Päivä kuvina (Oikeesti ehkä maailman surkein...)

No pöö, tein nyt tämmösen kökön Päivä kuvina tsydeemin. Siihen tähdättyyn Elämäni tunnin välein -kuvasarjaan en olisi tänään kyennyt, tai ainakin se olisi ollut haastavaa. Huoh, oisin kyennyt jos olisin tiennyt, että kesäteatterissa saa ottaa kuvia. Mutta melko perus. Paitsi, että tänään en tehnyt koulujuttuja, koska kirjat sain vasta illalla.

Aamulla ekana pesin hiukset (Valitettavasti siitä ei oo kuvaa.) ja luin lehden ja sen jälkeen aloin vasta kuvata. Eli siis lehden jälkeen tsekkasin oman blogin kaikki yksi kommenttia ja muiden blogien uudet postaukset.

Sain taas tämän perinteisen Tahdon tehdä jotain -kohtauksen ja kaivoin käsiini lähes kaikki mahdolliset auttavat kirjat. Tosi asiassa minulla oli ollut eilisillasta saakka mielessä yksi ajatus.

Sain joskus noin satakolme vuotta sitten lahjaksi neljä kerää Novitan Jumbo-lankaa (?), josta sitten aloin väsäämään villatakkia. Noh, homma kariutui siihen, että lanka uhkasi loppua aivan kesken. Äiti sitten kantoi minulle kaupasta vastaavaa lankaa, mutta eri värissä. Tätä kun ei enää valmistettu. Koska olen perfektionisti, en tietenkään voi tehdä typerää kaksiväristä villatakkia. Sen sijaan kätkin langat johonkin peräkomeroon niiksi yhdeksäksikymmeneksiyhdeksäksi vuodeksi. Tänään kaivoin ne esille, purin kaiken ja alotin homman alusta, uudella idealla!

En voi uskoa, että julkaisen tämän kuvan täällä, mutta tulipahan tehtyä. Kuinka aneemiselta ja vastaheränneeltä ihminen voi näyttää keskellä päivää?! Tuota neulosta tein sitten ehkä puolet päivästä.

Sitten mentiin kello viiden teelle (ts. kahville) mummolaan. Siellä oli myös täti ja serkku. No oikeestaan sen takii me varmaan sinne mentiinkin. Sen hetken olin neulomatta.

Tulin pyörällä kotiin ja oon niin ylpee itestäni, kun en esim. kuollu tätä kuvaa ottaessani. Ehkä voin antaa itselleni anteeksi tuon ruman muovipussin tuolla vasemmassa alakulmassa. Rajaus ei ollut ko. tilanteessa vahvimpia puoliani.

Sitten päätettiin, että illalla ei sada ja että koska näyttää siltä, että sataa, niin kesäteatteriin mahtuu vielä. Ja niinhän me pääteltiin kaikki ihan oikein! Kerrankin sai lipun vielä ovelta ja kerrankin oli kunnolla tilaa katsomossa ja kerrankin oli mainio kesäteatterisää! (Heli, lupasit joskus, että sinusta saa julkaista kuvia.)

Sieltä ajettiin kotiin harmaassa kesäillassa ja KUULIN IHAN MAHTIJUTUN, mutta koska se ei oo varmaa, niin en hehkuta sitä vielä. AJAJAJ, en malta oottaa! Mutta siihen on aikaa vielä. Loppuillan pyhitänkin sitten tuolle neulokselleni. Tämän nimittäin meinaan saada valmiiksi, mikä on melko kunnianhimoinen tavoite, mutta lähes saavutettavissa. Siitäkin lisää, kunhan homma on valmis!