30. elokuuta 2011

Kesää odotellessa...


Tänään kokeillaan Batmanin kanssa jotain niinkin extremeä kuin junalla matkustamista. Batman ei oo koskaan menny junalla enkä minäkään eläinvaunussa. Toivottavasti vaunussa on hiljaista näin tiistaipäivisin, niin ei tarvitse stressata sen uuden matkustusmuodon lisäksi laumaa muita kavereita. Tai no, Batman tuskin välittää, minä stressaan. Sitä ennen kuitenkin pikaisia kuulumisia tännekin suuntaan, kun en taas tiijä millon oon hoodeilla! (Tai no, Kajaaniin ois pakko palailla maanantaihin mennessä, koska minulla alkaa käsittääkseni silloin koulu ja kyseessä on kuitenkin toinen niistä kahdesta tilanteesta, jolloin minun pitää olla koululla seuraavaan kahteen viikkoon.)


Oon tosi pettyny tähän intiaanikesään, jota ennusteet lupailivat ensin toukokuussa ja sitten vielä yrittivät vakuutella ja puhua intiaaniloppukesän puolesta vielä pari viikkoa sitten. Yksi päivä, jolloin ulkona tarkeni ilman pilkkihaalaria ja nytkään ei kovin lupaavalta näytä. Ainakin minun parveke hukkuu vähitellen noihin kirjaviin koivunlehtiin, mitkä ei kyllä kerro kovinkaan kesäisestä säästä. Aamulla kun laittaa nenän ulos, niin voi jo selkeesti haistaa syksyn. Alkusyksy on just kiva, mut hei, minä vielä odottelen sitä intiaanikesää...


Viikonloppu meni lähinnä rentoillessa. Perjantaina olin ihanan yllätyksen kohteena ja lauantaina sitten pyörähdin kotikulmilla ja illalla söin jättipussillisen makuunin irtokarkkeja. Sunnuntaina jatkoin samalla linjalla makaamalla pihalla ja nauttimasta viimeisestä hellepäivästä. Paitsi illalla palailin arkeen eli tiskasin ja imuroin. Ei yhtään huono kokonaisuus siis. Maanantaina olinkin superahkera, kävin hakemassa apteeksta kasan tavaraa ja samalla reissulle vein kasan kuitteja vakuutusyhtölle. Jos tästä koiranpojan sairastamisesta lähdetään etsimään jotain hyvää, niin se on varmaan sitten se, että noi kaikki vakuutuksen ansiosta palautuvat rahat tuntuu melko mukavasti tuolla tilillä. Vähän niiku ois voittanu lotossa. Jos ei siis ajattele sitä, että ne rahat alunperin sieltä samaiselta tililtä lähtöisin, enkä edes saa kaikkea takaisin.


Pidin eilen myös tehokkaan sosiaalipäivän. Päivällä näin Sallaa, illasta Tommi tuli pyörähtää täällä ja sen jälkeen poikkesin vielä pikaisesti viinilasillisella Papun luona. Huh, melko tehokasta! Yritin myös kovasti edetä oparin kanssa, mutta ei kaikkea voi ehtiä ja kun kaikki ei ole edes minun ehtimisestä kiinni, vaan jonkun muun. Nyt kuitenkin lähden taas pienelle välilomalle, tunnin päästä pitää jo suunnata kohti rautatieasemaa ja sitä ennen minun pitää miettiä, että tarttenko todella kaiken sen, mitä oon nyt pakannu. Joudun siis kuitenkin kävelee sen laukun ja Batmanin kanssa rautatieasemalle...

2 kommenttia:

  1. Hyvää reissua, ja tervetuloa taas kotiin ;)
    Ps. älä hukkaa ittees (en mä tiiä miks mä noin kirjotin)

    VastaaPoista
  2. Kiitti! Ja yritetään pysyä tallessa! :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!