Äidille tein lahjaksi paperinarupallon, jonka sisään laitoin led-valot. Tosin palloon jätin sen verran ison aukon, että sitä voi käyttää myös normaalina lampunvarjostimena, kun vaan virittelee systeemit. Molempiin mummoloihin tein pieniä joulukuusenpalloja samalla tekniikalla.
Tämän jälkeen aletaan vaan kieputella paperinarua ilmapallon ympärille oman maun mukaan. Yritetään välttää ripottelemasta noita hiuksia sekaan. Halutessaan johonkin kohtaan voi siis jättää aukon, josta valot saa laitettua helposti sisälle. Itse tein ison pallon kahdessa osassa. Pyöritin puolet narusta, annoin kuivua yön yli ja jatkoin narun lisäämistä. Tällä yritin säästää hermoja. Pallo kannattaa kuivattaa esimerkiksi astian avulla, ettei se liimaudu alustaan. Ja ison pallon annoin kuivua kaksi vuorokautta, pienissä en malttanut kuin yhden.
Pienet pallot oli niin käteviä ja nopeita tehdä, että tein niitä kymmenen. Eikä hermotkaan menny niiku isossa!
voi miten ihania noi pallot !
VastaaPoistaenpä olekaan itse koskaan osannut tuollaista ideaa ajatella, mutta nyt tämän luettuani luulen että pakko itsekin joku kerta kokeilla.
Huomasin, että Anttilassa tuota isoa palloa vastaava paperinarulampunvarjostin tms. maksaa 70 euroa ja nämä materiaalit tulivat maksamaan noin 12 euroa ja siis kaikkea materiaalia on vielä jäljelläkin, joten ehdottomasti kokeilemaan! Itse aloin haaveilla nyt mustasta pallosta...
VastaaPoistaJa tervetuloa lukijaksi!! :)