7. joulukuuta 2010

Vastustaa

Menee taas vahvasti. Oon sen puoli vuotta käyny viskoo uutta objektiivia eri verkkokauppojen ostoskoreihin, mutta yksikään paketti ei oo koskaan saapunu tänne saakka. (Tämä siis johtunee minusta, ei verkkokaupoista. Tai okei, osittain verkkokaupoista, koska välillä on myyty eioota ja oon sitte jääny odottamaan varastontäydennystä.) Tänään laskeskelin vähän, että minulla on vara ostaa jonkinlaiset joululahjat myös muille, vaikka ostaisin itselleni etukäteisjoululahjan jo nyt. Päätöstä helpotti se, että tuon haaveilemani putken hinta oli tipahtanut verkkokauppa.com:ssa alle 500 euron. Putki lensi ostoskoriin (ehkä noin kolmannensadankahdeksankymmenenkolmannen kerran) ja sitten UV-suotimien kimppuun. Jos mikään ei ois alkanu tökkiä, niin oisin juossu R-kioskille ja pistäny loton vetämään. Just se suodin, minkä olisin valinnut on sitten loppu ja toimitusajaksi ilmoitettiin 3-4 viikkoa. Siis oikeesti nyt! Että putken sais parissa päivässä, mutta jäisin odottelee jotain UV-suodatinta, niin eipä napannu. Oisin toki voinu ottaa sen noin viisi kertaa kalliimman suotimen, jolloin olisin saanut sen samaan pakettiin.


Pikainen soitto Tommille, joka lupasi ensi viikonlopun Helsingin reissullaan (Kiitos järjestyksenvalvontakurssi ja meijän ammattikoulu kun järkkäätte minulle viikonlopputekemistä sen verran, että minulla ei mee rahaa yhteen ylimääräseen Helsingin reissuun. Ei ois kiinnostanutkaan...) käydä katsomassa Verkkokauppa.com:n myymälän hyllyt ja jos ei sieltä niin Rajala Pro Shopista sitten ja jos ei vieläkään tärppää, niin sitten soitetaan Tommin veljelle Ouluun, joka saa käydä katsoo paikallisen Verkkokauppa.com:n myymälän ja jos ei vieläkään ala toimia, niin hemmetti, tilaan sen eri lähetyksessä sitten!


Eli siis suomeksi sanottuna, paketin pitäis lähtee pian tulee tänne päin! Ja koska tässä blogissa mikään ei liity mihinkään, niin kuvatkaan ei liity tähän aiheeseen. Paitsi jos kerron, että lämmitän uunia ja syön suklaata ja juon glögiä. Tosin suklaat loppu ja oon nyt tässä viikon aikana vetäny jonku 4 lirtaa glögiä, että yritän alkaa jo rajottaa vähän. (Jos joku tietää, että liiallisesta glögin juomisesta voi tulla jotain negatiivisia oireita, niin hei kertokaa pian!)

2 kommenttia:

  1. hei tota onko sulla kaukosäädintä kameraan? ku itellä ois suunnitelmissa hommata ensin kameranjalka ja sitte kaukosäädin, ois super kätevä! sitä vaa että tietäsikkö jotai mistä sais kivoilla hinnoilla :P

    VastaaPoista
  2. Minulla on käytössä kaverin langallinen kaukolaukaisin, joka on Canonin oma. Sen hinta on käsittääkseni jossain 20 euron tietämillä. Toi johto on vaan jotain metrin mittainen, että jos itseään meinaa kuvata, niin kannattanee hankkia toi johdoton. Ne onkin melko kalliita, jos katselee Canonin omia malleja. En muista mikä kamera sinulla on, mutta luulisin, että noi "merkki"laukaisimet ovat aina kalliimpia. Monet on hankkinu noita ebaysta, esim. joskus saanu canoniin sopivia n. 6 eurolla. Mutta noista taas en ihan äkkiä osaa sanoa, että mikä sopii mihinkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!