10. maaliskuuta 2013
Parvekeprojekti
Lähtökohdat on ihan ok. Lasitettu ja kaikin puolin siistissä kunnossa. (Mitä nyt ruman sinertävänvihreä ja tunkkaisen sävyinen matto häiritsee semisti.) Batman on parvekkeen vakiokalustoa, mutta muuten parveke on ihan tyhjä.. Miun parvekkeella paistaa aurinko aamusta iltapäivään ja lasien takana on pari koivua, yhdessä on linnunpesä. Ootan kovasti sitä, kun se saa asukkaat.
Suunnittelin, että kesäksi parvekkeesta saa yhden ylimääräisen huoneen. Kesähuoneen. Sellaisen, johon käytän kaikki villeimmät sisustusideani.
Oon vielä kovasti alkuvaiheessa, tuohon lattialle tulee jotain puuritilää. Ehkä. Valkoinen ois hieno! Tuolta puuttuu vielä kaikki penkit tai istuimet tai mitä nyt keksin sinne hankkia. Jotain, jolla voi istua. Tällä hetkellä siellä on yksi vanha penkki, joka todennäköisesti saa väistyä tai sitten maalin pintaan, koska tuo puun väri ei oikein iske. Sitten joku pöytä. Ja aika paljon kaikkea pientä vielä, en oikein tiijä itsekään... Mutta ensimmäisinä hankin nuo torkkupeitot tms. että tarkenen juoda parvekkeella teetä jo mahdollisimman pian!
En malta odottaa lopputulosta, se on vähän yllätys itsellenikin. Raportoin kuitenkin heti lisää, kun on aihetta! Toivottavasti pian...
Ja Batmanille täytyy varmaan hankkia oma peti tuonne parvekkeen nurkkaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei! :)
VastaaPoistaOmpas kivan näköinen parveke. Tuosta tulee ihana! :) Terveisiä muuten sateisesta Kiotosta! Kyllä, blogiasi luetaan Japanista asti! Olen täällä työharjoittelussa luokkakaverini kanssa paikallisessa hotellissa. Hotelli onkin ihan perinteinen japanilainen hotelli, jossa sänkyjen sijasta asiakkaille levitetään illalla lattialle futonit. Ja japanilaiset respaohjelmat onkin sitte asia erikseen.. Kaikki ne on nimittäin japaniksi, joten joudutaan vaan katselemaan niitten käyttöä. Mutta muuten maa on tosi kaunis. Esim. Kioto on täynnä temppeleitä. Kirsikankukkia odotellaan kovasti, mutta kevät on ollu harvinaisen kylymä joka taas siirtää kukkia.
Linkissä kauhea kuva meistä työvaatteissamme (oikeat kimonot, joiden pukemiseen menee joka kerta tunti ommaa aikaa) työpaikan blogissa jota ollaan kirjoteltu. (Kuva on hieman litistyt nettiin siirrettäessä :/ )
http://www.kyoto-ryokan-w.com/news/2013/02/ellis-diary.html
Mutta siis joo, kaikkea hyvvää sinne kanssa! Pakkasia on kuulemma näin kevättalavellakin siellä! t. Jenni/normisti Rollo, mutta nyt Kioto
Voi hurja, varmana ihan huikea reissu sinulla!! (Ja mukava kuulla taas sieltäkin suunnalta!) Itellä on hirvee matkakuume ja tää ei nyt kauheesti auttanu asiaa... ;) Kirsikankukat on varmasti upeita, jospa ne ilmaantuu sinne pian. Hotellikin kuulostaa eksoottiselta, Japani ois kyllä hieno paikka nähä!
PoistaHaha, mitenköhän Suomessa toimis tuo, että työvaatteiden pukemiseen menee tunti omaa aikaa. Mutta näyttää tosi kivalta, ei mikkään kauhea kuva oo! :D