Punaisen huulipunan innoittamana kaivoin esille toisen niistä edellisessä postauksessa mainitsemistani hameista ja pistin jalkaan lempparikenkäni, Vagabondin pikkumyykengät. Rentoutin asua pukemalla päälle t-paidan jonkin fancyn puseron sijaan. Hetken ajan kyllä tunsin itseni lapseksi, joka on eksynyt jonku tätin vaatekaapille. En ymmärrä, miksi en osaa kuvitella näitä vaatteita sopimaan minulle, vaikka kuitenkin ihailen vastaavaa kokonaisuutta muiden päällä!
Kostoksi omille tyhmille ajatuksilleni kävin kaupungilla pyörähtäessäni ostamassa lisää sukkahousuja. Ajattelin lopultakin karsia kaikki rikkinäiset roskiin. Tähän asti olen pitänyt niitä varasukkahousuina. Kuinka naurettavaa. Koska muka oikeasti laittaisin jalkaani sukkahousut, jossa komeilee kynsilakalla paikattu reikä keskellä etureittä? Ennemmin vaihtaisin mekon farkkuihin...
Eilisen ohjelmassa oli siis kahvittelua ja ristikoiden täyttämistä (mikä täti..) viinibaarissa. Yllättäen törmäsin muutamaankin tuttuun ja samalla sovin sitten extemporee-tuplatreffit Amarilloon. Illalla käytiin vielä haistelemassa syksyä ja katselemassa aurinkoa, kun sitä vielä näkee. Tällä kertaa otin kamerankin mukaan ja sain pari ihan kivaa kuvaakin otettua. Jospa syksy toisi inspiraation takaisin!
Kääntyikö yritys näyttää ikäiseltään vain surkeasti epäonnistuneeseen lopputulokseen vai kehtaanko liikkua tälleen myös jatkossa?
Upeahan sinä oot:) Rohkeesti vaan käyttelet tuollaista kokonaisuutta ihmisten ilmoilla:)
VastaaPoistaKiitos, täytyy vaan päästä yli omista oudoista mielikuvista! :D
Poista