginosia ja junaretki tehtiin sitten Sintraan.

Mutta listaan tähän muutaman kohteen, jossa käytiin, ja joita voin suositella.


Alfaman kaupunginosa & Castelo de São Jorge

Vanhat keltaiset raitiovanut kuljettivat turisteja Alfaman sokkeloisten ja kapeiden kujien läpi aina huipulle ja Castello de Sao Jorgen linnaan saakka. Me reippailtiin ylös jalan, ja eksyttiin matkalla useaan otteeseen, mutta se taisi vaan kuulua asiaan... Kuvan pienestä ravintolasta raahauduttiin ostamaan pullo vettä rankan nousun ja muutaman harhakadun jälkeen.
 
Hyvin yleinen näky Lissabonissa! Keskellä asutusta on yhtäkkiä pelkät rakennuksen seinät. Portugali tai ainakin Lissabonin ympäristö vaikutti ihannekohteelta urbaanin löytyretkeilyn harrastajalle. Estorilista löytyi jopa valtava hotelli hylättynä!
Paikallinen performanssitaiteilija linnan sisäänkäynnillä. En tiedä, kuka tuossa oli se varsinainen vetonaula: Torveen kailottava ukko vai hänen kolme suloista koiraansa. (Se kolmas istui pyöränkorissa.)
Itse linnaan oli pääsymaksu, ja mielestäni alue oli sen arvoinen. Muureilta avautuivat huikeat näköalat kaupungin ja Tejo-joen ylle. Rakennuksessa oli myös museo ja arkeologien kaivausalue, jonne oli jätetty näkyviin eri aikakausien rakenteita. Alueella oli myös kahvila, jonka terassilla tepasteli riikinkukkoja.

Linnoituksen huipulla liehui Portugalin lippu.
Linna kuutamossa ja alhaalta kaupungin keskustasta kuvattuna.

Keskusta (Baixa)  ja Rua Augusta

 
Ilmeisesti oon juossu liikkeestä toiseen sellaisella intensiteetillä, että varsinaiset kuvat jäivät ottamatta. Tämä kuva on kuitenkin Praca do Comérsio -aukion reunalta. Kyseinen aukio oli valjastettu jalkapallon mm-kisojen ajaksi suureksi katsomoksi, jossa pelejä saattoi katsoa jättimäiseltä screeniltä. Tejo-joki reunustaa torin toisen laidan, toisella laidalla seisoo riemukaari, jonka alta alkaa paikallinen kävelykatu, Rua Augusta. Shoppailut hoituivat kätevästi yhden kadun varrelta. (Tosin luksusostoksia varten olisi ollut oma katunsa, mutta me tyhjennettiin mieluummin Pull&Bearia...) Kävelykadulla esiintyi monia katutaiteilijoita, muusikoita ja eläviä patsaita. Ainoa kaupungin negatiivinen puoli olivat kävelykadun vallanneet huumekauppiaat. Tosin nämäkin olivat siistejä ja hyvin kohteliaita miehiä. Kun kieltäytyi, tyypit kiittivät ja lähtivät jatkamaan matkaansa.


Bairro Alton alue


Bairro alton eli yläkaupungin aluetta markkinoitiin yöelämän keskuksena. Käytiinkin istumassa iltaa erään baarin edustalla, mutta parhaiten alueesta jäi mieleen Igreja do Carmon kirkon rauniot. Kirkko tuhoutui aikoinaan maanjäristyksessä, jolloin sen katto tipahti messuun kokoontuneen kirkkoväen niskaan. Raunioiden yhteydessä oli kirkkomuseo, joka käytiin katsomassa samaan hintaan. Alueella oli myös toinen hieno kirkko, Igreja de Sao Roque. Myös tämä kirkko kärsi tuossa samaisessa vuoden 1755 maanjäristyksessä. Koristeellinen julkisivu tuhoutui täysin ja nykyään kovin vaatimaton ulkonäkö kätkee sisälleen upeasti koristellut sisäseinät ja alttarin. Jälkimmäiseen ei ollut pääsymaksua, joten kannattaa ehdottomasti pyörähtää sisällä saakka.


Oceanário de Lisboa 


Sääennuste lupaili +37 lämpöastetta, joten otettiin metro Orienten kaupunginosaan ja maailmannäyttelyä varten rakennettuun Oceanário de Lisboaan. Matkaopaskirjanen kehui tämän olevan yksi maailman hienoimmista akvaarioista. No, minulla ei ole kokemusta muualta, mutta hehkutukseen nähden tämä jätti hieman vaisuksi. Tässä näki kuitenkin moderninpaa Lissabonia ja kyllähän noita kaloja ihan mielelläänkin katseli. Ja viilennyksenä kuumassa päivässä tuo toimi erinomaisesti!
Huh, siinäpä olisi se tämä ensimmäinen osa, seuraava on sitten ehkä vähemmän informatiivisempi ja enemmän kuvapainotteinen. Ehkä joku teistä sai tästä jo pienen inspiraation suunnata seuraavalla lomalla Lissaboniin. Mitä tahansa kysymyksiä ja ajatuksia tuleekin mieleen, niin nakelkaa kommenttiboksiin. Oliko liikaa tekstiä ja kuvia? Vai selvisittekö hengissä loppuun saakka?

Minä suuntaan Kainuuseen Juhannuksen viettoon ja palailen näillä reissuasioilla vielä toistamiseen, kunhan saadaan tuo keskikesän juhla juhlittua pois alta. Oikein mukavat juhlat kaikille!


Postauksen kuvat otettu Fujifilm x20 -kameralla. Reissussa oli mukana Lissabon matkaopas (Berlitz), josta pääosa tämän postauksen infosta on kaivettu.

3 kommenttia:

  1. That was a very nice report about your trip. With good amount of images and text and some useful informations too.

    You have captured some nice pictures, in particular I like the fourth picture the most. I also really like the view from the São Jorge castle overlooking the Tagus river and the historical centre. It seemed you went there in the right time, weather-wise.

    Did you get to learn any portuguese when over there? Or try some cod fish (bacalhau)?
    And one detail I am quite curious. On the top of the post there is a player, but when clicking on play, nothing plays. Should there be a song? If so, which song was it? :)

    Anyway, nice post and photos, Suvi. Good to see the x20 in action.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for your comment! Hopefully these pictures show you how nice camera x20 is. ;)

      Well, all I can say in portuguese is "obrigado". Not much... Unfortunately we didn't eat cod fish. There was cod fish in some restaurants in Lisbon but in Estoril we didn't find any nice place anymore. Now I must go to Portugal again! Haha!

      I'm posting more photos soon! (From Estoril and Sintra.) Hope you'll like them, too.

      And I don't know why the song isn't working with you. (Maybe I failed with html but it's weird that I can hear it.) But it's a song from Finnish band called Scandinavian Music Group. And they're singing about Lisbon.

      https://www.youtube.com/watch?v=E5pygRg40GU

      Poista
  2. Oh, I know them and really like their album Missä olet Laila?, although I didn't know the song Lissabon. I just listened to it. Indeed, a perfect match for this post. Nice one.

    Looking forward to see some more photos. (each time I see your results with the x20, it becomes more clear of how good this camera is, and perfect for my photography needs).

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!