Aikamatka 1920-luvulle

Joudutte taas aikamoisen kuvatulvan uhriksi, mutta en yksinkertaisesti malttanut karsia näytä yhtään tämän enempää. 

Tämä kohde on ollut jo pitkään must see -listalla, mutta sen syrjäisen sijainnin ja risteilevien aikataulujen vuoksi ehdittiin tuonne vasta nyt. Ja kyllä oli sen arvoinen paikka, että pitkä odotus todellakin kannatti! Pasi hoki ensimmäisen varttitunnin itekseen jotain, että eihitto ja tämäontaivas. Ja toisinaan nurkan takaa kuului vaan kameran sulkimen raksutus ja huokailu. Mutta kuten sanoin, itsekin olin niin kovin fiiliksissä. En oikein pystynyt keskittymään mihinkään yksityskohtaan, vaan otin summassa yleiskuvia. Todettiin jo heti alkuun, että tänne tullaan vielä uudestaan ja päässä risteilee jo vaikka mitä ideoita! 

Olisin kovasti halunnut tietää paikasta etukäteen, niin olisin tiennyt eri laitteiden ja koneiden merkityksiä, mutta googlettelin sitten kotona. Kävihän se toki niinkin. Onpahan tiedossa sitten ensi kerralla.

Näitä kuvia selatessani pystyn kuvittelemaan tuolla työskennelleet työmiehet tupakat suupielissään, tummiksi parkkiintuneet kädet ja roisoiset parrat. Metallin kolinan ja kaiun, joka hiljenee vain yöksi ja ruokatauon ajaksi. Eväsleivän kääreen rapinan ja maitopullon kilahduksen vasten betonilattiaa. Ja proomun sumutorven huudon sen lähestyessä satamaa sekä isiään odottavien lasten riemunkiljahdukset, kun työpäivä on lopulta ohi.

Miltäs tämän päivän urbaanin löytöretken saldo näyttää sinne puolen ruutua?