Lähettiin eilen Batmanin kanssa puistoon hengailemaan. Evääksi otettiin vettä ja koiran herkkupaloja. Melkonen piknik. Minulla oli ajatuksena olla hetki ulkona ja auringossa, kun se kerrankin paistoi. Nimenomaan paistoi, imnperfektissä. Kun päästiin perille ja olin levittäny huovan, niin koko taivas meni pilveen. No, ei vaaraa palamisesta, mutta ne tuhannet hyttyset, jotka paikelle hyökkäsivät, saivat minut lähtemään kotiin melko pikaisesti.
Tänään lähdin sitten yksin, koska ajattelin ulkona olevan liian kuuma Batmanille. Menin puiston penkille istumaan ja nauttimaan lämmöstä. Ja hajottamaan laukkuni. Siis uuden laukun, jonka ostin tässä joku viikko sitten. Siitä irtos niitti niin, että toinen kantorivoista on käyttökelvoton. Huoh, ei vissiin oo minua varten nää kesäpiknikit.
Batman sen sijaan on ollu aivan kesämielellä ja varmasti nauttinu vähän viileemmistä keleistä. Kohta se lähtee hoitoon äidin luo, koska minulla on huomenna niin pitkä työpäivä. Voi olla, että minäki joudun menee pian äidin luo hoitoon, koska sinne on tulossa viikonloppuna pieni karvapallero... Kunhan tästä näiltä muilta hommilta joutais.
Voi kantorivo, minkä teki:(
VastaaPoistaHahahahah mietin pitkään, että millä nimityksellä niitä härpäkkeitä vois kutsua, mut en keksiny mitään mikä ois kuulostanu järkevältä! :D
Poista