Menikö taas ihan nappiin. Testailin tuossa iltasella joutessani pin up -henkisen meikin tekoa. No, ihan ok meikki, ja kampauskin, mutta siinä vaiheessa, kun olin valmis, alkoi jäätävä päänsärky. Ja lisäksi kello oli jo hurjan paljon ja aamulla piti mennä töihin ja kellojakin siirrettiin, niin tää kuvauspuoli jäi vähän hutasuksi, mutta onneksi sain sitten tänään uudella energialla (ja päällä) muokattua näitä hiukan. Joten pistetään nyt julkaisuun, kun kerran on kuvat otettu. Paitsi tää eka nyt on vaa semmonen räpsy, kun aloin purkaa kampausta, niin siitä tuli vahingossa tosi nätti, niin piti kuvata, mutta eihän se tietysti tässä kuvassa näy...
Semmosta. Huomenna ajattelin ottaa tämän Pääsiäisen työputken päätteeksi pienen irtioton ja ajella pariksi päiväksi Kainuun korpeen. Minulla on jotain kuvausideoita, saa nähdä mitä keksin toteuttaa. Ainakin toivon, että säät jatkuis tämmösinä huippuhyvinä, niin voisin paistella makkaraa nuotiolla tai käydä rannassa ottamassa aurinkoa. Tehä kaikkee semmosta, mitä muut on tehny koko Pääsiäisen.
Joo, palataanpa ihan uudella innolla alkuviikosta! Loppuun vielä yksi kuva yheltä illalta 50-luvun loppuvaiheilta, kun olin lähössä tanssimaan kaupunkiin. Ihan hyvä meno oli!
Oon monet tovit miettiny miksei kukaan ole näitä kuvia kommentoinu. Oot nimittäin todellakin onnistunut luomaan oikean tyylin kuvaan. Näistähän vaikka taulun tekis. :)
VastaaPoistaJaa'a, enkä ihmiset ei hae minun blogista tätä vaan jotain muuta. :D
PoistaMun itseasiassa on pitänyt kommentoida mutta oon unohtanut :D Nää on kyllä tosi tyylikkäitä kuvia! Tykkään paljon pin up -henkisistä jutuista ja kuvista, vaikkei se omassa olossa ja elossa oikeastaan juuri näy.
VastaaPoistaVoi kiitos, Anna! Itsellä on vähän sama juttu, että tykkään, mutta sitten arkena en osaa pukeutua niitten visioitteni mukaan kuitenkaan. Tosin ehkä kesä antaa enemmän mahdollisuuksia...
Poista