Paluu Laahtaselle

Koska on kesä, ei kukaan jaksa päivystää tietokoneella. Siksi on kai ihan ok julkaista ikivanhoja kuvia viime viikolta..? Käytiin siis Riikan kanssa pienellä road tripillä, jonka päätteeksi olimme suunnitelleet yöpyvämme laavussa. Laavussa, jonka minä pätevänä olin "tsekannut" hyväksi kohteeksi edellisellä reissulla. Rankinen mukaan ja menoksi kohti Laahtasta. Kipiteltiin sitten rinkkoinemme pitkospuita ja siltoja pitkin yli öisen järven. Ihastelimme lähellä uiskentelevaa kuikkaa ja kukkivia tupasvilloja. Perillä laavulla totesimme, että damn, eihän täällä voi yöpyä! Rakennelman keskelle oli nimittäin rakennettu tukeva pöytäviritelmä, jota en ollut edellisellä käynnilläni painanut mieleeni. Onneksi olen jo niin tottunut näihin sähläyksiin, että puolen kilometrin päästä autolta löytyi kupoliteltta. Riikka jäi tulensytytykseen ja minä kipaisin vielä iltapuhteena vastarannalle.

Illalla paistettiin makkarat ja keitettiin vuohenjuusto-rucolapastat trangialla. Hiljalleen alkoi ripotella vettä, joten pisti vähän jännittämään teltan suhteen. Minulla on ollut kova telttakuume, mutta vähäisen tarpeen vuoksi en ole vielä kunnon telttaa hankkinut, vaan lainasin isän kupolitelttaa, jonka vesipilariarvo on jotain 700 millin tietämillä.... Kummasti taas kuume kasvoi, kun siinä kuuntelin teltan kattoon ropisevaa sadetta. Ja jos nyt vielä enemmän sählätä voi, niin todettiin sitten keskellä yötä, että Riikan makuupussista on vetoketju rikki. Tytöt retkellä. Minulta olisi löytynyt vastarannalta autosta myös varamakuupussi, mutta Riikka totesi pärjäävänsä hienosti ilmankin. Melkoinen sissi, heikompi olisi jo ollut puolimatkassa kotiin.

Aamulla onneksi paistoi aurinko. Keitettiin ainakin minun elämäni ensimmäiset nokipannukahvit ja ai että, maistui! Oltiin myös piilotettu illalta jääneet makkarat kylmään suohon (taskusta löytyneissä koirankakkapusseissa), joten saatiin makkaraa myös aamupalaksi. Jännitin mahdollista ruokamyrkytystä, mutta luonnon jääkaappi toimi moitteetomasti! 

Aamulla olimme niin reippaita, että päätimme palata autolle kiertotietä, jotta saataisiin enemmän erätunnelmaa. Kierrettiin puoli järveä ja todettiin Laahtasen pitkospuiden lahonneen suohon jo aikapäiviä sitten. Onneksi oltiin matkalla kotiin, joten pieni sukan kastuminen ei sekään haitannut iloisia retkeläisiä.

Seuraavaa retkeä ajatellen täytyy kuitenkin alkaa nyt pohtia telttavaihtoehtoja. Todennäköisesti päädyn (keskustelufoorumien perusteella) Fjällräveniin tässäkin hankinnassa. Partioaitan myyjä suositteli Singi Lightweightia. Myös Akka view ei tunnu hassummalta vaihtoehdolta, tosin se painaa jo puoli kiloa enemmän vaikka on saatavilla vain kahden hengen telttana. Kaikki käyttökokemukset ovat tervetulleita!

Hiidenkirkolla messuamassa

Jos viime kerralla päivittelin sitä, miten usein sokaistuu niille lähellä oleville kivoille paikoille ja ne jäävät kokonaan näkemättä, niin tässä mennään vielä pitemmälle. Tämä tosin ei ole ollut minkään ennestään minulle tutun kulkureitin varrella, joten enpä tiennyt tästä mitään, ennen kuin vahingossa interwebsiä tutkiessani löysin vinkin.

HIIDENKIRKKO

Samsung galaxy S2 plus

 Lähdettiin Riikan kanssa retkelle ja koska Riikka on heti mukana kaikissa seikkailuissa, ehdotin koukkaamista kohteeseen pienen mutkan kautta. Hyrynsalmen kunnasta nimittäin löytyy upea luonnonpaikka, hiidenkirkko, jossa kumpikaan meistä ei ollut aiemmin käynyt. Riikan hieno puhelinsovellus opasti meidät perille kuoppaista ja vaatimatonta pikkutietä. Tien varressa oli vielä vaatimattomampi puuviitta hiidenkirkolle. Ja mikäli mahdollista, noin kilometrin mittainen kinttupolku oli kaikista vaatimattomin. Näytti, että sitä olivat kulkeneet viimeisimmäksi porot. Pieni nousu kiviselle mäntykankaalle polun mutakuoppia väistellen ja yhtäkkiä silmien edessä avautui valtava kuilu. Muutama askel harhaan ja tiedossa olisi metrien pudotus louhikkoon.

Kyseessä on siis upea kalliorotko, jonka pituus on useita satoja metrejä. (Ei edes kävelty loppuun saakka.) Korkeutta kallioseinämillä oli paikoin varmaan lähemmäs kymmenen metriä. Erityisen upean paikasta teki rotkon kapeus. Kuilu oli paikoin vain muutaman metrin levyinen.

Fujifilm x20

Luonnonvoimat olivat murtaneet kallioseinämään valtavat lohkareportaat, joita pitkin pääsi laskeutumaan rotkon pohjalle. Sammal painaui jalan alla, mutta kantoi sen verran, että liikkuminen vedenpitävillä vaelluskengällä onnistui, kun vain vältti astumasta syvempään uomaan, jossa virtasi pieni puro. Poro-reppana oli päätynyt pohjalle sitä jyrkempää reittiä, jäljellä oli vain kallo ja kasa ympäriinsä leviteltyä karvaa. Hetken kävi mielessä, että ollaankohan tässä nyt karhun haaskalla, mutta huokailtiin ihastuksesta sen verran kovaan ääneen, että ajattelin mahdollisten metsänasukkien pysyttelevän kyllä sopivan välimatkan päässä.

Hiidenkirkolle pääsee kääntymällä 5-tieltä hieman ennen Hyrynsalmen keskustaa (etelästä tultuaessa) oikealle, kohti Moisiovaaraa, minkä jälkeen käännytään pian vasemmalle Hakokyläntielle. Tätä tietä ajellaankin melko pitkästi. Tie kaartaa oikealle Raatevaarantielle, jolta sitten löytyvät vaatimattomat opasteet hiidenkirkolle. Matkaa tulee Hyrynsalmelta reilut parikymmentä kilometriä. Kävelyä tulee yhteen suuntaan noin kilometri. Polku oli paikoin melko kosteaa, joten suosittelen vedenkestäviä kenkiä.

Kiireettömälle ajelijalle suosittelen kyllä poikkeamista rotkolle vaikka se ei aivan reitin varrelle osuisikaan. Sen verran vaikuttava luonnonmuodostelma on kyseessä, ainakin omasta mielestäni. Harmillista, ettei rotkon läheisyydessä ole minkäänlaista nuotiopaikkaa, jossa voisi paistaa makkarat. Mekin jouduimme ajelemaan ihan muille nuotioille, mutta niistä lisää seuraavassa jaksossa!

Tuttu, mutta tuntematon Laahtanen

Joskus sitä on yksinkertaisesti sokea niille asioille, jotka löytyvät läheltä. Olin Juhannuksen aikaan kotiseudullani geokätköilemässä. Pari kätköä sijoittui pienen ajomatkan päähän lapsuudenkodistani, ja itse asiassa mummolaan menevän reitin varrelle. Olen kulkenut tuon noin kolmenkymmenen kilometrin tien satoja kertoja. Joskus pyöräillessä pysähdyimme nopeasti Laahtasen lomakylään jäätelölle. Kerran olen ollut samoilla kankailla partioleirillä. Ja monesti ollaan koluttu lähimaastoja metsällä. Mutta en muista, että olisin aiemmin varsinaisesti lähtenyt Laahtaselle. 

Laahtanen (järvi) sijaitsee Ristijärvi - Sotkamo -välisen tien (888) varrella. Alue on kalastajien suosiossa, mutta sopii kyllä kenelle tahansa retkeilijälle. Järven ympäri kulkee pääosin pitkospuin varustettu polku, mutta valitettavasti reitti alkaa olla paikoin melko laho. 

Laahtasella on myös pieni mökkikylä, mutta en tiedä sen toiminnasta tällä hetkellä. (Taitaa olla venäläisomistuksessa, ja sivut löytyvät toistaiseksi vain venäjänkielisinä.)

Me ei lähdetty kiertämään koko järveä, vaan otettiin suunta vain järven keskellä sijaitsevalle laavulle. Perille saareen pääsee nopeasti ja mukavasti siltoja ja pitkospuita pitkin. Saaresta löytyi laavun lisäksi myös huussi ja polttopuita, oikein kelvollinen retkipaikka siis. Fiksu olisi ottanut makkarat mukaan, mutta me oltiin niin geovauhdissa, ettei varmaan oltaisi ehditty odotella hiillosta. Onneksi heti meidän perässä laavulle taapersi mies kahden lapsen kanssa, joten käytössä tuntuu olevan!

Laavulta aukeaa erittäin kaunis ja karu "erämaamaisema". Tie 888 kulkee melko läheltä, mutta ei ole onneksi kovinkaan vilkasliikenteinen. Laahtasella kelpaisi siis olla vaikka yötä! Voin vain kuvitella tyynen kesäyön, auringonnousun ja pienen usvan leijumaan järven ylle. Täytyy myöntää, että en edes tiennyt paikan olevan näin hieno, nämä nopeasti napatut kuvat eivät tosiaankaan tee oikeutta paikalle. Mahtavaa löytää tällaisia elämyksiä näinkin läheltä. Hieno harrastus tämä geokätköily!

Viikko sitten

 Nyt kun Juhannuksesta on viikko aikaa, ollaan toivottu jo sen verran, että saatetaan palata näihin tunnelmiin! Ei sentään, minun Juhannukseni oli kostea ainoastaan sään puolesta. Työkaverini sanoin aikuinen Juhannus. Itse sanoisin perinteinen Juhannus.  Ruuaksi suolapottua, sitten Hiisijärvelle mummolaan ja kokolle ja sieltä omalle kokolle kotirantaan. Ainoa, mikä jäi uupumaan, oli Juhannussauna, mutta korjasin epäkohdan Juhannuspäivän iltana. Heitin samalla myös talviturkin. Pitkät kalsarit tosin heitin pois vasta sunnuntaina.

Repuntestausretkellä Sanginjoella

Kylläpä nyt elämä hymyillee! Kävin tänään juoksemassa ennätyspitkän juoksulenkin ennätysnopeasti. (Liekö niillä työpaikan alesta löytämilläni urheilukamppeilla jokin motivaatioon vaikuttava tekijä..?) Lisäksi minulla kävi pari päivää sitten mieletön tuuri, josta kerroinkinjo instagramissa. Etsin repun ja rinkan välimallia, päiväreissulle tai yhden yön vaellukselle sopivaa kuljetinta. Menin sitten ilman suurempia odotuksia erääseen vihreään hypermarketiin löytämään fjällrävenin funäsin -50% -tarralla varustettuna. Kassalla yllätys oli melkoinen, kun lähtöhinta repulla olikin luulemaani edullisempi ja sain repun käsittämättömään hintaan.

Funäs piti tietenkin lähteä heti testaamaan, ja mikäs sen sopivampi yhden päivän pikakohde kuin Sanginjoen ulkometsä. 

 Yritin kovasti etsiä alueen karttaa, mutta löysin vain kovin suurpiirteisiä tietoja reiteistä. Kartan olisi kai saanut paperiversiona jostain keskustan infopisteestä, mutta luonnollisestikaan en jaksanut lähteä sellaista etsimään. Alueelle pääsee kuitenkin monesta suunnasta, Oulusta Sanginjoelle ajaa noin puolessa tunnissa, riippuen toki vähän mihin aikoo autonsa jättää. Minä valitsin oikeastaan vain sen mielenkiintoisimman kuuloisen, Myllykosken laavun parkkipaikan. Jälkikäteen ajateltuna olisi ehkä ollut helpompi valita jokin toinen lähtöpaikka  (Esim. Isokankaanlaavu tai riistapolun P-paikka), sillä Myllykoskelle menevä usean kilometrin mittainen pikkutie oli melko kuoppaisessa kunnossa ja matka taittui hitaasti.

Myllykoski sijaitsee lyhyemmän Kalimeenlammen reitin varrella. Myös Kalimeenlammen rannassa on laavu, mutta ainakaan nyt tuolla laavulla ei ollut ollenkaan tulipuita. Kalimeenlammen reitiltä pääsee näppärästi Isokankaan reitille. Itsessään tuo toinen reitti on hieman pitempi. Sen varrelta löytyy Isokankaanjärven laavu (josta juttua täällä) sekä Kummunkorven laavu, jossa minä pysähdyin makkaranpaistoon. Puita oli, mutta melko kosteita. Onneksi laavulta löytyi myös kirves, jotta sain puita pienemmiksi ja makkaratkin lopulta paistettua. Siinä vain kirveellä halkoja yksin erämaassa hakatessani tuli mieleen, että lienee syytä täydentää repun sisältöä vielä jonkinmoisilla ensiaputarvikkeilla. 

Yhteensä reittien pituus on noin viidentoista kilometrin paikkeilla, eli kelpo matka päiväretkeläiselle. Yötäkin laavuilla tosin pystyisi halutessaan olemaan, jolloin päivämatka tipahtaisi puoleen. Liian helppoa...

Toisin kuin läheisen Pilpasuon luontopolun opasteet täällä asia oli erinomaisen hyvin hoidettu. En ollut kertaakaan eksyksissä, vaikka luonto oli kovasti koettanut muokata maastoa mieleisekseen. Pitkospuut olivat täälläkin paikoin lahonneet melko vaarallisiksi, mutta toisaalta pitkiä pätkiä oli juuri uusittukin. 

Liekö syynä ollut arkipäivä, mutta muita kulkijoita ei yhtä pariskuntaa lukuunottamatta näkynyt. Lisäksi yksi auto oli parkissa riistapolun alussa. Sää oli kyllä yksi kesän parhaimmista tähän mennessä, joten kuvittelin törmääväni kesälomalaisiin, mutta hiljaista oli. 

Uusi reppu oli kyllä paras mahdollinen tekosyy tälle retkelle ja täytyy todeta, että hyvin palveli. Oli kevyt ja istui selkään hyvin. Olin vähän malttamaton ja lähdin retkelle heti hierojalla käyntiä seuraavana päivänä, mutta hyvin pysyi selkä ja hartat kuosissa vielä reissun jälkeenkin. Pakkasin reppuun vain toki tärkeimmät (kuten pakin ja otsalampun, krhm...), jotta painoa tulisi mahdollisimman vähän. Ensi kerralla sitten yökuntiin, kohde tosin on vielä hakusessa. Haaveilen Hossasta, mutta en pahastuisi, jos löytäisin ennen sitä jonkin harjoittelureitin lähempääkin. (Tälle kesälle suunniteltu ultimate challenge eli useamman yön Lapinvaellus jäänee kesäloman puutteessa toteuttamatta.)

Jutun lähteenä on käytetty VisitOulu-sivustoa!

 

Kuvat: Fujifilm X20