16. syyskuuta 2013

Heliä, osa 1

Muokkaillessani näitä eilisen kuvia aamulla, totesin, että näitäkin on ihan valtava määrä! Jaoin nämäkin kahteen osaan, jotta näistä saisi enemmän irti. Itse ainakin tulen hyvienkin kuvien kohdalla helposti kuvaähkyyn, enkä jaksa keskittyä yhteenkään. Se on perin harmillista. 

Käytiin siis Helin kanssa tuossa kotirannassa kuvailemassa Helille vähän matskua facebookiin ja ehkä blogiinkin. Aurinko oli vähän kinkkinen, välillä se paistoi pehmeästi pilven takaa ja hetkessä taas kirkkaasti pilvettömältä taivaalta. Puolet kuvista oli sitten ylivalottuneita tai alivalottuneita, mutta sentään saattiin mukavasti onnistuneitakin otoksia.

Minulla on ollut vähän ongelmia tuon kameran tarkennuksen kanssa, en aivan hallitse sitä vielä, mutta Vili sääti kameraa vähän ja homma helpottui huomattavasti. Silti pitää vielä keskittyä tuohon osa-alueeseen tarkemmin, ettei mene kaikki kuvat epäteräviksi. Mutta näissä alkoi olla jo tarkennukset kohdillaan, hyvä niin.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!