10. toukokuuta 2013

Tyhmä, ruma, läski ja teinipissis

Semmonen päivä tänään. Siis semmonen ihan perus, mutta jostain syystä jo heti aamusta peilistä katsoi joku etäisesti jopa Frankensteinin hirviötä muistuttava otus. Nukuin huonosti ja liian vähän. Oma vika, en malttanut mennä ajoissa nukkumaan, koska piti katsoa Viidakon tähtöset. Ja sitten aamuvuoroon. Ai jai. Iltapäivällä vilkaisin sen kaiken kiireen keskellä peiliin ja totesin, että no eipä oo ainakaan aamusta parantunut. Kajalit oli levinny silmäluomelle.

Tosin itsetunto sai hieman boostausta kun kaupan kassa oli taas vaihteeksi flirttipäällä. Tai saattoihan se olla jotain ivallistakin hymyä ja se pitkä katse johtui ehkä jostain räkäpallosta naamassa. Todennäköisesti jälkimmäistä, nyt kun jälkeen päin mietin.


Rankan kuntokuurin päätteeksi pidin eilen lepopäivää, eli söin pitsaa ja jäätelöä. Ja karkkiakin kävin ostamassa. Ja minun maha kun ei nyt oikein osaa päättää että eikö se nyt pidä niistä hiilareista vai mikä tässä hommassa mättää, niin olo oli sitten kuin kirkkaanpunaisella ilmapallolla. Tänään oli sitten tarkoitus skarpata, mutta tuo jääkylmä vesisade ei oikein napannut sen kummemmalle lenkille. Kiersin sitten pari korttelia ja olin jo aivan kohmeessa. Ja totesin, että tähän konkurssiin on sama vetästä vaikka puoli litraa jäätelöä ja lasi viiniä. Tässä miehekkäästi jääkiekkoa katsellen...


Ja ai niin, en tiijä pitäiskö itkeä vai nauraa. Istuttiin parin kaverin kanssa Rotuaarilla Suomi - USA -pelin jälkimainingeissa, kun paikalle pamahti pari arviolta semmosta just ja just kakskymppistä miehen alkua. (Päättelin ulkonäöstä ja käytöksestä.) Toinen horjui sitten siihen viereen kyselemään, että mahtuisko tähän istumaan. Ja kyllähän siihen näköjään mahtui, vaikka me nätisti sanottiin, että ei siihen oikein sovi. No, ei tässä vielä mitään, ihan normaalia settiä. Alettiin siinä sitten tehä lähtöä, kun tämä toinen kaveri horjuu paikalle puhelimessa puhuen. "No joo, se tuossa yrittää iskeä jotain viisitoistavuotiaita teinipissiksiä..."

Siis. Tiijän, että näytän nuoremmalta, mitä oikeesti oon, mutta 15-vuotias ja erityisesti tuo teinipissis särähti korvaan. Mietin tässä jo, että mitä oon tässä maailmassa tehnyt väärin, että näytän teinipissikseltä?!

No, siinä lähtiessäni totesin pojille vaan, että no, ihan kiva arvio, mutta meni vajaat kymmenen vuotta huti. Siihen se jäi epäuskoisena tuijottamaan meitä, ja pystyin lukemaan huulilta hämmentyneen laskutoimituksen tuloksen. Kak-si-kym-men-tä-vii-si vuot-ta. Sinne jäi pojat nuolemaan näppejään, kun nämä hetkessä teinipissiksistä puumiksi vanhentuneet naiset katosivat parempaan seuraan.

2 kommenttia:

  1. Eikä, toi teinipissis juttu oli ihan mahtava :D voi pojat.. Multa taas aina pääkaupunkiseudulla kysytään bussissa/ratikassa jos pitää lippua ostaa, että "ai lastenlippu?". Se rajahan on vissiin 16, eihän siitä oo ku 7 vuotta kun sen ikänen olin. No, iän arvioiminen on joskus aika hankalaa !

    -Anna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, voin kyllä kertoa, että saatoin vähän kiukustua sille pojanklopille... Vaikka tiijän tosiaan, että näytän ikäistäni nuoremmalta ja baarihommiakin tehneenä tiijän, että tuo iän arvioiminen on usein vaikeeta. Mutta silti, viisitoista.. Pitäs itekki käyvä kokeilee, että yritettäiskö minulle myyä lastenlippua bussiin. :D

      Nythän tuo tapaus jo naurattaa.

      /Suvi

      Poista

Kiitos kommentistasi!