Melkein talvisaapaat

Minulla oli selkeä visio tehdä postaus pikaisesta Kainuu-roadtripistä käyttäen kuvituksena superkivoja Instagramkuvia. No, ei menny ihan suunnitelmien mukaan, minun puhelin ei nimittäin jostain syystä näytä enää kaikkia niitä Instakuvia siellä puhelimen tiedostoissa! Tilalla on vain musta ruutu. Yritin dropboxata (Aivan pätevä verbi..) ne koneelle, mutta ei auttanut, minulla on nyt Dropbox täynnä mustia laatikoita. Yritän vielä kikkailla niiden kanssa, mutta ainakin ne näkee sieltä Instagram-profiilista. (@suvipy)

Kikkailin yhden kuvan hillittömillä skillseillä print screeninä painttiin ja sitä kautta tänne, koska oon tekniikan ihmelapsi ja tämä nyt oli niin söpö. Lähin ostamaan jotain talvikelpoisia kenkiä ja mitä tuli vastaan. Kaiken lisäksi vieläpä Kajaanissa, jossa on tasan yksi kenkäkauppa ja sekin ainoa kauppa, jossa kyseisessä kaupungissa viime reissulla edes kävin. Voin jo kuvitella itseni kahlaamaan näillä metrisessä hangessa. Hehe.

Oikeastaan minulla on hyvät viimevuotiset talvikengät. Unohan vaan aina niiden olemassaolon. Pitäisi varmaan nostaa ne kaapista keskelle olohuonetta.

P.s. Yritin kovasti rajata grillikatoksen kuvan ulkopuollele, mutta en sitten hoksannut tuota taustalla maastoutuvaa Valmetia. Mutta oikeastaanhan tämä kuva kuvastaa minua melko hyvin...

Aikamatka 1920-luvulle

Joudutte taas aikamoisen kuvatulvan uhriksi, mutta en yksinkertaisesti malttanut karsia näytä yhtään tämän enempää. 

Tämä kohde on ollut jo pitkään must see -listalla, mutta sen syrjäisen sijainnin ja risteilevien aikataulujen vuoksi ehdittiin tuonne vasta nyt. Ja kyllä oli sen arvoinen paikka, että pitkä odotus todellakin kannatti! Pasi hoki ensimmäisen varttitunnin itekseen jotain, että eihitto ja tämäontaivas. Ja toisinaan nurkan takaa kuului vaan kameran sulkimen raksutus ja huokailu. Mutta kuten sanoin, itsekin olin niin kovin fiiliksissä. En oikein pystynyt keskittymään mihinkään yksityskohtaan, vaan otin summassa yleiskuvia. Todettiin jo heti alkuun, että tänne tullaan vielä uudestaan ja päässä risteilee jo vaikka mitä ideoita! 

Olisin kovasti halunnut tietää paikasta etukäteen, niin olisin tiennyt eri laitteiden ja koneiden merkityksiä, mutta googlettelin sitten kotona. Kävihän se toki niinkin. Onpahan tiedossa sitten ensi kerralla.

Näitä kuvia selatessani pystyn kuvittelemaan tuolla työskennelleet työmiehet tupakat suupielissään, tummiksi parkkiintuneet kädet ja roisoiset parrat. Metallin kolinan ja kaiun, joka hiljenee vain yöksi ja ruokatauon ajaksi. Eväsleivän kääreen rapinan ja maitopullon kilahduksen vasten betonilattiaa. Ja proomun sumutorven huudon sen lähestyessä satamaa sekä isiään odottavien lasten riemunkiljahdukset, kun työpäivä on lopulta ohi.

Miltäs tämän päivän urbaanin löytöretken saldo näyttää sinne puolen ruutua?

Heliä, osa 2

Tässäpä nyt tämän lupailtu loppuosa viikonlopun Heli-kuvista. Näissä on vähän eri tunnelma kuin siinä aiemmassa setissä, joten katson luonnollisesti tarpeelliseksi julkaista myös nämä.

Olin kyllä suunnitellut tälle illalle kuvata käsilaukkuni sisällön, koska sellainen postaus minulta yksinkertaisesti puuttuu. Mutta tänne tuli vieraita (Jotka ei kyllä tosin kauheesti keskity minuun, joten siirryin bloggaushommiin...), joten yritän näyttää fiksulta, enkä esimerkiksi käytä aikaani johonkin sellaiseen, mikä voisi ulospäin näyttää kummalta. Kuten esim. että kuvaisin käsilaukkuni jokaisen esineen erikseen. (Tai oisko hyvä ohjelmanumero, jos vaikka kuvaisin aiheesta videon..?) 

Mutta katellaanpa huomenna. Ja sitä paitsi, oon taas vapaalla, niin saattaa olla jotain spesiaalimpaa kuvaushommaankin tiedossa...

Maailman paras asukuva -vinkki

Jätin ne loput lupailemani kuvat viikonlopulta vielä tuonnemmaksi ja heitän tähän väliin jotain muuta. Nimittäin asukuvaa pitkästä aikaa. Ostin Pasilta kahvilla ja patongilla H&M:n sinapinkeltaiseen vivahtavan pipon, koska Pasi ei sitä lopulta omakseen kokenut. Ja nyt oonkin kulkenut pari päivää pipo päässä ja toivonut salaa, että ulkona olisi riittävän viileää pipoilla.

Normaalisti julkaisen asukuvia aina kun puen päälleni jotain omasta mielestäni spesiaalia, mutta totuuden nimissä täytynee julkaista jotain jokapäiväisempää. (Tämäkin arkipäiväinen asu tosin näytti erityisen kivalta vasta kun iskin tuohon sekamelskaan tuon pipan.) Päällä siis iloisesti äitin vanhaa verkkatakkia, kaverilta ostettu pipo ja Cittarin alelaarista bongattu mummokäsilaukku. Ja Vilan huivi, jonka ostin, että saisin kolmannen leiman kanta-asiakaskorttiin, kun puuttui vaan muutama euro. Hyvä, että valihin sitten se kahenkympin vaihtoehon niin, että jäin taas ihan muutaman euron päähän neljännestä leimasta. Onneksi tuon huomasin vasta kassan jälkeen.

Ja tässä yllä vasemmalla on taas nähtävillä näitä Kaikkien aikojen hienoimmat asukuvat -sarjaa. Voin antaa pari vinkkiä, mikäli haluatte tavoitella samaa.

1. Katso kengänkärkiä
2. Pure kynsiä.
3. Älä missään tapauksessa huomioi ryhtiä!
4. Lopuksi laita asuun olennaisesti liittyvä laukku kainaloon niin, että siitä ei näy muuta kuin hihna.

Pääasia, että pipo näkyy.

Heliä, osa 1

Muokkaillessani näitä eilisen kuvia aamulla, totesin, että näitäkin on ihan valtava määrä! Jaoin nämäkin kahteen osaan, jotta näistä saisi enemmän irti. Itse ainakin tulen hyvienkin kuvien kohdalla helposti kuvaähkyyn, enkä jaksa keskittyä yhteenkään. Se on perin harmillista. 

Käytiin siis Helin kanssa tuossa kotirannassa kuvailemassa Helille vähän matskua facebookiin ja ehkä blogiinkin. Aurinko oli vähän kinkkinen, välillä se paistoi pehmeästi pilven takaa ja hetkessä taas kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Puolet kuvista oli sitten ylivalottuneita tai alivalottuneita, mutta sentään saattiin mukavasti onnistuneitakin otoksia.

Minulla on ollut vähän ongelmia tuon kameran tarkennuksen kanssa, en aivan hallitse sitä vielä, mutta Vili sääti kameraa vähän ja homma helpottui huomattavasti. Silti pitää vielä keskittyä tuohon osa-alueeseen tarkemmin, ettei mene kaikki kuvat epäteräviksi. Mutta näissä alkoi olla jo tarkennukset kohdillaan, hyvä niin.

Usva-aamuja

Huomasin taas, miten paljon enemmän inspiroidun metsästä kuin urbaanista ympäristöstä. Kun täällä Oulussa jaksan hädin tuskin raahata kameraa ovesta ulos, tein Kainuussa ollessani kolme kuvausreissua kahden päivän sisään. (Tai no, lasken nyt kuvausreissuiksi kaikki ne kerrat, kun kaivoin kameran laukusta ihan fiiliksissä ja otin sitten kerralla semmosen sadan-parinsadan kuvan setin...) 

Sen lisäksi, että otin monta sataa kuvaa, rymysin yhden päivän metsässä. Tuosta reissusta ryömin viimeset puoli tuntia kuusen juurelta toiselle, pitkin märkää sammalta. Illalla olin jo melko varma, että sain tuosta jonkun flunssan, mutta sauna pelasti ja oon taas iskussa. Mietin vaan niinä pitkinä hetkinä siellä montussa maatessani, että kaikkea sitä ihminen harrastuksensa vuoksi tekee. Eikä muuten tullut edes saalista.

Mutta nyt minua odottavat viikon tiskit, kun minun tiskihuollolla on ilmeisesti ollut joku ongelma, kun ei ole toiminut. Joten tässä nyt kahden ensimmäisen reissun parhaita paloja, koiria ja maisemia. Jätän sen kolmannen ja kaikkein antoisimman kuvausreissun materiaalit huomiselle, ettette huku tähän kuvatulvaan. 

P.S. Rakas pieni lahopää-Batman täytti eilen neljä vuotta! Käytiin tänään ottamassa nelivuotispotretit, joista parhaimmistoa tuossa yllä...

Yksi kuva kertoo...

Blogiin ja julkiseen jakoon ylipäätään tulee laitettua aina ne kaikista parhaimmat kuvat ja huonomman lentävät automaattisesti roskakoriin. Vaikka joskus ne pilalle menneet otokset olisivat niitä kaikkein hauskimpia. 

Käytiin tänään mummulassa ja kun Junnupoika pysty kerrankin juoksemaan vapaana, niin käytin tilaisuuden hyväksi ja otin muutaman kuvan. No. Sanotaanko, että ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan tämäkään taas. Ei hetkeäkään paikoillaan. Tai no, ehkä muutaman hetken, mutta silloinkin sain kuvata lähinnä koiran takapuolta. Ei se mitään, nauroin makeasti selatessani näitä kuvia läpi. (Toisaalta, en oo ihan varma, että johtuuko tämä kikatus siitä, että oon rämpiny päivän metässä ja alan olla melko uupuneessa tilassa. Eli siis toimii ehkä vain väsyneenä.)

Jätän ne päivän onnistuneet kuvat vaikkapa huomiselle, koska siellä oli joku sellainenkin. Lähinnä Terristä, jep.

Ja oon ilmeisesti liian väsynyt myös saamaan tuon kuvan riittävän isoksi tänne bloggeriin, joten ehkä meen vaan saunaan ja nukkumaan. Maalaiselämä on kovin rankkaa...

Talvitakkikausi

Minulla oli lopultakin tämä yksi vapaapäivä tähän väliin ja kun nyt satuin heräämäänkin (pienen avustuksen ansiosta) ajoissa, niin ehdin tekemään vaikka mitä! Tosin päädyin päiväunille jo alkuiltapäivästä, mutta herättyäni pompin sitten puiston toiselle laidalle Pasia vastaan, josta jatkettiin kahville Biskettiin. Ite heräilin siinä ison kahvikupin ja suklaakakun äärellä sen verran, että päätettiin lähteä vielä katsastamaan syysmarkkinat. Hamstrasinkin kotiin ehkä kesän (tai sulanmaankauden) viimeiset metrilakut. Myyjäkin näytti niin turhautuneelta siihen minun arpomiseeni vaihtoehtojen välillä, että ehkä pieni breikki tekee hyvää sielläkin. Toisaalta en ihmettele yhtään, kyllä se ärsyttäis ihteäki, jos ois koko kesän katellu tuota samaa pohtimista. Mutta mitäs antavat liikaa vaihtoehtoja...

Sitten käytiin vielä kuluttamassa aikaa kaupoilla, ja ostin vahingossa sitten mm. talvitakin. Tai no, luulin sitä syystakiksi, mutta myyjä sanoi kassalle sen olevan talvitakki. Huh, ja tänään piti vielä sitten kuitenkin käydä testaamassa sitä tuossa pihalla. Talvitakkikausi siis korkattu, apua! (En kyllä suostu uskomaan, ettei tuota saisi käyttää myös viileinä syyspäivinä...)

Oonko tehny kauhean vuodenaikahyppyrikoksen vai saanko armahduksen, koska kannoin tuon kassalle syystakkina?

Urbaani asukuva

Kävin tänään vielä läpi eilisen illan kuvat tässä sohvalla maatessani. Ajatuksena oli tosiaan kuvata asua pitkästä aikaa, mutta jotenkin sekään ei nyt tuu oikein esille näissä kuvissa. Tässä siis totaalisen epäonnistunut yritys postata siitä, mitä minulla on päällä. Eka tuo näytti tosi kivalta, mutta illaksi jouduin laittamaan neuleen, joka vähä sotki kokonaisuutta. Ja yhtäkkiä hiuksetkaan ei näissä näyttäny samalta kun kotoota lähtiessä. Ylläri.

Mutta ei se mitään, halusin kuitenki julkaista nämä, koska kerrankin taustalla on jotain muuta kuin parvekkeen sivuseinä. Joku graffiti ei oo ehkä ominta minua, mutta välillä pitää uskaltautua kokeilemaan jotain uutta. Ja kerrankin sain kuvaajan iltalenkkiseurasta, koska ehkä typerintä mitä osaan kuvitella, on itsensä kuvaaminen julkisella paikalla. 

Mitä enemmän näitä kaupunkikuvia katson, sitä kovemmin palan halusta päästä koti-Kainuuseen  kuvaamaan!

Mustavalkoista

Kävin tänään iltalenkin yhteydessä ottamassa pari kuvaa rannassa. Tosin aurinko ehti jo peittyä paksun pilviverhon taa ja into lopahti oikeastaan heti alkuun. Koneellakaan kuvat eivät sitten näyttäneet kauheasti miltään. Ääh, olin kai liian väsynyt raskaan työpäivän jälkeen. Odotan niin kovasti, että tulisi parin päivän vapaa, jolloin voisin käyttää koko energian tuohon kuvaustouhuun, eikä menisi vain hutaisemikseksi. Ja muutenkin. Oikeastaan en keksi tästä kaupungista mitään kuvattavaa, pitäisi päästä kauemmas. Luontoon.

Otin kuitenkin pari "vahinkolaukausta", jotka sitten mustavaskoiseksi käännettyinä olivat ihan okei.

Uusia tuulia

Oon paininut tämän blogin kohtalon suhteen jo pitemmän aikaa ja olen saanut teiltäkin mielipiteitä asiaan liittyen. En ole kuitenkaan päässyt asiassa juurikaan eteenpäin, syynä sekä oma saamattomuus että ihan vain yleisesti inspiraation puute. Olin pohtinut vaihtoehtoa aloittaa kokonaan puhtaalta pöydältä, mutta toistaiseksi olen pohtinut vain nimen päivittämistä, jahka keksin uuden ja minua kuvaavamman. Nykyinen nimi on väärällä kielellä (Todellakin, koska yritin kirjoittaa tähän sanaa "englanti", enkä osannut edes sitä ensimmäisellä yrityksellä...) ja ei enää kovin kuvaava. Tämä blogi ei ole nykyään yhtään sellanen, kun sen alunperin kuvittelin olevan. 

Mutta jos joissain asioissa olen saamaton, niin jotkut taas sujuvat rivakammin. Keksin yhtäkkiä, että haluan blogilleni välilehtiä tai sivuja, kuten blogger asian esittää. (Keksin tämän samaan aikaan kuin keksin haluni tehdä makaronisalaattia ja niinpä sitten välillä kävin pilkkomassa omenaa ja välillä koneella puhumassa html:ää...) No faktahan on, että minun täytyy kohta juosta töihin, joten homma jää melko pahasti kesken. Pitääkin olla tämmöinen hätähousu, enhän voinut missään tapauksessa odottaa vapaapäivää, ennen kuin menin kääntämään koko blogin päälaelleen.

Niin, kaiken tämän tarinoinnin jälkeen pointti on siis se, että älkää välittäkö hieman karusta ulkoasusta, se tulee vielä hioutumaan lähes täydelliseksi, kunhan vaan hoidan nuo palkkatyöt ensin alta pois. 

Mitä mieltä olette? Onko tämä blogin selkiyttämismuutos hyvä vai meneekö vaan enemmän sotkuun? Ja hei, kertokaahan, mistä erityisesti olette blogissa tykänneet tai jos on jotain, mistä ette ole tykänneet yhtään? Kommenttiboksi on ollut viime aikoina kovin hiljainen, joten kertokaa edes, että oletteko elossa vai oletteko vain maanneet koko kesän nurmikolla, kaukana tietokoneesta?

Täti liikenteessä

Punaisen huulipunan innoittamana kaivoin esille toisen niistä edellisessä postauksessa mainitsemistani hameista ja pistin jalkaan lempparikenkäni, Vagabondin pikkumyykengät. Rentoutin asua pukemalla päälle t-paidan jonkin fancyn puseron sijaan. Hetken ajan kyllä tunsin itseni lapseksi, joka on eksynyt jonku tätin vaatekaapille. En ymmärrä, miksi en osaa kuvitella näitä vaatteita sopimaan minulle, vaikka kuitenkin ihailen vastaavaa kokonaisuutta muiden päällä! 

Kostoksi omille tyhmille ajatuksilleni kävin kaupungilla pyörähtäessäni ostamassa lisää sukkahousuja. Ajattelin lopultakin karsia kaikki rikkinäiset roskiin. Tähän asti olen pitänyt niitä varasukkahousuina. Kuinka naurettavaa. Koska muka oikeasti laittaisin jalkaani sukkahousut, jossa komeilee kynsilakalla paikattu reikä keskellä etureittä? Ennemmin vaihtaisin mekon farkkuihin...

Eilisen ohjelmassa oli siis kahvittelua ja ristikoiden täyttämistä (mikä täti..) viinibaarissa. Yllättäen törmäsin muutamaankin tuttuun ja samalla sovin sitten extemporee-tuplatreffit Amarilloon. Illalla käytiin vielä haistelemassa syksyä ja katselemassa aurinkoa, kun sitä vielä näkee. Tällä kertaa otin kamerankin mukaan ja sain pari ihan kivaa kuvaakin otettua. Jospa syksy toisi inspiraation takaisin!

Kääntyikö yritys näyttää ikäiseltään vain surkeasti epäonnistuneeseen lopputulokseen vai kehtaanko liikkua tälleen myös jatkossa?

Tulipunaruusuhuulet

Totesin syyskuun alkaneeksi ja annoin periksi sille ajatukselle, että syksy on täällä. Käytiin jopa kesänpäättäjäisjäätelöillä herkku-Rezan kanssa. Niin kuin kaikki muutkin ihmiset tässä maailmassa, myös minä innostun murretuista väreistä, sukkahousuista ja huulipunista. Koko kesän oon lähes autuaasti unohtanut huulipunavarastoni olemassaolon. Joskus spesiaalitapauksissa saatoin sutaista naamaan jotain nudea tai kevyttä pinkkiä. 

Tänä syksynä ehkä onnistun skippaamaan otsahiuskuummeen ja värjäyshommat hiusten osalta, joten ajattelin korvata tuon punaisella huulipunalla. Vähän väriä, että erottuu tuolta keltaisten lehtien joukosta. Lisäksi ostin kesän alennusmyynneistä pari hametta, jotka lojuvat lähes käyttämättöminä vaatekaapin hyllyllä. Ne suorastaan odottavat syksyn lämpimiä päiviä. (Mutta ei liian lämpimiä sukkahousuille...) 

Mutta palatakseni huulipuniin. Keväällä tumma punainen näytti tunkkaiselta ja liian kovalta. Mutta nyt syksyllä se on aivan kuin eri väri. (Aloin itse asiassa jopa haaveilla viininpunaisista huulista!) Punaiset huulipunat piristivät jopa sen verran paljon, että tiskasin, pesin kaksi koneellista pyykkiä ja vielä siirtelin väärässä sijainnissa olevia objekteja oikeille paikoilleen. (Mm. vaatteet sängyn alta laskostuivat nätisti vaatekaapin hyllylle, melkein itsestään....) Nyt ajattelin lähteä pienelle kävelylenkille ja sitten kahville viinibaariin. Illalla vois katella jotain epävirallisia treffihommia. Huulipunalla.

Juoksutrikoot

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka tietyissä asioissa inspiroituu materiasta. Esimerkkinä nämä juoksuhommat. Monta vuotta oon yrittäny alottaa, mutta kunnollisten juoksukenkien puute jumitti, kunnes keväällä sitten ostin kalleimmat koskaan ostamani kengät. Juoksukengät. Ja intoa piisasi, kunnes tuli tuo kolmen viikon flunssa, jonka seurauksena tarvitsin jälleen uutta motivaatiota. Tällä kertaa hain sitä juoksuhousuista. Mutta tässä kohtaa tultiin uuden ongelman eteen. Kuulun sattumalta myös Leggins are not pants - aatteen kannattajiin ja kun nyt nuita juoksupökiä tuossa päälle mallailin, totesin, että eipä ne nyt leggareista kauheesti eroa.

Niinpä kyseiset trikoot makasivat muovipussissa vielä viikon päivät minun kerätessä rohkeutta, kunnes sitten kerran intoa puhkuen puin ne päälleni ja ninjamaisin liikkein hivutin itseni lenkkipolulle. Rappukäytävässä meinasi vähän kuumottaa ja tunsin mummojen paheksuvat katseet, mutta puistossa unohdin nolostua ja otin uusista treenikamoista kaiken ilon irti ja kirmasin niin, että en aikoihin. Eli aivan liian kovaa siihen nähden, että edelliskerrasta oli noin kuukausi aikaa. Ja nyt en liikkuvuudeltani juurikaan erotu niistä mummoista.

Yhden välipäivän pidettyäni tosin arvelin, että pieni verryttely tekisi varmaan terää ja kirmasin vielä aamulenkille. Heh. Nyt salille.

P.s. Kirjoitin eka otsikoksi "Takapuoli paljaana lenkille", mutta arvelin sen keräävän tänne muutaman perverssin liikaa. Sitten kokeilin lainata Mikko Alataloa, mutta jostain syystä "Rikoo on riskillä ruma" alkoi sitten kuulostaa päässä tosi tyhmältä. Mennään sitte tylsällä.

Pitkä hiljaisuus

Heh, kannatti tosiaan olla suunnittelematta etukäteen, sehän meni hienosti sitten. Mutta mitäpä tuosta, en alkanu kuvaamaan uuestaan, koska siitä ois tullu todennäköisesti suunnittellun typerää, nyt mennään pelkällä typerällä. Video on siis kuvattu eilen (Mietin julkaisua yön yli, ois varmaan kannattanu miettiä vielä pitempään...), tänään en oo jaksanu mitään, oon vaan nukkunu töitten jälkeen ja koomannu sitten sohvalla ja tuijottanu How I met your motheria. Paitsi että kävin juoksee, oho, ja jos kaikki meni nyt hyvin, niin aiheesta tulee jotain pientä postausta huomenna. Ehkä.

Kiitos Batmanille rehellisestä arviosta videota kohtaan. Lopetin kyseisen pätkän sitten siihen.