9. huhtikuuta 2013

Aikaansaamattomuuspäivä

No oho hups. Lähdin tosiaan eilen lasilliselle viiniä ja yhtäkkiä löysin itseni juhlimasta uutta kämppää skumppapullon kanssa. Ei tosin minun kämppää, vaan kaverin kaverin, johon sattumalta törmäsin. Ja jota olin nähnyt ehkä kerran aiemmin. Mutta kyllähän meillä oli hauska ilta. Tehtiin nimittäin baarikierros, jonka tavoitteena oli käydä sellaisissa paikoissa, missä ei olla ennen käyty. Varmaan sitten jossain vaiheessa vähän lipsuttiin tästä, kun maanantai-iltaisin nuo kaikki paikat ei vaan meinaa olla auki kovin myöhään ja jouduttiin valitsemaan ihan vaan muutaman paikan väliltä. Ja ainakin itse aloin lusmuta ja olin viimeiset metrit tuolla kierroksella vesilinjalla, koska tää uusi terveellinen elämä. (Ostin tänään taas vähän sipsejä.)


Tänään oonkin sitten ottanu melko lungisti. Kävin leppoisalla aamukävelyllä ja nautin auringosta. Makoilin parvekkeella ja luin. Sitten alkoi tulla vähän vilu ja nyt sitten katson telkkarista lähetekeskustelua valtiontaloudesta. En kyllä yhtään tiedä, että miksi. Politiikassa minua ärsyttää nimenomaan tuo muitten syyttely, mitä puolueitten kesken tapahtuu. Totta kai isoista asioista pitää keskustella ja tarvitaan useita näkökulmia, mutta kun hyvä ideakin saatetaan torpata vain siksi, että idean esittäjä sattuu nyt istumaan eri puolueen listoilla. Tämän blogin poliittinen osuus oli ehkä siinä.. (Paitsi, haha, minuahan on kysytty aikoinaan mukaan kunnallispolitiikkaan ihan useamman puoleen toimesta! Totesin kuitenkin, että ainakaan toistaiseksi se ei taida olla minun juttuni.)


Oon vapaalla ja saan pittää löhöpäiviä hyvällä omalla tunnolla, mutta olin kuitenkin sen verran reipas, että pesin yhden koneellisen pyykkiä. Batman kantaa nykyään sisälle puolet tämän kaupungin hiekoista ja voitte kuvitella, miltä Batmanin pyyhkeet näyttää. Oli jo pakko pestä ne, kun ne aiheutti enemmän sotkua kun teki siistiä jälkeä. Oi että rakastan tätä kurakautta. Toivottavasti kesä ois pian täällä, niin loppuis tuo enin rapa. Meillä on muuten täällä kesähuoneessa myös hiekkalaatikko, sepä vasta olisikin lystiä.


Mutta kaikista lysteintä on, että minun kesähuoneen naapurit ovat tulleet kevään myötä takaisin! Nimittäin tuossa parvekkeen kohdalla on koivu, jonka oksanhangassa on linnunpesä. Juuri parvekkeen korkeudella. Oon arponut talven, että mikä lintu siinä on mahtanut asua ja vieläkö tyypit palaa takaisin. Huomasin juuri harakan fiksailevan tuota risukasaa! Olisipa huippua saada harakanpoikia naapuriin. Oma, henkilökohtainen avara luonto.


Eipäs täällä tämän ihmeempiä. Huomenna on taas paluu arkeen ja töihin, loppuviikosta on ehkä suunnitteilla jotain valokuvaushommia, mikäli säät sallivat. Ja mikäli töitten jälkeen jaksan. Yritän kuitenkin keksiä tässä viikollakin vielä jotain juttua, vaikka sitten pesää rakentavasta harakasta.

Ja oon nyt yrittäny olla pikkusen aktiivisempi tuolla Instagramin puolella, mutta niitä kuvia en ihan tietoisesti tunge tällä puolen, koska itse skippaan blogeissa pyörivät Instagram-postaukset melko usein. Olisi vähän hölmöä julkaista sellaisia itse, ellei tuonne tule nyt jotain superspessua matskua.

4 kommenttia:

  1. Batmanille terkkuja: Kainuussa hiihdellään vielä järven koiralatua puhtain tassuin ja vauhdikkaasti. Ei löydy rapaa näiltä nurkilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan, kunhan tuo unikeko herää! Kyllä täältäkin löytyisi lumisia teitä, mutta kun niille pitää mennä rapateitä pitkin.

      Poista
  2. Henkilökohtainen avara luonto on kyllä aika kätevä! Meilläkin on parvekkeen lähellä puita, ja oonkin nyt alkanu seuraileen mitä kaikkea niissä oksien uumenissa oikein tapahtuu. Äsken just bongasin taas tilhiä siellä pomppimassa. Useampana päivänä on ollu myös tikkoja sekä kerran varpushaukka (kyllä, minulla on harvinaisen mielenkiintoinen elämä :D). Toivotaan, että sulle syntyy niitä harakanpoikia naapuriin ;)

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kotona maalla nämä oli ihan itsestäänselviä juttuja, mutta nyt kaupungissa elellessä näkee tuommoisetkin asiat ihan uusin silmin ja osaa arvostaa eri tavalla! Sinulla on kyllä paljon enemmän elämää siellä kun minulla, mutta jospa sitä tännekin kesää kohti mentäessä saadaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!