23. elokuuta 2011

Home, sweet home!


 Lopultakin kotona. Tulin eilen junalla ja mietin, että oonko oikeesti tulossa vanhaksi. Käytävän toisella puolella istui kaks tyttöä, jotka kikatteli non- stoppina koko matkan. Luulin niitä käytöksen perusteella jotain 16-vuotiaiksi, mutta loppumatkasta selvis, että ne olikin vissiin täysi-ikäisiä. Sitten kuuntelin jonkun varusmiehen analyysia sen lompakon sisällöstä ja sekään ei kauheesti jaksanu naurattaa. Sitten loppumatkan mietin, että minusta on tullu tylsä ja vanha.


Sitten tänä aamuna siirsin kameran kuvat koneella ja totesin näiden perusteella, että en oo henkisesti vanhentunutkaan yhtään. Se oli helpotus, toisin kuin tunne siitä, että minusta on vaan tullu ylimielinen kaltaisiani kohtaan.

Että se siitä. Nyt pitäis kuitenkin nousta ikäni mukaiselle tasolle ja edetä opinnäytetyön kanssa. Sen takia pakotin itseni kotiin reissusta. Tai no, myös sen takia, että pitäis alkaa opettaa Batmanille kerrostaloasumista nyt loman aikana, ettei tuu sitten liian kovana yllärinä noi minun koulupäivät. Mikäli minulla sellaisia enää on... Sen lisäksi minun pitäis saada loput tavarat oikeille paikoilleen. Keittiö on vieläkin kuin pommin jäljiltä. Vaatehuonekin on vielä vähän vaiheessa. Makuuhuone on ainoa täysin valmis ja olohuonekin olisi muuten, ellei tuossa nurkassa olisi kasa epämääräistä tavaraa, jolle en tiedä paikkaa.


Sain kuitenkin tälle aamua jo sen verran paljon aikaiseksi, että kuvasin olohuoneen ja makuuhuoneen niin, että saan alkaa tunkea teille kotipostauksia, kun jaksan vain käsitellä kuvat. Sitä ennen meinasin kuitenkin laittaa keittiön jollekin mallille, käydä kaupassa ja samalla reissulla katsomassa meidän Terriä, joka on kuulema tänään tässä naapurissa treffeillä. Iltapäiväksi oon taas sopinu näkeväni Saraa ja Batmankin on tulossa Kajaaniin. Niin, ja se opinnäytetyö. Lupaan kuitenkin palailla pian, jos vaan mokkula sen minulle suo. Kyllä, olen joutunut palailemaan takaisin mokkula-aikoihin.

4 kommenttia:

  1. tuota ekaa kuvaa katellessa ei voi muuta ajatella, kuin että ite yrittäisin samaa tällä minun tukalla. voin kertoa, että aika säälittävä yritys tuohon sinu tukkaan verrattuna. kade!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Hah, toikin on kyllä niin puolitiehen jäänyt yritys kuvata kiva kuva hiuksista levällään. Ehkä ens kerralla paremmin. :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!