Kesää odotellessa...

Tänään kokeillaan Batmanin kanssa jotain niinkin extremeä kuin junalla matkustamista. Batman ei oo koskaan menny junalla enkä minäkään eläinvaunussa. Toivottavasti vaunussa on hiljaista näin tiistaipäivisin, niin ei tarvitse stressata sen uuden matkustusmuodon lisäksi laumaa muita kavereita. Tai no, Batman tuskin välittää, minä stressaan. Sitä ennen kuitenkin pikaisia kuulumisia tännekin suuntaan, kun en taas tiijä millon oon hoodeilla! (Tai no, Kajaaniin ois pakko palailla maanantaihin mennessä, koska minulla alkaa käsittääkseni silloin koulu ja kyseessä on kuitenkin toinen niistä kahdesta tilanteesta, jolloin minun pitää olla koululla seuraavaan kahteen viikkoon.)

Oon tosi pettyny tähän intiaanikesään, jota ennusteet lupailivat ensin toukokuussa ja sitten vielä yrittivät vakuutella ja puhua intiaaniloppukesän puolesta vielä pari viikkoa sitten. Yksi päivä, jolloin ulkona tarkeni ilman pilkkihaalaria ja nytkään ei kovin lupaavalta näytä. Ainakin minun parveke hukkuu vähitellen noihin kirjaviin koivunlehtiin, mitkä ei kyllä kerro kovinkaan kesäisestä säästä. Aamulla kun laittaa nenän ulos, niin voi jo selkeesti haistaa syksyn. Alkusyksy on just kiva, mut hei, minä vielä odottelen sitä intiaanikesää...

Viikonloppu meni lähinnä rentoillessa. Perjantaina olin ihanan yllätyksen kohteena ja lauantaina sitten pyörähdin kotikulmilla ja illalla söin jättipussillisen makuunin irtokarkkeja. Sunnuntaina jatkoin samalla linjalla makaamalla pihalla ja nauttimasta viimeisestä hellepäivästä. Paitsi illalla palailin arkeen eli tiskasin ja imuroin. Ei yhtään huono kokonaisuus siis. Maanantaina olinkin superahkera, kävin hakemassa apteeksta kasan tavaraa ja samalla reissulle vein kasan kuitteja vakuutusyhtölle. Jos tästä koiranpojan sairastamisesta lähdetään etsimään jotain hyvää, niin se on varmaan sitten se, että noi kaikki vakuutuksen ansiosta palautuvat rahat tuntuu melko mukavasti tuolla tilillä. Vähän niiku ois voittanu lotossa. Jos ei siis ajattele sitä, että ne rahat alunperin sieltä samaiselta tililtä lähtöisin, enkä edes saa kaikkea takaisin.

Pidin eilen myös tehokkaan sosiaalipäivän. Päivällä näin Sallaa, illasta Tommi tuli pyörähtää täällä ja sen jälkeen poikkesin vielä pikaisesti viinilasillisella Papun luona. Huh, melko tehokasta! Yritin myös kovasti edetä oparin kanssa, mutta ei kaikkea voi ehtiä ja kun kaikki ei ole edes minun ehtimisestä kiinni, vaan jonkun muun. Nyt kuitenkin lähden taas pienelle välilomalle, tunnin päästä pitää jo suunnata kohti rautatieasemaa ja sitä ennen minun pitää miettiä, että tarttenko todella kaiken sen, mitä oon nyt pakannu. Joudun siis kuitenkin kävelee sen laukun ja Batmanin kanssa rautatieasemalle...

Piianpeiliprojekti

Kerroin jo aiemmin tästä projektista hieman. (Eli siis sen, miten inspiraation iskettyä en malttanut mennä ostamaan hiomapaperia, vaan lätkäisin uuden maalin suoraan vanhan päälle...) Mutta siis lähtökohtana oli vuosikymmenten (?) saatossa kellastunut alunperin valkoinen (?) maalipinta, jossa oli kaiken lisäksi vielä liimapintajämiä tarroista. Ne sentään yritin rapsutella parhaani mukaan pois, mutta tässäkin kohtaa se hiomapaperi ois ollu jees... No, ens kerralla sitten paremmin. Mutta tähän alkuun muutama ennen-kuva.

Yritin kuvata nämä seuraavat jälkeen-kuvat mahdollisimman samassa valaistuksessa...

Eihän tuosta nyt mikään älysiisti tullut (en edes mainitse sitä hiomapaperia), kun maalia piti laittaa melko runsaasti. Lisäksi pensseli ei ollu mikään superlaadukas, koska siitä irtos niitä karvoja. Lisäksi Batman teki oman osuutensa noiten karvojen levityksessä. Ja joku nero sai vielä kaiken lisäksi hyvin idean alkaa imuroida maalin vielä kuivuessa lattian tasolla... Mutta on se ainakin siistimpi kuin entinen kellertävä maali. Peilipinnankin hankasin niin puhtaaksi, kuin se oli vain mahdollista. (Hankasin niitä lasin alla , heijastuspinnassa olleita "vikoja" tovin, kunnes tajusin, ettei ne hankaamalla muutu miksikään.) Lopuksi kokeilin vielä perinteistä sanomalehtikikkaa ja kyllä nyt peili kiiltää!

Viidakko makuuhuoneessa

Huh, koti alkaa olla mallillaan! Oon ollutkin tänään ahkera. Heräsin kaheksalta käyttää Batmanin ulkona, mutta sen jälkeen väsytti vielä sen verran, että piti nukkua pari tuntia. Sitten hoidin peilinmaalausprojektin loppuun ja kävin aamulenkillä tutustumassa uuteen naapurustoon ja löysin ihan uskomattomia taloja. Harmi, etten kehtaa ottaa niistä kuvia, on muuten tosi upeita huviloita! Lenkin jälkeen meni vähän hermo tähän sekasortoon, kun tajusin, että jos törmätään ainoa rappunaapurin kanssa tuossa ovella, niin se näkee siitä koko sekasortoisen olohuoneen. Samalla vauhdilla laitoin kuntoon myös keittiön ja imuroin koko kämpän.

Makuuhuoneesta tuli vahingossa vähän viidakko. Vahingossa siksi, että minulla sattui olemaan vihreät verhot ja äiti löysi kotoa yhden vihreän verhon lisää. Sitten tajusin, että minulla on vain yhdet lakanat ja kävin ostamassa toiset ja kaikkein nätein vaihtoehto niistä kaupassa olleista edullisista vaihtoehdoista oli noi vihreät. Bambupenkki nurkaan ja norsu sen päälle, niin viidakko olikin valmis.

 Oon vähän ihastunut tuohon jättipeiliin, jonka ostin muutama kuukausi sitten Jyskistä neljälläkympillä ehkä? Se sopii viidakkooon yllättävän hyvin. Antiikkikynttilänjalkaan sorruin tässä taannoin antiikkikaupassa. En sitten tiijä kuinka paljon antiikkia se todellisuudessa on, mutta ihan jykevä laitos se on. Täytyis vaan ostaa kynttilöitä, kaapissa on tällä hetkellä kirkkaanpunaisia ja viininpunaisia, ne ei oikeen käy muuhun sisustukseen... Ja sitten toi projektipeili. Toi keltaisuus pomppaa hyvin tuolta esiin, kun nuo verhot värittää sitä vielä lisää. Mut nyt on uus maalipinta päällä, tosin vetäisin maalin suoraan pelkästään pyyhityn pinnan päälle. Kuulin jo siitä hiomisen merkityksestä, minkä tosin ymmärsin itsekin, mutta minkäs teet, kun et jaksa kävellä kauppaan ostamaan sitä hiomapaperia. Ja sitä paitsi, se teettäisi taas lisää työtä.

Siinäpä se, matot tästä asunnosta vielä puuttuu, mutta ainakin makuuhuoneeseen olisi kotona pari vihreää mattoa odottamassa ja olohuoneeseen löytyis kans yksi, tosin sitä pitää vielä sovitella...

Keittiö alkaa näyttää siis siistiltä, tosin en tiedä, että laitanko sitä vielä jotenkin persoonallisemmaksi. Se on nyt melko peruskamaa. Päässä on ajatuksia, mutta en todellakaan haluaisi alkaa käyttää siihen ylimääräistä rahaa, joten täytyy tyytyä siihen, mitä minulla on jo olemassa... Täytyy katsella tilannetta!

Turkoosi & fuksia

Venetsiasta ostettu pitsipäivänvarjo on odotellut käyttöä jo pari vuotta, nyt se löysi paikan osana sisustusta, tosin vielä vähän piilossa lepakkotuolin takana. Ehkä se saa arvoisensa paikan, kun noi loputkin tavarat seikkailevat tuosta kulkuväylältä johonkin järkevämpään paikkaan ja lepakkotuoli ei ole ahdistettuna tuohon samaan nurkkaan...

Olipa hyvä, että otin nää kotipostauksen kuvat eilen... Tää kämppä on nimittäin jälleen ihan sekaisin. Purin tuossa noita laatikkoja, mutta puolet tavaroista jäi silti hengaa tuohon eteisen ja olohuoneen välimaastoon. Lisäks sain nerokkaan idean maalata piianpeilini just nyt, kun minulla ois miljoona kiireellisempää asiaa jonossa. Kaupassakin pitäis ehkä käydä, tosin se pelottaa jo valmiiksi. Minun kallis lähisiwa muuttui edulliseksi marketiksi, mut siitä huolimatta ruokalasku on kasvanu ehkä jotain 600 prosenttia. Nyt esim. kuolaan yksiä saappaita. Kuka keksi pistää vaatteet ja kengät ruokakauppohin?

Huolimatta tuosta kulutusongelmasta tää kämppä on ihan huippupaikalla. Kauppaan on siis 200 metriä, keskustaan kilometri, kouluun kilometri... Lisäks tämä sijaitsee käytännössä keskellä puistoa, naapurissa asuu lapsia ja muutenkin täällä on ilmeisesti melko turvallista, koskapa joku on pitänyt telttaansa tuossa pihassa jo viimeisen kuukauden ajan eikä se oo lähteny kävelee. Toisaalta, täällä alueella on puolustusvoimien videovalvonta, joten en ihan heti lähtis pöllii sitä. Ainoo huono puoli on se, että tässä on ilmeisimmin dna:lla joku hemmetin katvealue tuossa sen 3G-verkossa. Mokkula ja minä ei nyt oikeen tulla toimeen yhtä hyvin, kuin sen kiinteän laajakaistan, jota kaipaan ihan älypaljon. Esimerkiksi nyt yritän ladata photobucketiin muutamaa kuvaa, ja samaan aikaan oon kirjoitellu jo tällaisen romaanin.

Verhot on oikeeta vintagea, mummun äidin siskon perintöä (EDIT: Ei kuulema ookaan, mut ilmeisesti 70-luvulta joka tapauksessa, niin kuin olin käsittänytkin...) ja kuosi on siis Marimerkon "Tuuli". Alunperin olin suunnitellut ruskeita/turkooseja verhoja, mutta sitten päätin säästää ja muistin noiden verhojen olemassaolon. Ja itse asiassa oon niihin enemmän kuin tyytyväinen.

Tänään kävin lopultakin hakee polkupyörän entisestä kodista. Hain samalla myös tulitikkuja, joten saan lopultakin fiilistellä tätä kämppää kynttilänvalossa, noi tuikut kun on oleellinen osa tätä sisustusta. Ja ehkä ihan hyvä istua pimeessä, ellei noi tavarat ala vähitellen muuttaa tuosta omille paikoilleen. Sen verran olin eilen kuitenkin ahkera, että keittiö alkaa olla siinä kunnossa, että sitä voi ehkä alkaa jo kohta ihan sisustaakin...

Ruskea nahkasohva häiritsee vähän muuten täydellistä kokonaisuutta. Virittelin tuohon päälle tuollaisen valkean päiväpeiton, joka tosin pysyy paikoillaan keksimäärin kolme sekuntia ja lojuu sen jälkeen yhtenä myttynä sohvan nurkassa.

Sellainen olohuone. Rajasin tosiaan noi romukasat tuosta kuvien ulkopuolelle. Niitten tilalle ois tulossa työpöytä, joka on nyt vähä kuin tulvan tuoma tuossa parvekkeen oven edessä. Tällä hetkellä sen virkaa toimittaa toi sohvapöytä ja voi olla että tulee toimittamaan jatkossakin. Tuolta nurkasta ei nimittäin nää televisiota, toisin kuin tästä sohvalta...

Maailman paras broilerisalaatti

En tiijä mitä minulle on tapahtumassa. Tein just salaattia ihan viimesen päälle. Ja siis pelkästään itelleni. Menin jopa niin pitkälle, että tein krutonkeja. Itse. En oo aiemmin tehnytkään krutonkeja. Enkä noin hyvää salaattia.

Krutongit tein leikkaamalla paahtoleipäsiivuista reunat pois ja leikkelemällä siivut kuutioiksi. Sitten iskin leivänpalat kuumalle pannulle ja pyörittelin oliiviöljyssä. Laitoin melko paljon öljyä, jotta leivänpalat oli siinä lähes kauttaaltaan. Sitten krutongit olisi pitänyt maustaa, mutta minä unohdin ja maustoin vasta melkein lopuksi paprikajauheella ja yrttisuolalla. Kun leivänpalat sai väriä pintaan, annoin niiden paahtua pannulla matalalla lämmöllä koviksi ja rapeiksi.

Ja itse salaattiin laitoin sitten lehtisalaattia, fetaa, viinirypäleitä, kurkkua, broileria, niitä krutonkeja ja lopuksi valkosipulikastiketta. Tuohonhan nyt voi laittaa mitä kaapista sattuu löytymään, mutta ainakin tää kombinaatio toimi. Ens kerralla vois urheilla salaatinkastikkeenkin itse...

Krutonkeja jäi yli ja totesin niitten toimivan myös paljaaltaan syötynä. Vähän niin kuin sipsejä, tosin miljoona kertaa parempia kuin ne "oikeet" sipsit, joita yritin kerran tehdä. Se se vasta fiasko olikin. Syötiin sitten rypsiöljyssä lilluvia raakoja perunasiivuja.

Home, sweet home!

 Lopultakin kotona. Tulin eilen junalla ja mietin, että oonko oikeesti tulossa vanhaksi. Käytävän toisella puolella istui kaks tyttöä, jotka kikatteli non- stoppina koko matkan. Luulin niitä käytöksen perusteella jotain 16-vuotiaiksi, mutta loppumatkasta selvis, että ne olikin vissiin täysi-ikäisiä. Sitten kuuntelin jonkun varusmiehen analyysia sen lompakon sisällöstä ja sekään ei kauheesti jaksanu naurattaa. Sitten loppumatkan mietin, että minusta on tullu tylsä ja vanha.

Sitten tänä aamuna siirsin kameran kuvat koneella ja totesin näiden perusteella, että en oo henkisesti vanhentunutkaan yhtään. Se oli helpotus, toisin kuin tunne siitä, että minusta on vaan tullu ylimielinen kaltaisiani kohtaan.

Että se siitä. Nyt pitäis kuitenkin nousta ikäni mukaiselle tasolle ja edetä opinnäytetyön kanssa. Sen takia pakotin itseni kotiin reissusta. Tai no, myös sen takia, että pitäis alkaa opettaa Batmanille kerrostaloasumista nyt loman aikana, ettei tuu sitten liian kovana yllärinä noi minun koulupäivät. Mikäli minulla sellaisia enää on... Sen lisäksi minun pitäis saada loput tavarat oikeille paikoilleen. Keittiö on vieläkin kuin pommin jäljiltä. Vaatehuonekin on vielä vähän vaiheessa. Makuuhuone on ainoa täysin valmis ja olohuonekin olisi muuten, ellei tuossa nurkassa olisi kasa epämääräistä tavaraa, jolle en tiedä paikkaa.

Sain kuitenkin tälle aamua jo sen verran paljon aikaiseksi, että kuvasin olohuoneen ja makuuhuoneen niin, että saan alkaa tunkea teille kotipostauksia, kun jaksan vain käsitellä kuvat. Sitä ennen meinasin kuitenkin laittaa keittiön jollekin mallille, käydä kaupassa ja samalla reissulla katsomassa meidän Terriä, joka on kuulema tänään tässä naapurissa treffeillä. Iltapäiväksi oon taas sopinu näkeväni Saraa ja Batmankin on tulossa Kajaaniin. Niin, ja se opinnäytetyö. Lupaan kuitenkin palailla pian, jos vaan mokkula sen minulle suo. Kyllä, olen joutunut palailemaan takaisin mokkula-aikoihin.

Ei ihan puuseppä

Vois välillä heräillä eloon täälläkin suunnalla. Oon ollu kohta viikon menossa ja näkemättä omaa konettani. Suunnitelman mukaan piti palata Kajaaniin jo siinä viimeistään keskiviikkona, mut tää homma pääsi vähän lipsahtaa ja täällä reissun päällä ollaan edelleen. Mut hei, nythän on kesäloma, ja kesälomathan on just tätä varten! Eli siis toisin sanoen auton korjaamista, koulutehtävien tekemistä ja sairastamista. Mutta nekin on ihan eri juttuja, kun ne tekee muualla kuin kotona...

Mutta niin, lupailin teille aiemmin vähän juttua uudesta kodista. Ihan hyvä, mut en oo itekkään siellä ollu kun vasta yhen viikonlopun, joten aika heikosti oon kuviakaan ehtiny ottaa. Osa laatikoista on vielä levällään niin, että eteisessä joutuu harrastaa akrobatiaa päästäkseen peremmälle. Mutta nyt se pöytä, jonka tuossa taannoin askartelin. (En maitopurkeista, kuten Heli epäili etukäteen...)

Käytin hommaan ihan vaan höyläämätöntä ja hiomatonta raakalautaa. Enkä siis tehnyt sille mitään. Sahasinkin käsisahalla, sirkkeli ois ollu jotain ihan liian hienoa. Sen verran kuitenkin suostuin joustaa, että käytin akkuporakonetta ja ruuveja vasaran ja naulojen sijaan... Jospa toi nyt kestäis vaikka jouluun saakka. Sen jälkeen voin antaa noi tarvikkeet isälle takas joululahjan muodossa ja se saa hyvät polttopuut.

Ja hyvä, että näissä kuvissakin on valkotasapainot kohillaan taas... Mut minkäs teet, kun se oma kone kuvankäsittelyohjelmineen on Kajaanissa ja ite en oo siellä päinkään.

Mutta siis takas tuohon pöytään. Alunperin suunnittelin siitä mustaa ja kapeampaa, mutta kun Suvi on taas asialla, niin ei liene mikään ylläri, että lopputulos on jotain muuta. Mutta itse asiassa oon tuohon enemmän tyytyväinen kuin alkuperäiseen visioon. Tosin tuohonkin olisin keksinyt ihan erilaiset jalat, mutta vasta siinä vaiheessa, kun pöydästä puuttui enää pöytälevy. En jaksanut heittää sitten kahden illan työmäärää hukkaan. (Tai siis niitä kahta tuntia, jotka olin tuohon tehokkaasti käyttänyt, tosin nekin eri päivinä.)

Ja sitten pöytä kokonaisuudessaan. Vähän hassu ja on varmasti uniikki, mutta kelpaa minulle. Tuossa kuvassa muutenkin vähän esimakua tuosta olohuoneesta. Lattia on ihanaa muovimattoa, onneks seinät maalattiin uudestaan. Ne oli alunperin vähän samaa sarjaa tuon lattian kanssa... Mikä ihana yhdistelmä, kun laskee mukaan myös noi taustalla näkyvät listat. Mutta nyt kämppä on siis muovimatosta ja listoista huolimatta ihana. Ehkä lempparein oma koti tähän saakka. (Kuvat ei siis todellakaan tee oikeutta tuolle pöydälle eikä tuolle olohuoneelle muutenkaan...)

Ens viikoksi minun on pakko palata hoodeille, koska mm. opari on vähän vaiheessa sen vuoksi, että minun täytyis käydä koululla. Varautukaa hukkumaan kämppäpostauksiin. Katon, jos saisin tältäkin viikonlopulta jotain reissukuvamateriaalia, koska kamerahan on ollut mukana. Toistaiseksi ainoat reissussa otetut kuvat on tosin vielä Kajaanin rajojen sisäpuolelta, kun ohitettiin mammutti just kun päästiin keskustan alueelta pois. Ja nekin on sitten tyylikkäästi auton tuulilasin läpi otettuja kuvia mammutin takapuolesta. Itkettää jo ihan tää oma valokuvausharrastus ja sen laatu.

Halonkantotelineprojekti

Muutto ei nyt oikeen näytä etenevän. Kämppään ootellaan siis maalaria, joten en kehtaa roudata kämppää täyteen tavaraa ennen sitä. Nää kivat sateet on kuitenkin vieny työmiehet muka kiireellisimpiin tehtäviin. (Joku katon vuotaminen hei, kumpikahan on nyt tärkeempää...) Toivottavasti pääsen muuttaa kuitenkin ennen viikonloppua. Alkuperäinen suunnitelma eli keskiviikko ei nyt oikein tainnu toimia...

Alotin sitten tässä pienen väliprojektin. Sekin tosin liittyy tuohon uuteen kämppään. Ja sekin tökkäs, kun porakone alkoi temppuilla. Vaihoin akut ja kokeilin ladataki niitä, mut ei. Mut ei se mitään, tää on melko perus. Jos ei ois tökänny siihen, niin sitten siihen, että kohta oisin kuitenkin tarvinnu lyhyempiä ruuveja ja sellasia en löytäny sitten mistään. Soitin isälle, jospa se tuo niitä töistä tullessaan.

Lisäksi keksin nyt paremman (tai siis silmääni miellyttävämmän) ratkaisun, mutta en jaksa alkaa todellakaan säätää enää sen kanssa. Olkoon nyt se mikä on. Onpahan ainakin käsintehdyn näköinen. Ja uniikki. Oon melko varma, että kukaan muu ei varmasti haluais ees omistaa tuollaista esinettä. Siks en ees paljasta, mitä meinaan tehä. Jos epäonnistun ja toi näyttääkin vaikka halonkantotelineeltä, niin voin sanoo, että se siitä pitkin tulla...

Muutapa en olekaan saanu aikaiseksi, mutta toisaalta, oon lomalla. Tai no, oikeastaan nostan opintotukea tältäkin kuulta. Pitäis vissiin tehä jotain senkin rahan eteen... Mutta onhan tässä vielä kolme viikkoa aikaa! (Jonka oon buukannu jo täyteen jos jonkinlaista road trippiä ja muuta...) Mitäpä sitä suotta hätäilee, kiitti sille, joka keksi viime hetken.

Päivän asu. Heh, tai itse asiassa varmaan viikon asu. Verkkarit on ehkä hienoimmat ikinä, aitoa 80-lukua. Ei tokikaan alkuperäisesti minun, vaikka vajaan vuoden olen kasaria elänytkin.. Haitkin on äitin, mut uustuotantoa. Ja paita Helin vaatekaapista, ettei omat vaatteet kulu. Joo terve, ehkä vielä jätän tämän tyylibloggaamisen niille, joilla on sillä saralla maailmalle jotain annettavaa. Minulla on vaan otettavaa - muitten vaatekaapeista. Kyllä maalla on mukavaa!

Pieni elonmerkki

 Sain tänään uuden kämpän avaimet ja huonekalut ois tarkoitus roudata paikan päälle viikonloppuna, Tommi nimittäin lupas tulla pakettiauton kanssa maisemiin ja loput tavarat vien sitten joskus ensi viikolla, kun maalari on käynyt maalaamassa seinät. En oo juurikaan edenny pakkaamisessa, mutta ehkä tää tästä. Koko talo on yks hullunmylly, en oo ollu siellä aikoihin. Tommikin on ollu omilla reissuillaan, joten kukaan ei oo ollu siellä asumassa ja siivoamassa.

En tiijä mihin väliin käyn pakkaamassa ne loput tavarat. Ja mihin ne pakkaan, koska oon täyttäny jo kaikki laatikot ja laukut ja kassit. Toisaalta, Tommi jää ekasta suunnitelmista poiketen asumaan tuohon tämänhetkiseen kämppään vielä ainakin joksikin aikaa, joten voin roudata niitä viimeisiä, unohtuneita tavaroitani sieltä vähitellen... Ja siis me ei nyt muuteta enää saman katon alle, vaan muutan yksin. Mitään draamaa tästä ei saatu aikaiseksi, asiat vaan meni tällä kertaa näin. Kaikki täällä on kuitenkin hyvin, Tommi on edelleen yksi tärkeimmistä ihmisistä minun elämässä.

Kun pääsen sisustamaan, innostun varmasti taas postailemaan hieman ahkerammin. Suunnitelmissa ois (ainakin) yks ihan pieni tuunausprojekti sisustukseen liittyen. Lisäksi haluaisin kovasti kehittää loppukesäksi jotain muutakin aktiviteettiä, pientä reissua tai jotain. Siitä tosin ei oo mitään sen tarkempaa suunnitelmaa. Minulla ois tehtävänä myös yksi opinnäytetyö, joten kaikki ylimääräinen ja "turha", kuten bloggaus ja valokuvaus, alkavat varmasti kiinnostaa yllättävän paljon tuossa syksyä kohden...

Tulin vaan nyt pikaisesti ilmoittelemaan tämän hetken kuulumiset, koska aloin tuntea jo huonoa omaatuntoa tästä hiljaiselosta.