4. lokakuuta 2013

Raksahommia

Eilen Clas Ohlonilla inspiroiduin eräästä lampusta. (Puoliksi) läpällä laitoin Villelle viestiä, että oisko tää kiva meille. No, olin jo kaupasta ulkona, kun sain viestin, että vois olla ideaa. Niinpä ajatus ei sitten jättänyt rauhaan ja tänään, yön miettimisen jälkeen lähdettiin yhdessä lamppuostoksille. Oisko tää nyt ensimmäinen yhteinen sisustushankinta...

Onhan tämä miljoonassa blogissa nähty ja jo vähän vanha idea, joten ei mikään omaperäisin idea. Mutta tosi simppeli (väliaikais)ratkaisu tällaiseen talouteen, jossa kattolamppujen hankkiminen kestää näköjään lähes ikuisuuden. (En ole vielä löytänyt mielessäni olevia varjostimia, saati hommattua tänne sähkömiestä tekemään virityksiä.) Aloin jo haaveilla massiivisista peuransarvista, joihin tämän voisi ripustella.  




Aina voin puolustautua sillä, että vajaalla kuudellatoista eurolla valoa tähän pimeyteen ei ole mielestäni ollenkaan huono hankinta, vaikka sen kuinka yrittäisi toisin päin selitellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!