18. huhtikuuta 2013

Lettinuttura

Pyörin aamun Pinterestissä hiusosastolla. Kokeilin ehkä kymmentä eri kampausta, kunnes sitten ei ollut enää aikaa purkaa ja aloittaa koko prosessia alusta, koska piti rientää töihin. Eihän tuosta tullut yhtään sen näköinen, kuin oli ajatus, mutta noh. Oli se silti ihan kivannäköinen. Sen ensimmäisen tunnin ajan, jonka se pysyi kasassa. Sen jälkeen sieltä täältä alkoi lennellä pinnejä kuin ammuksia.


Aina ei voi onnistua. Ei myöskään tuossa kuvaushommassa. Ensinnäkin taustaksi kannattanee valita jotain muuta kuin siivoamaton kämppä. Tai siis siivous keskenhän tuossa oikeastaan on... Ja toisekseen, kun on hankkinut sen kaukolaukaisimen, niin olisiko hyvä myös käyttää sitä. Ja kolmas huomio, minkä tuossa kuvaillessa tein, niin oli se, että kameran akku olisi hyvä ladata, mikäli sitä meinaa käyttää. Mutta toisaalta, minulla oli jo kiire töihin, että samapa tuo sille akulle.


Ensi kerralla meinaan kuitenkin onnistua tässä paremmin, koska tykkäsin tästä kuitenkin melko paljon ja loppupeleissä tämä on melko simppeli rakentaa. Täytyy vaan ostaa tässä pari hiuspompulaa, koska totesin tuossa hukanneeni lähes kaikki. Ja pinnejäkin varmaan, koskapa puolet niistä on jossain työpaikalla. Ja hiuslakkaa, koska kulutin tuohon kampaukseen noin kaksi pulloa.

No, treeniä, treeniä, niin eiköhän tästä vielä hyvä tule, vaikka huomenna kokeilen kyllä jotain muuta.


En tosin ymmärrä, että miten tuo kampaus oli niin käsittämättömän vaikea purkaa. Siis siihen nähden, että ennen tuota purkuvaihetta se tuntui hajoavan itsestään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!